
Olli Koivunen räjäytti suomalaisriemun – ”Ei voi sanoin kuvailla”
Suomalaisvoitot Harper Hanoverin lähdössä ovat olleet harvinaista herkkua suomalaisille. Edellisen toi Jorma Kontion ajama Mellby Viking 2014 – sekin Timo Nurmoksen tallista. Kuva: Jari-Pekka RättyäSuomalainen superlauantai päättyi Timo Nurmoksen valmentaman ja Olli Koivusen ohjastaman Eeliksen voittoon Harper Hanoverin lähdössä.
Harper Hanoverin lähdön arvostus on noussut viime vuosina huimasti, ja sen voittaja palkitaan nykyään peräti 900 000 kruunulla eli noin 90 000 eurolla.
Tänään oli suomalaisten vuoro päästä juhlimaan pitkästä aikaa voittoa. Tuskin oli Suomen välieräottelu Venäjää vastaan päättynyt voitokkaasti, kun Olli Koivunen huudatti suomalaisyleisöä uudestaan. Tarkan juoksun jälkeen Eelis kiri pontevin potkuin voittoon ohi takasuoralla kärkeen kiertäneen Handsome Bradin suomalaistaustaa isäori Brad de Veluwen kautta silläkin.
”Ei voi sanoin kuvailla”, vastasi nuori suomalainen, kun haastattelija kysyi tunnelmia klassikkovoiton jälkeen.
Lähellä suomalaisjuhlia oltiin jo Sweden Cupin finaalissa. Tapio Mäki-Tulokkaan valmentama Chief Orlando teki kuolemanpaikalla jättijuoksun ja oli lipumassa voittoon ohi johtaneen Cyber Lanen, kun takaa kehitti voittoisan loppuvedon 4. parissa sisällä piilotellut Queer Fish.
Björn Goop kiisti Ravinetille, että olisi tuudittautunut loppusuoran alussa voittoon,.
”Olen ajanut täällä niin paljon kilpaa, että tiedän, ettei mikään ole varmaa ennen kuin ollaan maalissa”, Goop nauroi.
300 000 kruunun palkintorahojen lisäksi Chief Orlando ravasi finaalissa ennätyksensä 09,8. Lexus Dream taipui johtaneen Cyber Lanen takaa kahdeksanneksi ajalla 10,4. Pastore Bob oli sen takana pitkään vailla kiritilaa ja oli lopulta seitsemäs ajalla 10,3.
"Karsinta meni odotetusti, mutta kaksi hiittiä oli tänään liikaa. En ole yhtään pettynyt", Lexus Deamin osaomistaja Toni Lasila kommentoi.
Lisää suomalaistunnelmia Solvallasta hetkisen kuluttua videomuodossa!
Edit 26.5.: Lisätty Lexus Dreamin ja Pastore Bobin sijoitukset ja ajat sekä Toni Lasilan kommentit Lexus Dreamista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


