”Hevosen nenän ei kuulu olla syvemmällä kuin otsa” – Hevoskouluttaja Mia Jurvalan video havainnollistaa todellisen kokoamisen
Hevosen kokoamisen perustotuuksiin kuuluu, että ennen kuin hevosen takaosan saa alas, pitää sen osata nostaa rintakehänsä ylös.
Hevoskouluttaja Mia Jurvala julkaisi havainnollisen videon, jolla hän selittää, mitä on aito hevosen kokoaminen ratsastaessa. Kuva: Kuvakaappaus Mia Jurvalan videoltaHevoskouluttaja Mia Jurvala julkaisi havainnollisen videon, jolla hän selittää, mitä on aito hevosen kokoaminen ratsastaessa. Pontimena videon tekemiselle hän kertoo olleen, että omassa sosiaalisen media virrassa on jatkuvasti näkynyt luotiviivan takana kulkevia ”koottuja” hevosia.
Videon animaation on yksinkertaistettuna toimiva ja Jurvala kertoo keskeiset faktat kokoamisesta. Jotta hevosen takaosan saa alas, pitää ratsastajan saada hevonen nostamaan rintakehänsä ylös. Tähän yhtälöön ei sovi hevosen nenän painuminen ryntäisiin.
Hevosen selkäranka ja kaularanka ovat aika alhaalla. Ne ovat kiinnittyneet toisiinsa. Kun selkäranka nousee ylös, myös kaularanka nousee. Koska kaularanka ei ole mikään haitari, joka menisi kasaan, joten sillä on oltava tilaa ojentua, kun selkäranka nousee.
”Kouluratsastuksen sääntökirjassa sanotaan, että on kiellettyä ratsastaa hevosta niin, että sen turpa on luotiviivan takana”, Jurvala kertoo.
Nenän täytyisi olla edempänä otsaa. Jotta tämä on mahdollista tapahtua, kuolaintuntuman on se mahdollistettava. Näin hevonen pystyy pitämään niskansa ja leukansa rentona.
Jurvala muistuttaa, että jos homma ei ole ratsastajalla hanskassa, oikaistaan asioita ja lähdetään ratsastamaan kädellä. Kun ratsastajan käsi vetää kuolainta taaksepäin, hevosella ei ole muuta mahdollisuutta myödätä kuin niskasta. Käden suunnan pitää olla eteen ja ylös, kun hevosta kootaan.
”Pitää muistaa, että kun tehdään mitä tahansa hevosen etupäässä, vaikutetaan sen takapäähän. Mitään ei voida tehdä ilman että vaikutetaan kokonaisuuteen. Tänä päivänä hevosilla on paljon ongelmia hevosten niskassa ja selässä. Luotiviivan takana ratsastaminen on siinä iso tekijä.”
”Hevosen nenän ei kuulu olla syvemmällä kuin otsa. Tämä on monella tapaa todistettu ja tutkittu asia, toivon, että voitaisiin lopettaa juupaseipäs-keskustelu. Toivon, että hyväksyttäisiin faktat ja ymmärrettäisiin, mihin pitää pyrkiä ja miltä oikeasti kootun hevosen tulisi näyttää.”
Millaisen esimerkin juuri sinä haluat antaa muille hevosharrastajille?
”Helppo tapa on jakaa someen sellaisia kuvia, joissa hevonen liikkuu luotiviivan edessä. Siitä tulee meille nopeasti uusi normaali ja saataisiin hyviä asioita aikaiseksi”, toteaa Mia Jurvala videollaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









