Suomalaisratsukolle kaksi pudotusta EM-aloituksessa
Kaksi pudonnutta okserin takapuomia heittivät Annina Nordströmin ja Fuzhoun kauas kärjestä esteratsastuksen Euroopan mestaruuksien ensimmäisessä osakilpailussa La Coruñassa Espanjassa.Annina Nordströmin ja Fuzhoun urakka Espanjassa ei alkanut suunnitelmien mukaan. Suomalaisratsukko on ensimmäisen päivän 150-tasolla ratsastetun aikaluokan jälkeen sijalla 68 yhteensä 89 ratsastajan joukossa.
Alkurata vesihautoineen ja kolmoissarjoineen sujui ratsukolta helposti, mutta radan loppuvaiheessa Fuzhou pudotti kolmanneksi viimeisenä esteenä olleen okserin sekä toiseksi viimeisenä esteenä olleen sarjan B-osan. Ajan puolesta ratsukko olisi ollut 30. sijan paikkeilla.
Kilpailussa johtoon ratsasti Irlannin Daniel Coyle ratsullaan Legacy. Toisena on Saksan Richard Vogel hevosella United Touch S ja kolmantena Englannin Donald Whitaker hevosella Millfield Colette.
Kilpailut jatkuvat torstaina.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







