Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Tallikommentit Teivo 1.10. Toto76-kohteet

    Toto76-1

    1 Aurotar on käynyt säännöllisesti hiitillä tässä Porin radalla. Tauko venyi aiottua pidemmäksi, mutta tamma palaa radoille hyvässä kunnossa. Niin kovassa iskussa se ei voi heti olla kuin oli keväällä. Tiistaina ajettiin vielä terävämpi harjoitus ja tamma meni hyvin. Aurotar lähtee voltista hyvin liikkeelle, mutta kovin kauaa en mielelläni puolustaisi kärkipaikkaa tauon takia. Selkäjuoksua siis lähtökohtaisesti haetaan. Aurotar pystyy olemaan kärjen tuntumassa, mutta suoraan tauolta voitto yllättäisi. (Tuomo Ojanperä)

    2 Vieskerin Virva voitti Forssassa kauhean helposti ja onnistui vihdoin ja viimein. Tämän kesän juttu on ollut laittaa tammalle huput päähän ja Mika (Forss) on halunnut narut mukaan, jotta voi hätätilanteessa vetää ne pois. Itseäni vähän arveluttaa, kuinka tamma kestää huppujen vetämisen. Saa nähdä, kuinka lujaa muut viereltä lähtevät. Tammalla voi mennä yliyrittämiseksi ja jalat solmuun. Lähtöhetkellä laukkariski on varmaan suurin, mutta osaa Vieskerin Virva muussakin kohtaa laukata. Hyviä hevosia on vastassa, mutta ravatessaan Vieskerin Virva pystyy menestymään koviakin hevosia vastaan. (Sanna Päivike)

    13 Antin Onni on paras voittosaumani lauantaina. Se on kunnossa ja parantaa. Antin Onni ei vieläkään oikein tajua, mistä raviurheilussa on kyse, mutta rutiini tuo kehitystä koko ajan. Se tuntuu treenissä hyvältä. Jatkamme samalla varustuksella, ja Antin Onni kuuluu peleihin. (Tapio Perttunen)

    16 Pireus on mennyt meiltä käsin paremmin mitä uskalsin odottaa. Nyt on tietysti vaikeat asetelmat, kun on paljon kierrettävää. Pireus on kuitenkin sellaisessa kunnossa, että se pystyy menemään alle 1.25-tuloksen. Ruuna on vähän ihmeellisestikin herännyt, siihen on tullut lisää virtaa ja sellaista rajua elämänintoa. (Jouni Miettinen)

    Toto76-2 Tammer-ajo

    Tällä kertaa saadaan ottaa etukengät pois, mikä tuo vielä paljon lisää vauhtia Licence Holderiin.

    3 Bacardi Razzille haetaan nyt mielestäni selkäjuoksua. Forssassa se jäi keulassa painamaan päälle, ja se sitten näkyi loppusuoralla, kun kaverit ajoivat ohi. Katsotaan mihin Hannu (Torvinen) tuosta pääsee. Kaikki on ollut viime startin jälkeen normaalisti, eikä mitään negatiivista ole ilmennyt. Lähtö on tasainen ja siinä on monta mahdollista voittajaa, niiden joukossa tämä. Viimeksi ajettiin ilman etukenkiä, mutta luulen, että nyt ajetaan kevyet alumiinikengät jalassa. Sillä ei ole tälle suurta merkitystä. (Tapio Mäki-Tulokas)

    10 Valle Streamline oli erittäin hyvä Kajaanissa, vaikka toiseksi jäikin. Keulahevonen pääsi vain karkaamaan. Harmillisesti Valle Streamlinelle tuli takarivin lähtöpaikka, sillä tuolta takamatkan kovanaamat voivat puhaltaa heti alussa niskaan. Yritetään päästä pujahtamaan mahdollisimman hyvään paikkaan ja ajetaan alkumatka nätisti. Tällaiset lähdöt voitetaan usein loppukirillä ja koitetaan sellaista vaalia loppuun. Paikan takia lähdetään aika realisteina liikkeelle, mutta pientä yllätyksen saumaakin voi olla, jos meillä olisi onnea puolella. (Santtu Raitala)

    11 Harmi’s Fridon olisi pitänyt viimeksi olla pari sijaa korkeammalla, mutta se ihan rehellisesti antautui viimeisellä satasella. Nyt on Jomppe (Kontio) kyydissä, ja toivotaan että hän saa siihen lisää uskoa. Ihan kärkisijoitus kuitenkin yllättäisi, vaikka ykkösradalta saakin varmaan hyvän juoksun. (Markku Nieminen)

