
Ravivihje: Kuuselan Wiltterillä mahdollisuus hallita alusta loppuun
Tasaisen hyviä suorituksia kaiken aikaa tekevä Kuuselan Wiltteri ei viimeksi pystynyt pitämään keulaa Vonkaria vastaan. Ori tuli mainiosti perille asti ja keskiviikkona sillä on hyvä sauma ottaa kauden kolmas voitto.
Jani Ripatti ja Kuuselan Wiltteri tavoittelevat tiukasti 65-voittoa Vermossa. Kuva: Terhi Piispa-HelistenPieni, mutta sitäkin tasokkaampi lähtö käynnistää Vermon T65-kierroksen. Matti Hiukan valmennuksesta Forssassa debytoinut Luciano Bryne lähtee kuin tykin suusta ja sillä on hyvä sauma suhauttaa alussa keulaan. EL Kazaam on hirmuisessa kunnossa ja jaksaa punnertaa johtavan rinnaltakin ykköseksi. Kuopio Stakes-finaalin nelonen Cupido Combo ja Kymenlaakso-ajon viime syksyn kakkonen Stoneisle Ultimate ovat myös mielenkiintoisia hevosia ja kuuluvat kuitille.
Yllätykselle altis toinen kohde on pelillisesti haastava. Rantaniemelän Savu on kohonnut taas mainioon kuntoon ja ravivarma menijä pystyy voittamaan. Villi Vilpertti omaa huimat vauhtivarat, jos vain malttaa ravata koko matkan. Sävel-Meri ei hetkeen ole onnistunut, mutta kuntokäyrä näyttää jyrkästi ylöspäin.
Sands Gangster on vahvan oloinen hevonen, joten juostava kolme kilometriä tuskin haittaa menoa. Ilman kenkiä juokseva lahjakkuus lähtee asiallisesti liikkeelle ja Santtu Raitala hallitsee taktiset kuviot. Vinci Power ja lujaa kirivä Vincent C.D. ovat kohteen ainoat varmistukset.
Kuuselan Wiltterillä ei näy voittoja ”taulussa”, mutta kunto on rautaa. Viimeksi Jani Ripatti pyrki keulaan, mutta Vonkari oli alussa nopeampi. Kierros hurjasteltiin Hissun Feeniksin paineen alla 22-vauhtia. Tahti pysyi reippaana loppuun saakka ja Kuuselan Wiltteri kiri mainiosti perille. Keulasta ori vastaa muille todella sitkeästi.
Yavarajah selvitti viime kaudella tiensä Kriterium-finaaliin karsinan voittajana. Tämä kausi alkoi tasaisella esityksellä, mutta viimeksi otteissa oli jo tuttua potkua. Edelleen parantaessaan Emma Väreen suojatti pystyy voittamaan. All Or Nothing on ehkä lähdön kyky ykkönen ja kuuluu yön mustasta paikasta huolimatta systeemiin. Kovan matkavauhdin jälkeenkin kovaan spurttiin pystyvä Stoneisle Tamasin mukaan potin nostajaksi.
Comway Cotter kiihtyy lujaa ja pystynee pitämään alussa keulat. Kouvolassa ruuna kiri loppua mallikkaasti, mutta selässä vaaninut vastustaja ohitti sen viime metreillä. Lukaku di Quattro ei Killerillä ollut aivan parhaimmillaan, mutta voi olla Vermossa terävämpi. Hades saa hyvät asemat lähdössä ja pystyy aivan kärkeen.
Toto65-vihjeet
Lähtö 1: 2 Luciano Bryne, 4 EL Kazaam, 1 Cupido Combo, 4 Stoneisle Ultimate (5,6)
Lähtö 2: 6 Rantaniemelän Savu, 12 Villi Vilpertti, 11 Riksun Kingi, 7 Sissin Sisu, 3 Sävel-Meri (14,13)
Lähtö 3: 1 Sands Gangster, 11 Vinci Power, 9 Vincent C.D. (4,10)
Lähtö 4: 1 Kuuselan Wiltteri (5,12)
Lähtö 5: 3 Yuvarajah, 12 All Or Nothing, 10 Stoneisle Tamasin (6,2)
Lähtö 6: 1 Comway Cotter, 2 Lukaku di Quattro, 3 Hades (9,7)
540 riviä x 0,10e =54,00e
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

