Tutkimus: Hevosavusteiselle työlle on tilausta
Hevonen on tullut mukaan syrjäytymisen ehkäisyyn ja sosiaalisen hyvinvoinnin tukemiseen tällä vuosituhannella. Hevosala onkin hyvinvoinnin, luonnon ja maaseudun yhdistävän green caren (suom. vihreä hoiva) vahvimpia esimerkkejä Suomessa.
Hippoliksen viime kesänä tekemässä kyselyssä puhutaan myönteisesti uudesta hevostaloudesta.
Kentän hajanaisuus on kuitenkin Kuntoutus-lehdessä julkaistujen tutkimustulosten mukaan sen suurin haaste.
Tehtävää on laadun ammattimaisessa standardoinnissa, rahoituksessa ja hinnoittelussa sekä yhteistyön kehittämisessä. Etenkin toiminnan vaikuttavuudesta tarvittaisiin tutkimusta.
Kun alan yrittäjistä suurin osa on naisia ja asiakkaina on erityisesti lapsia, nuoria ja erityisryhmiä, toiminta kärsii tunnettuuden ja jopa uskottavuuden puutteesta.
Lisäksi sen kannattavuus on vähäistä, mikä liittynee osaksi myös siihen, että monet alan yritykset ovat suhteellisen uusia.
Kyselyssä alan suurimmiksi puutteiksi mainittiin hevosmiestaitojen vähäisyys, puutteelliset liiketoimintataidot sekä näyttöön perustuva tieto alasta.
Hippoliksen kyselyyn vastasi 118 henkilöä. Toiminnan kirjosta kertoo, että vastaajista kaksi kolmesta oli yrittäjiä. Loput olivat sosiaali- ja hevosalalla muuten toimivia, ja mukana oli myös alaa opiskelevia.
Myös koulutustausta oli hyvin moninainen: sosiaali- ja terveys- tai kasvatusalan tutkinnot olivat yleisimpiä mainittuja.
Alalta puuttuu vielä laajalti ”kunnolla perusteltu tuote”, kuten eräs kyselyn vastaajista muotoili. Se olisi asiakaskunnan ja rahoituspohjan laajentamisen kannalta välttämätöntä.
Tähän tarvitaan enemmän tietoa asiakkaista, jotta palveluita voidaan sovittaa alueellisesti ja paikallisesti. Esimerkiksi Ruotsissa on artikkelin mukaan jo hyviä kokemuksia kuntoutus- ja terapiatyön tekemisestä ravitalleilla.
Lasten lisäksi tutkimuksen tekijät huomauttavat kirjoituksessaan, että ikääntyvät ja vanhukset ovat myös otollinen kohderyhmä hevosavusteiselle työlle. Väestön ikääntyessä tarve toimintakyvyn ylläpitoon ja virkistäytymiseen kasvaa.
Green care -päivät järjestetään Ypäjällä 17.–18. syyskuuta.
Kaijaleena Runsten
Lähde: Päivi Laine, Sanna Mäki-Tuuri, Anne Laitinen & Pauliina Raento Hevosavusteinen kuntoutus- ja terapiatoiminta Suomessa: kehitys ja haasteet. Kuntoutus-lehti 2/2015.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

