”Huusin ohjastajalle, että älä mene takaisin vaan jätetään hevonen pois”

Etta Pakkanen pohtii kolumnissaan riskien tunnistamista ja vahinkojen välttämistä. Kuvituskuva. Kuva: Ville Toivonen

Lähiaikoina ravikilpailuissa on rytissyt ehkä tiiviimmin kuin koskaan aikaisemmin. Tuoreimpana muistissa on tietenkin Antti Teivaisen ja Antti Ala-Rantalan viimeviikkoinen yhteentörmäys Teivossa, jonka seurauksena Teivaisen lonkka murtui. Onnettomuudet ja henkilövahingot eivät ole lajin parissa uusi asia, mutta sattuuko niitä nykyään aiempaa enemmän?

”Nuorempana sitä ajatteli olevansa kuolematon”. Tämä lausahdus on kuultu varmasti satojen hevosihmisten suusta, allekirjoittanut mukaan lukien. Jostakin syystä ihmisolento ei osaa pelätä, tai edes arvioida riskejä realistisesti, ennen kuin on ollut vaaratilanteessa tai onnettomuudessa mukana.

Onnettomuuksista viestimistä on joissakin foorumeissa pidetty lajin imagolle haitallisena, mutta mielestäni tiedon jakaminen on hyvä tapa muistutella riskeistä myös niitä, jotka eivät vielä ole itse olleet tulilinjalla.

Raviurheilu on kiistatta riskialtis laji. Työskentelemme ja kilpailemme suurikokoisten pakoeläinten kanssa. Vauhdit ovat kovia ja etäisyydet toisiin valjakoihin pieniä. Hevoset ja kilpakumppanit saattavat tehdä arvaamattomia liikkeitä. Riskialttiita tai vaarallisena pidettyjä lajeja on maailmassa muitakin ja se tulee mielestäni hyväksyä osana lajin ja urheilun henkeä. Riskien tunnistaminen ja vahinkojen välttäminen on silti tai sitä suuremmallakin syyllä ensiarvoisen tärkeää.

Raviurheilun keskusjärjestö Suomen Hippos on kiinnittänyt asiaan huomiota luomalla uuden Raviratojen turvallisuusoppaan. ”Ihmisen turvallisuus on tärkein raviradalla huolehdittava turvallisuusasia”, oppaassa sanotaan. Kilpailijoiden turvallisuuteen on uudessa ohjeistuksessa joitakin viittauksia, mutta tarkemmin niihin voi perehtyä ravikilpailusäännöissä.

Teivaisen ja Ala-Rantalan yhteentörmäys tapahtui, kun Ala-Rantala lähti ajamaan verryttelyajoa radan ulkokaistoilla Teivaisen poistuessa maaliintulon jälkeen sisärataa kohti talliporttia. Tässä tapauksessa molemmat valjakot olivat jo selvästi radan puolella, mutta vain lähtöä aikaisemmin samoissa raveissa pohdin itsekin lähdön osallistujien ja verryttelevien valjakoiden liikennettä ja niihin liittyviä sääntöjä.

Verryttelin valmentamaani hevosta kilpailusuuntaan lämmitysajan viimeiselle minuutille, koska tiesin hevosten esittäytyvän Teivossa kilpailusuuntaan. Koska päätin lämmityksen kutakuinkin sekunnilleen, olin talliporttien kohdalla samaan aikaan, kun seuraavan lähdön hevoset tulivat radalle. Koska poistumisportti on radalta päin katsottuna aina vasemmalla, syntyi risteävä liikenne. Tässä tapauksessa kaikki meni sujuvasti, mutta päätin palata ravikilpailusääntöjen pariin.

Lämmitysaika on useimmissa raveissa yhdeksän minuuttia. Säännöissä on kerrottu ainoastaan verryttelyajon suunnista, vauhdeista ja väistämisvelvollisuuksista verryttelevien valjakoiden kesken. Lämmitysajan kello lähtee käyntiin kun portit aukaistaan, eli käytännössä silloin, kun lähdön viimeinen hevonen on ylittänyt maalilinjan. Se päättyy, kun seuraava lähtö kutsutaan esittelyyn.

Sääntöjen mukaan esittelyyn tulossa olevien hevosten tulisi olla kokoontumisringissä oikeassa järjestyksessä minuutti ennen esittelyä. En löytänyt tietoa siitä, tulisiko verryttelevien valjakoiden olla poissa radalta jo tässä kohtaa. Minuutti on niin lyhyt aika ja kellot sijoiteltu useimmilla radoilla niin, etten ole sattunut verrytellessä huomaamaan lämmitysajan päättymisen ja hevosten esittelyyn kutsumisen välistä aikaa.

