
Timo Hulkkonen: "Next Direction palaa Suomeen ja tähtää Kymi GP:iin"
Next Directionin kasvattaja ja osaomistaja Timo Hulkkonen kertoo, että ruunalla ei enää tähdätä Elitloppetiin ja Suur-Hollola-ajokin taitaa jäädä toista vuotta perättäin väliin.
Next Direction on palaamassa loppuviikosta kotitalliin Suomeen ja tähtäin on asetettu kesäkuun Kymi Grand Prixiin. Kuva: Terhi Piispa-HelistenHulkkonen ei ollut tyytyväinen viime startin esitykseen, ja Next Direction palaa nyt kotitalliin Leppävirralle lataamaan akkuja kohti kesän suurkilpailuja.
"Next Direction ravasi hieman vinossa Solvallassa, eikä nyt enää tähdätä Elitloppetiin", Timo Hulkkonen kertoo.
"Hevosella ei ole mitään vammaa, eikä muutenkaan suuria ongelmia, mutta koitetaan mennä hevosen ehdoilla järkevästi eteenpäin vain. Ajatus on, että koittaisimme saada ruunan hyväksi taas Kymi Grand Prixiin, sillä edellytyksellä, että meidät kutsutaan mukaan. Siinä tapauksessa Suur-Hollola-ajo jää taas väliin, säästetään hevosta edelleen esimerkiksi kahden päivän starttaamiselta. Suunnitelman mukaan kuljetus kotiin lähtee Eskilstunasta perjantaina."
Timo Hulkkosella on tarjolla toinen hevonen, Big Headache Ranskasta Philippe Daugeardin tallista, Suur-Hollolaan. Muutakin on tapahtumassa tallin hevosten ympärillä.
"Beg Headachen suunnitelma on edelleen startata Lahdessa. Samassa kuljetuksessa Ruotsista Next Directionin kanssa olisi tulossa Surprise Rose. Mika Forssin valmennuksessa viime starttinsa voittanut tamma juoksee vielä keskiviikkona, ja sitten se menee Kallelaan astutettavaksi Readly Expressillä. Tallin viisivuotiaat Surprise Daisy ja Surprise Lily starttaavat ehti, kun löydetään sopivat kisat niille. Ne tuntuvat mukavilta treenissä. Siitostammamme Tail Of Night menee Bar Hoppingille. Meillä on siitä tammavarsa, mutta oritta toivotaan tällä kertaa."
Timo Hulkkosen tallin supertähti Next Direction hurmasi lauantaina Ylivieskassa. Ruuna hakee seuraavaksi kolmatta SM-voittoaan. Myös Hulkkosen varsarintamalla on käynnissä mielenkiintoisia kuvioita. Kuva: Terhi Piispa-HelistenNext Directionin jatkosuunnitelmista uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


