Välähdys sanoi hyvästit aikatasoituksille
LAPPEENRANTA. Välähdys jatkoi hienoa syksyään voittamalla kolmannella peräkkäisellä voitollaan. Pohjoismaiden Mestari torjui 1.19-lopetuksessa ravikuningatar Saaga S:n ja paransi volttiennätyksensä lukuihin 22,1ke.
Ville Korjus on kilpailuttanut Välähdystä usein aikatasoituksissa, mutta uuden ennätyksen myötä ne tehtävät taitavat olla kokonaan takana. Lappeessa Välähdys näytti nopeuttaan heti alussa, kun se spurttasi takamatkastaan välittämättä keulapaikalle jo ensimmäisessä kaarteessa.
Paalun tammoista parhaiten avasi Virin Camilla, joka sai halutun paikan Välähdyksen takana. Ravikuningatar Saaga S:lle jäi hanttikortti eli paikka johtavan rinnalla, mutta siitäkin Saaga S puristi hienosti loppuun asti ja kiritti Välähdystä maaliin asti 1.19-lopetuksessa.
Oriinsa ohjiin palanneen Ville Korjuksen mukaan tilanne oli koko ajan hallinnassa.
"Saaga antoi hyvää vastusta, mutta tosi varmasti se vastasi", Korjus kuvaili voittajahaastattelussa. "En viitsinyt edes korvia aukaista, kun se tuntui vastaavan hyvin itse. Siihen numerolapun kohdalle se laskee, mutta tosi hyvin vastaa, jos rinnalta yrittää. Harvemmin siitä ohi pääsee."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


