
Propulsionin kilpailu-ura jatkuu
Daniel Redén on omistajan kanssa tehnyt päätöksen, että superori keskittyy myös ensi kaudella kilpailemiseen eikä siitokseen.
Ruotsin valmentajatilastoa johtava Daniel Redén on tehnyt päätöksen tallin kirkkaimman tähden Propulsionin suhteen. Oriilla tähdätään vielä kerran tammikuun Prix d'Ameriqueen ja mahdollisesti myös ensi kevään Elitloppetiin.
Redén on väläytellyt tänä vuonna useampaan otteeseen sitäkin mahdollisuutta, että Propulsion lopettaisi pian kilpailemisen ja keskittyisi kokonaan siitosoriin tehtäviin. Kulunut kilpailukausi on kuitenkin ollut niin huikea, että valmentaja haluaa tähdätä ensi vuonnakin maanosan ykköskilpailuihin. Propulsion oli tämän vuoden Prix d'Ameriquessa kolmas Readly Expressin ja Bold Eaglen jälkeen, Elitloppetissa se puolestaan on ollut kahtena viime vuonna finaalin kakkonen.
"Propulsion on edelleen niin hyvä kilparadoilla, että olemme päättäneet jatkaa kilpailu-uraa", Redén kirjoittaa kotisivuillaan . "Hevonen saa itse päättää ja näyttää, kun se ei enää halua kilpailla. Emme käytä sitä siitokseen ensi vuonna, siltä ainakin nyt näyttää. Nyt otamme tähtäimeksi Prix d'Ameriquen ja mahdollisesti myös uuden yrityksen Elitloppetissa."
Tällä kaudella Propulsion on voittanut mm. Hugo Åbergs Memorialin kolmantena vuonna peräkkäin, UET Trotting Masters -finaalin, Årjängin sprintterilähdön ja monta muuta isoa lähtöä. Kaikkiaan 7-vuotias ori on tienannut tämän vuoden 12 kilpailussaan yli kymmenen miljoonaa kruunua. Koko urallaan sillä on 63 startista 32 voittoa ja 22 585 317 kruunun voittosumma. Ennätyksensä 08,1/1609a se juoksi kesän 2017 Hugo Åbergsissa.
Daniel Redénin tallin on tehnyt kokonaisuudessaan huimaa tulosta tänä vuonna. Hän johtaa Ruotsin valmentajatilastoa 41 298 770 kruunun ansioillaan ennen Timo Nurmosta, jonka valmennettavat ovat tienanneet reilut 37,4 miljoonaa kruunua. Edellisen kerran Ruotsissa valmentaja on yltänyt yli 40 miljoonan kruunun ansioihin, kun Åke Svanstedtin hevoset tienasivat noin 48 miljoonaa kruunua vuonna 2012. Svanstedtin hevoset kilpailivat tuona vuonna noin 2000 kertaa, kun taas Redenillä starttimäärä on tässä vaiheessa vuotta 462 kilpailua.
"Pitää vain kiittää tiimiä, kaikki raatavat kuin mitkäkin. Siitä on tullut itsestään soittava piano. Joskus sitä tuntee itsensä tarpeettomaksi", Redén kiitteli henkilökuntaansa Aftonbladetin haastattelussa.
Daniel Redénin vuosi on ollut historiallisen menestyksekäs. Tuorein suurvoitto tuli viime sunnuntaina Eskilstunasta, kun Conrads Rödluva voitti 3-vuotiaiden tammojen Breeder's Crownin. Kuva: Anu LeppänenPäivitetty 13.11.2018 klo 13.12: korjattu Propulsionin voittomäärä oikeaksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


