Teemu Okkolin putsasi nuorten kuninkaallisten pöydän: Pikkuprinsessa ja Pikkuprinssi orimattilalaisen talliin
Forssan kuninkuustaistot pyöräytettiin käyntiin nuorten kuninkaallisten Pikkprinsessojen ja Pikkuprinssien kruunauksilla. Molemmat menivät Orimattilaan.Forssa
Se on siinä! Teemu Okkolin pääsi Hentun Liisan kärryillä katsomaan, missä muut tulevat ja morjestamaan suurta yleisöä lauantaina Forssassa. Eikä homma jäänyt siihen! Kuva: Elina PaavolaOrimattilan hevoskylän valmentaja Teemu Okkolin on velho pääsemään lujaa paitsi suomenhevosilla, myös nuorilla suomenhevosilla. Se tuli alleviivattua lauantain kruunajaisissa, kun Okkolin taiteili voitot molemmilla sukupuolilla.
Pikkukunkkuja ja Pikkuprinssejä on kruunattu pitkään, mutta vasta herran vuonna 2022 lanseerattiin omat lähdöt Pikkukuningattarille ja Pikkuprinsessoille. Lauantai tarjoili siis prinssit ja prinsessat. Sunnuntaina jatketaan, paitsi ravikuninkaallisten seppelöinnillä, myös Pikkukuningattaren ja Pikkukunkun kruunauksilla.
Pikkuprinsessalla lähdettiin liikkeelle. Suuri ilonaihe jo ennen kisoja oli, että Pikkuprinsessa-kisaan saatiin 11 hyvää varsaa ja Pikkukuningattareen tammoja tuli sunnuntaille mukaan vielä runsaammin siten, että kuusi tammaa jouduttiin jopa karsimaan lähdöstä.
Pikkuprinsessojen kisa oli reipasta kilvanajoa, jossa suuri suosikki Hentu Liisa selätti viime startissaan ilmestyneen laukkapeikon, mutta Teemu Okkolinin valmennettava ei saanutkaan keulaa, vaan sai tehdä työtä paljolti keulahevosen kupeella.
Kim Åkerlund ja Huisi Hippu tekivät Pikkuprinsessasta ottelun. Neljän kärkiryhmään kuuluivat myös Harjan Coria ja Pihlajan Iita, mutta sekä alussa että lopussa taistelu voitosta käytiin Huisi Hipun ja Hentun Liisan kesken. Ja lopulta Teemu Okkolinin tamma Hentun Liisa oli suvereeni, mutta kehut ansaitsee myös Huisi Hippu, joka oli selvällä erolla molempiin suuntiin kakkosena maalissa.
”Mahtavaa että on yleisöä ja mahtavaa että on nyt tammoille omat lähdöt”, suitsutti Teemu Okkolin.
”Tammojen kisat ovat lajin edistyksen kannalta ehkä ratkaisevan tärkeää. Hentun Liisa on erityinen lahjakkuus ja tosi omansalainen persoonallisuus. Sillä on sitä kuuluisaa karsimaa. Meillä tallilla kaikki tekevät kaikkea, mutta Hentun Liisa on kuitenkin eniten minun ja tyttäreni Oona Halmeen, hevosen hoitajan, projekti.”
”Liisa laukkasi harjoituslähdössä ja se oli laukannut edellisessä kilpailussa, mutta sittenkään en ollut huolissani. Viime kisassa koitin erilaisia varusteita, jotka eivät toimineet. Hentun Liisa katosi siinä startissa puolilapuilla ihan omalle planeetalleen, eikä ollut yhtään oma itsensä. Tänään palattiin kokolappuihin ja pruuvilähdön jälkeen tamma tuntui niin sopivalta, että oli toiveikas. Iso yleisö ei haitannut, vaan Liisa tuntui ajattelevan, että tämähän on kivaa.”
”Hentun Liisa on iso lahjakkuus, ja toivottavasti jonain päivänä tavoittelemme sillä kuningattaren seppelettä. Se tuli minulle Ypäjän huutokaupasta vuoden ikäisenä. Kasvattaja Antti Ripatti huusi tamman ensin sisään. Menin sitten hänen jutuilleen ja kysyin, mitä maksaa. Antti sanoi, ja minä löin heti kättä päälle. Ei ollut kallis hevonen, eikä tosiaan ole tarvinnut katua. Vaikka ei se ole mikään treenileijona. En ollut esimerkiksi uran alkaessa kolmevuotiaana olenkaan varma, kannattiko kilpailuihin meno, mutta tamman vastaus oli topakka ”kyllä”! Se olikin eri hevonen kun laitettiin ns. numerolappu rintaan, juuri kuten hyville hevosille usein käy.”
Heti Hentun Liisan voittaman Pikkuprinsessan perään ajettiin perinteinen Pikkuprinssi, joka tosiaan meni samaan osoitteeseen. Teemu Okkolinin ajokki siinä, Topin Muisto, oli päässyt suurvoittojen makuun jo SHKL Cupissa ja Pikkupelimannissa. Ori eteni keulaan ensimmäisellä takasuoralla, eikä muista ollut loppusuoralla haastamaan.
Alkumatkan johtanut Ypäjä Pormestari oli toinen ennen Kojolan Costia. Sekä Pikkuprinssissä että Pikkuprinsessassa kärkikolmikko lähti numeroilla 1, 2 ja 3. Pikkuprinssi oli avoin myös tammoille, ja kisassa voittaja ansaitsi 15 000 euroa eli tuplasti enemmän kuin Pikkuprinsessassa.
Topin Muiston voittoaika oli 29,6a, ja se oli kisan ainoa 1.30-alittaja. Tammoissa tähtirajan puhkaisi kisan kärkinelikko.
Teemu Okkolin oli Topin Muiston seremonioissa luonnollisesti yhtä hymyä.
”Kyllä tässä rupeaa olemaan vähän höpinää tötterössä, kun tällaisia lähtöjä tulee ja on paljon ihmisiä paikalla”, Okkolin iloitsi voittajahaastattelussa.
Topin Muistoa Okkolin kuvaili tosi lahjakkaaksi hevoseksi, jolle meneminen on helppoa. Kotioloissa hevosella on valmentajan mukaan omat metkunsa.
”Topi on tosi kiltti valjaissa, mutta kotona on parempi, kun ei hirveästi ylimääräistä seurustele herran kanssa”, Okkolin kuvaili.
Topin Muiston emä Topin Musta oli huipputamma, joka osallistui kuningatarkilpailuun Porissa vuonna 2014. Topin Muisto on emänsä ensimmäinen varsa.
Merkille pantavaa oli myös, että Hentun Lisa teki selvästi kovemman tuloksen 28,3 täyden matkan kisassa. Topin Muisto meni siis 29,6.
”Hentun Liisa olisikin riittänyt oriitakin vastaan tällä kertaa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



