Pääntautirokotteen tulo Suomen markkinoille kestää oletettua kauemmin
Koko Euroopan alueelle myyntiluvan saanut ruotsalainen pääntautirokote on tulossa Suomeenkin, mutta ajankohtaa valmistaja ei osaa kertoa.
Hevosten pääntautirokote on tulossa Suomen markkinoille, mutta huomattavasti myöhemmin, kuin valmistaja viime joulukuussa lupaili. Kuva: MT ArkistoPääntautirokote Stragvacin koko Euroopan kattava myyntilupa on ruotsalaisella Intervacc-yrityksellä. Euroopan lääkevirasto EMA myönsi rokotteelle luvan pitkien tutkimusten jälkeen viime vuoden lopulla. Yrityksen toimitusjohtaja Andreas Andersson toteaa, että rokotteen lanseeraamisesta Suomeen ei ole vielä tehty tarkkaa aikataulua.
Viime vuoden joulukuussa Andersson kertoi Maaseudun Tulevaisuudelle, että rokote olisi tulossa Suomen markkinoille alkuvuoden 2022 aikana.
Pääntautirokote on keväästä asti ollut myynnissä Ruotsissa, Tanskassa ja Isossa-Britanniassa. Kuluneella viikolla Intervacc ilmoitti, että ensimmäinen erä pääntautirokotetta on nyt pakattuna ja myyntivalmiina myös Saksassa, Ranskassa, Itävallassa, Hollannissa, Belgiassa ja Luxemburgissa.
”Ei, Suomi ei ole tälle rokotteelle liian pieni markkina-alue. Pyrimme saamaan Strangvacin markkinoille mahdollisimman pian useammissa Euroopan maissa, myös Suomessa”, Andersson kertoo.
Hänen mukaansa Keski-Euroopassa hevosrokotteiden markkinat ovat volyymiltaan suurimmat. Norjan markkinoille rokote on myös tulossa piakkoin ja pakkausselosteen tekstit Norjan levitykseen menevässä rokotteessa ovat norjan lisäksi ruotsiksi, tanskaksi ja suomeksi.
”Rokoteannos maksaa apteekeissa Ruotsissa noin 300 kruunua (noin 30 euroa). Suuria eroja on siinä, mitä eläinlääkäri laskuttaa rokottamisesta.” Andreas Andersson
Rokotteen riittävyyttä ja tuotantovolyymin määrää toimitusjohtaja Andersson ei kerro.
”Emme ole paljastaneet rokotteen tuotantomäärää. Pitkällä aikavälillä toivomme, että noin puolet Euroopan hevosista rokotetaan pääntautia vastaan.”
Ruotsalainen eläinlääkäri, Menhammarin siittolan johtaja Johan Hellander teki rokotteen turvallisuustutkimuksen ja käyttää rokotetta omalla hevostilallaan. Ridsport-lehdessä hän kertoo, että tilalla hevoset rokotetaan varsasta alkaen: aloitusannos tehostetaan kahdesti ja sen jälkeen rokotus uusitaan vuoden välein.
”Pääntautirokote yksinään ei ole sataprosenttinen ratkaisu, mutta yhdessä tilan muiden infektioiden torjuntaan tähtäävien toimien kanssa se on tärkeä osanen pääntaudin ehkäisemisessä. Rokote on suhteellisen tyyris, mutta on syytä miettiä, mikä on kustannus, jos useat hevoset sairastuvat pääntautiin”, Hellander toteaa Ridsportin haastattelussa.
Andreas Anderssonin mukaan Strangvac-rokotteen hinnoittelu on vapaata, mutta yritys toivoo, että se maksaisi suurinpiirtein saman verran kaikkialla Euroopassa.
”Rokoteannos maksaa apteekeissa Ruotsissa noin 300 kruunua (noin 30 euroa). Suuria eroja on siinä, mitä eläinlääkäri laskuttaa rokottamisesta. Olen kuullut, että eläinlääkärit ovat veloittaneet 500‒1000 kruunua palvelusta, joka sisältää pääntautirokotteen ja hevosen rokottamisen”, Andersson kertoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






