
Ravivihje: Voitokas Taraori Lappeenrannan ankkuri
Hienosti koko uransa ajan menestynyt Taraori aloitti kauden tyylikkäällä voitolla Teivossa. Kalla on kierroksen paras idea ja saa toimia systeemin toisena varmana.Avauskohteen Nemea Iceman haki Killerillä väkisin keulapaikan ensimmäisellä takasuoralla ja piti yllä reipasta tempoa koko matkan ajan. Ruuna irtosi maalisuoralla kevyesti muista ja teki ravi-illan kovimman tuloksen. Jarel Boko on luotettavampi kilpailija ja kuuluu kaikille lapuille.
Kalla on pärjännyt yleensä aina kun on ravannut koko matkan. Viime kilpailut ovat olleet volttilähtöjä, joissa luonnikas tamma on sotkenut kilpailunsa alun laukkailuun. Lappeenrannan kausi avauksessa tamma kulki laukkansa jälkeen viimeiset 1 900 metriä 26,8-vauhtia. Kouvolassa tamma vierasti kesäkenkään siirtymistä. Auton takaa Kallan pitäisi kiihtyä ravilla ja voitto on lahjakkuuden ulottuvilla.
Edima kiri Kuopiossa ohi Thai Profitista, Vermossa tamma avasi 09-vauhtia ja puutui lopussa ja Jokimaalla se jäi umpipussiin. Tamma on lähdön paras hevonen, mutta voltista ravilla matkaan pääseminen on ollut toistaiseksi aivan toivotonta.
Core palasi hienossa kunnossa puolen vuoden tauolta. Ori lähtee vauhdikkaasti liikkeelle ja taistelee varmasti voitosta. Maltillisin viimeistelyin Kouvolaan saapunut Elan taisteli hienosti kolmanneksi Siirin Valtsun ja Sheikin takana. Kirikierroksen ruuna pinkoi hieman raskaissa olosuhteissa 24-vauhtia.
Informed Am joutui Seinäjoen finaalissa väistämään laukkaavaa valjakkoa ja menetti siinä asemiaan. Pitkään huonosta arpaonnesta kärsinyt ruuna kiri ruudikkaasti kolmanneksi ja pystyy nyt palaamaan voittokantaan. Callela Lincoln, Jacques Hyneman ja Suomessa debytoiva Yohan Hills ovat hyviä varmistuksia.
Staro Quincy laukkasi menestystään Turussa. Henna Halmeen treeniin siirtynyt ruuna on ilman kenkiä huippuvaarallinen. Aquero on huimassa kunnossa ja kuuluu kaikille lapuille.
Taraorin kausi on alkanut upeilla esityksillä. Ruuna on ravivarma, nopea, vauhtikestävä ja erittäin voitontahtoinen. Santtu Raitala karauttanee heti keulaan ja hallinnee juoksua maaliin saakka.
Viikon Varma
Toto75-7 Taraori. Voitokas ruuna palasi hienossa kunnossa tauolta. Viimeksi vain Derbyn voittanut Wertti jäi edelle. Ottaa keulat ja hallitsee maaliin saakka.
Viikon Väistö
Toto75-2 Nils. Vermon voitto tuli mailin matkalla. Kierrosta pidempi matka ei välttämättä ole ruunan mieleen.
Viikon Idea
Toto75-2 Kalla. Voitokas tamma on kompuroinut laukalle volttilähdöissä. Auton takaa tamman pitäisi kiihtyä ravilla, eikä tamman voitto saa yllättää.
Lähtö 1: 4,9 (11,8)
Lähtö 2: 2 Kalla (9,6)
Lähtö 3: 6,7,10,4,3,8,9,2,1,15,12,11,5 (16,14)
Lähtö 4: 1,3 (11,9)
Lähtö 5: 2,3,9,10 (1,4)
Lähtö 6: 9,3,10,7 (1,2)
Lähtö 7: 1 Taraori (2,4)
832 x 0,05e = 41,60e
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