Lämmitysajat ovat niin lyhyet, että tällä sääntelyllä en ihmettele muidenkin käyttävän minuutit täysin hyödyksi. Lisäksi erot raviradoilla ovat selviä talliportin sijainnista johtuen. Esimerkiksi Vermossa lämmittelevä valjakko pääsee poistumaan radalta turvallisesti vielä sen jälkeenkin, kun ensimmäiset hevoset ovat jo lähteneet esittäytymään. Siitä huolimatta olen poikkeuksellisesti sitä mieltä, että sääntöjä olisi hyvä tarkentaa.

Verryttelyajossa sattuu kaikesta huolimatta onnettomuuksia vain harvoin. Vakavimmat henkilövahingot ovat syntyneet hevosen kaatuessa tai potkaistessa. Molemmissa tapauksissa päävammat ovat yleisiä.

Ehkä eniten julkisuutta saanut hevosen kaatumisen seurauksena syntynyt päävamma osui vuonna 2010 arvostetun ruotsalaisvalmentaja Jim Frickin kohdalle. Hänen hevosensa Only Lavec kompastui vain vähän ennen maalilinjaa pyörähtäen ympäri ja heittäen Frickin pää edellä maahan.

Pari viikkoa sitten saatiin iloisia suomalaisuutisia, kun Tuukka Varis kutsuttiin Bodeniin ajamaan ruotsalaisvalmentaja Sandra Erikssonin menestyshevosia. Ohjastajalupaus sai yhteistyölle jatkoa, mutta myös sen taustalla oli onnettomuus ravikilpailussa. Erikssonin hevonen sotkeutui Uumajan lounasraveissa edellä juosseen hevosen kärryihin, minkä seurauksena hän paiskautui Frickin tapaan pää edellä radan pintaan. Erikssonin tapauksessa seuraukset eivät onneksi olleet yhtä vakavat.

Hevosten kaatumisille ei useimmiten mahda mitään. Joskus kyse voi olla kiinniajosta tai niin sanotusta jaloille ajamisesta. Molemmista on onneksi määrätty isot rangaistukset ja niitä näkee nykyään harvemmin kuin ennen. Potkiminen taas on asia, joka on jollakin asteella ennakoitavissa – useimmissa tapauksissa.

Ruotsissa käytiin viime vuonna kiivasta keskustelua siitä, miksi kylmäverihevoset aiheuttavat niin usein onnettomuuksia potkimalla ohjastajaa kilpailutilanteessa. Niitä pidetään lämminverisiä arvaamattomampina. Myös Suomessa Ville Pohjola sai huomata, kuinka takakavio saattaa ilmestyä kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Lämminveristen ja suomenhevosten tapauksessa rohkenen väittää, että niin sanotut riskiyksilöt ovat ainakin valmentajan tiedossa. Joskus jokin varustemuutos tai muu muuttuja voi kuitenkin aiheuttaa muutoksen hevosen käytöksessä yllättäenkin.

Muistan jälleen omakohtaisen kokemuksen aiheeseen liittyen. Valmentamalleni hevoselle lisättiin jenkkikärryihin apuaisa ja se alkoi käyttäytymään kokoontumisringissä huonosti. Kipristely jatkui esittelyyn mentäessä ja hevonen tuotiin pois radalta apuaisan irroitukseen.

Tilan lisääminen ei kuitenkaan enää auttanut, vaan hevonen jatkoi katoksilta radalle siirtyessä. Huusin ohjastajalle, että älä mene takaisin vaan jätetään hevonen pois. Hän koki tilanteen olevan hallinnassa, meni radalle ja ajoi kilpailun onnistuneesti.

Ruotsissa oli kesällä 2023 tapaus, jossa tuomaristo eväsi hevoselta oikeuden osallistua sen päivän kilpailuun epäilyttävän lämmittelykäyttäytymisen vuoksi. Tuomariston edustaja Jonny Staf kertoi silloin heidän seuraavan tällaisia seikkoja lämmitysajossa.

Jos palataan omakohtaiseen kokemukseeni, voidaan ajatella asian olevan valmentajan vastuulla. Mielestäni tässä tapauksessa varikkoalueen valvoja olisi voinut ilmoittaa tuomaristolle valmentajan ja ohjastajan välisestä keskustelusta ja hevosen käytöksestä varikkoalueella ja tuomaristo määrätä hevosen jätettäväksi pois kilpailusta. Valmentajana olisin voinut ohittaa ohjastajan näkemyksen ilmoittamalla varikkoalueen valvojalle, että hevonen tulee jäämään pois. Pidin kuitenkin kyydissä istuvan ohjastajan näkemystä tilanteesta todenmukaisempana kuin omaani sivusta seuraajana.

Koska lajin riskialttius on tiedossa, mukana on riskinottokykyisiä ihmisiä. Valitettavat esimerkkitapaukset herättävät onneksi huomiota ja ajatuksia, jotta omaa toimintaa muistaa pohtia tarkemmin henkilöturvallisuuden kannalta. Sääntöjen tarkennukset tiedostettujen riskitilanteiden osalta eivät kuitenkaan olisi pahitteeksi.

Kirjoittaja on ravivalmentaja Ylöjärveltä