Opinnäytetyön ideat voivat tuoda hevosalan koulutukseen tehoa ja laatua − etäperehdytys ja videopankit avuksi
Opinnäytetyön oivallus kertoo, että pienemmilläkin keinoilla voidaan säästää opetushenkilöstön aikaa ja kehittää hevostalouden ammatillisen koulutuksen ohjausta sekä osaamisen arviointeja.
Ammatillisen koulutuksen laadun parannus voi tulla pienistäkin asioista. Opinnäytetyössä ideoitiin muutamia aikaresurssia säästäviä keinoja työelämäperehdytykseen ja osaamisen arviointiin. Kuvituskuvassa hevosalan ammattilainen Peppi Aalto levittää kuiviketurvetta Bettyn karsinaan. Kuva: Sanne KatainenHevostalouden ammatilliseen koulutukseen on kyselyissä toivottu lisää ohjausta, perehdytystä ja materiaaleja, jotka mahdollistaisivat entistä laadukkaamman opiskelijoiden ohjaamisen ja heidän osaamisensa arvioinnin.
Vieremäläinen agrologiopiskelija Johanna Pasanen teki lopputyönään kyselyn kuudessa hevosalan oppilaitoksessa. Kyselyssä hän selvitti, miten alan opiskelijat, työelämäohjaajat ja opetushenkilöstö kokivat ohjaamisen ja osaamisen arvioinnin kehittämistarpeet.
”Ongelmiksi nousi aikaresurssi ja ohjauksen sekä perehdytyksen nykyistä suurempi tarve”, Pasanen kertoo.
Hän esittää lopputyössään säännöllisten, alakohtaisten etäperehdytysten järjestämistä työelämäohjaajien ja opiskelijoiden ryhmille. Etäohjaus mahdollistaisi oppilaitoksille ajankäytön optimoinnin ja opiskelijoille sekä työelämäohjaajille saavutettavan perehdytyksen.
”Halusin tehdä lopputyön, josta on hyötyäkin, eikä se jää vain pöytälaatikkoon.”
Opiskelijoiden ei aina ole helppo suunnitella omaa opintopolkuaan ja sisäistää tutkinnon vaatimuksia. Tähän helpotukseksi ja parannukseksi lopputyössä esitetään visuaalisten materiaalien keräämistä videoita ja muita visualisoituja materiaaleja sisältävään tietopankkiin.
Pasanen toteaa, että osaamisen arviointeja tekevien työtä helpottaisi, kun materiaalipankissa olisi valmiina videomateriaalina mallisuorituksia osaamisen arvioinnin kriteereistä.
”Useiden pienempienkin toimien avulla pystytään vaikuttamaan positiivisesti koulutuksen toteutukseen kaikkien osapuolten näkökulmasta. Tämä hevosalan opintoihin tehty kehittämissuunnitelma on siirrettävissä muillekin aloille.”
Vieremällä kengitys- ja hevoshierontapalveluja tarjoavalla Pasasella itsellään on hevosalalta useita tutkintoja, ja hän on toiminut kengitystä opiskelevien työelämäohjaajana.
”Halusin tehdä lopputyön, josta on hyötyäkin, eikä se jää vain pöytälaatikkoon. Olen jumpannut lopputyötä sellaiseksi, että sen avulla pystyisi ohjaamaan opetushenkilöstön aikaresursseja ja lisäämään ohjausta työnohjaajille ja opiskelijoille ja tätä kautta parantamaan koulutuksen laatua.”
Työnsä aiheen Savonia-ammattikorkeakoulussa opiskeleva Pasanen sai Kpedu Kaustisen toimipaikkapäällikkö Sirpa Puusaarelta.
Johanna Pasasen opinnäytetyö ”Avaimia opiskelijan tielle kohti ammatillisuutta − kehittämissuunnitelma ohjaajien tueksi” esitellään kaikille avoimessa webinaarissa syyskuun 20. päivänä kello 10.15–11.45.
Zoom-esityksen linkki ja salasana: LuvaONT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








