Landen Paukulla taas vastoinkäymisiä ja tauko venyy ‒ ”Ori on itse itsensä pahin vihollinen”
Katkonaisesti kilpailemaan päässeen SE-ori Landen Paukun paluu radoille viivästyy.
Jani Suonperän Landen Paukku on voittanut uransa 18 startista 16. Ennätykset ovat lukemissa 21,9ake ja 22,8ke. Voittosumma on 146 300 euroa. Kuva: Terhi Piispa-HelistenDerbysankari, pikkuprinssi ja pikkukunkku Landen Paukku on loukannut jälleen hankositeensä. Revähdys on samassa jalassa ja samassa kohdassa kuin aiempi vamma. Loukkaantuminen tietää sitä, että radoille paluuseen valmistautuneen kahdeksanvuotiaan paussi venyy määrittelemättömäksi ajaksi eteenpäin.
”Loukkaantuminen oli sattunut viime tiistain ja keskiviikon välisenä yönä tarhassa. Mitä lie Landen Paukku siellä riehunut. Ori on itse itsensä pahin vihollinen”, huokaa Landen Paukun kasvattaja, omistaja ja valmentaja Jani Suonperä.
Hän jatkaa, että orin aiempi hankosidevamma oli jo hyvää vauhtia paranemassa, mutta nyt tuli takapakkia.
”Pari viikkoa sitten vamma oli enää 10-prosenttinen. Juttelin Tainion (eläinlääkäri Jaana Tainio) kanssa ennen Kaustisen 2. huhtikuuta ravien ilmoittautumista. Hän sanoi, että malta vielä hetki. Kysyin, että maltanko Pelimanni-ajon esittelyyn saakka? Hän sanoi, että vähän kauemmin. Sitten sattui tämä. Todella raskaalta tuntuu, kun aina tulee jotakin. Ori olisi ollut kuukauden sisällä valmis starttin, mutta nyt ei taas tiedä milloin on.”
Suonperä ei kuitenkaan vaivu synkkyyteen. Hän sanoo, että parhaimmillaan hankosidevammat paranevat nopeasti.
”Jalkaa ei ole vielä katsottu sen tarkemmin, mutta tuo edellinen vamma parani kymmenen prosenttia kuukaudessa. Aika näyttää, millä tahdilla nyt toivutaan. Ei me kesän kisojen suhteen ole toivoa täysin heitetty. Hevonen ei niinkään treeniä tarvitse, mutta jalka tarvitsee. Orin pohjakunto pitää”, Suonperä lausuu.
Kuninkuuskisasta hän ei uskalla haaveilla.
”En tiedä, tuleeko orista ikinä kuninkuuskisan hevosta, kestävätkö sen paikat kolmea kisaa kahdessa päivässä. Saisi ajaa edes yhden startin silloin tällöin”, Suonperä lausuu varsavuosiensa jälkeen loukkaantumisten kourissa kamppailleesta kultakimpaleestaan.
Yhtenä kaikkien aikojen lahjakkaimmista suomenhevosista pidetty Landen Paukku on päässyt kilpailemaan urallaan vain 18 kertaa. Näistä peräti 16 yritystä on tuonut täysosuman. Lisäksi tilillä on yksi kakkonen.
Ainoan kerran Landen Paukku on jäänyt kaksarista ulos viimesyksyisessä Pohjoismaiden mestaruudessa. Jänkä-Jussin poika sijoittui silloin ison osan matkasta johtavan kupeella taivallettuaan kunniakkaasti neljänneksi. Edelle jäivät vain Parvelan Retu, Evartti ja Stallone. Landen Paukku noteerasi ennätyksensä 21,9ake.
”Sekin startti osoitti, miten ori on kehittynyt varsavuosistaan. Lähtönopeuttakin on tullut reilusti lisää”, Suonperä kehuu.
Hänen ja hänen SE-orinsa katseet on siirretty toukokuussa alkavaan siitossesonkiin. Landen Paukku palvelee tammoja Ylivieskassa.
”Viime vuonna orin luona vieraili 32 tammaa. Määrä oli hyvä, kun Landen Paukku oli kuitenkin ollut ennen siitoskauden alkua kaksi vuotta radoilta syrjässä ja nimi oli varmasti päässyt ihmisiltä vähän unohtumaan.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