    13 Licence Holderilla ei ollut montaa mailia elämän aikana ajettu ennen viime starttia. Se teki tosi positiivisen juoksun ja jäi lopussa vähän kiinnikin. Hevonen on nyt terveempi kuin aikoihin. On maltettu olla treenaamatta liikaa ja on ajettu lähinnä kilpaa. Ruuna on saanut olla lähes 24/7 pihalla. Muutama kova hevonen on vastassa, mutta jotenkin minulla on hyvä fiilis tästä lähdöstä. Tällä kertaa saadaan ottaa etukengät pois, mikä tuo vielä paljon lisää vauhtia Licence Holderiin. Matka sopii, sillä meillä ollessaan ruuna ei ole vielä kertaakaan ollut väsynyt maalissa. (Joni-Petteri Irri)

    14 Up-Date Hoss oli jo koelähdössä iloinen yllätys, kun meni niin hienosti. Kouvolassakin ori meni hyvin. Korvat vain pyörivät ja tuntui kuin hevonen olisi ollut hölkällä. Viime aikoina on ollut pelkkiä maileja tarjolla. Haluamme rakentaa hevosta rauhassa eikä viitsi joka kerta mailin pyrähdyksiä ajaa. Kuulemma kerran aiemmin on hevosella ajettu 3100 metriä ja silloin Up-Date Hoss oli voittanut, mutta siitä on toki useampi vuosi aikaa. Hevonen on hyvällä mallilla kuntonsa ja lihaksistonsa puolesta, joten lähden hyvillä mielin Teivoon. Paalulla on hevosia, jotka ovat menneet viime aikoina hyvin. Up-Date Hoss menee kengät jalassa ja normaalivarustuksella. (Pirjo Vauhkonen)

    15 Demi de Veluwella tein Forssassa vääriä valintoja ja jäin pussiin. Tamma olisi pystynyt kirimään loppua kovaa. Parissa edellisstartissa hevonen ei ollut terävimmillään, mutta Forssaan se saatiin jo hyväksi. Siihen malliin tamma menee tarhassa kahdella jalalla, että kaikki on kunnossa. Demi de Veluwe ei ole aiemmin ollut 2600 ja 3100 metrillä ihan parhaimmillaan, vaikka onkin vahva hevonen. Uskoisin, että vanhemmiten se asia voi muuttua ja tammalla onkin tarkoitus ajaa jatkossa enemmän näitä pitkiä matkoja. Tamma tulee rehellisesti maaliin asti ja toivottavasti kärjessä pidetään vauhtia, jotta takaa ehtii. Voi olla, että täräytetään kengät pois, mutta sillä ei ole niin suurta merkitystä Demi de Veluwelle. (Erkki-Pekka Mäkinen)

    16 Buck Bokon kohdalla on juoksuradan haitta sekä hevosella että miehellä. Hevonen on ihan hyvällä mallilla, mutta vastus on kova, ja totoon tuleminen vaatisi onnistumista ja kovaa matkavauhtia. Täytyy vaan toivoa, että paalulta muutama painaisi alkumatkan liian lujaa. (Markku Nieminen)

    Joni-Petteri Irrillä on hyvät ennakkofiilikset Licence Holderin suhteen.

    Toto76-3 Kyvyt Esiin-divisioona

    9 BWT Bayern oli Kriterium-karsinnassaan tosi urhea, vaikka ei finaaliin päässytkään. Kuolemanpaikalle pääsemisestä jouduttiin maksamaan kova hinta, mutta hevoseen olin oikein tyytyväinen. Kaikki on ollut viime startin jälkeen hyvin, ja odotan siltä nyt paljon. BWT Bayern juoksee viime startin tavoin ilman etukenkiä. (Tuomas Korvenoja)

    10 Love No Limitin juoksuun olin maanantaina ihan tyytyväinen. Jälkikäteen olisi pitänyt olla vastaamatta Pakkasen hevoselle (Not A Clue), jolloin tämä olisi ollut varmasti kakkonen, mutta jälkikäteen on aina helppo ajaa. Nyt hevonen meni lopussa rehellisesti puujaloille. Ennen Seinäjokea oli toista kuukautta taukoa, ja sen pitäisi parantaa kun on startti alla. Uskon tähän hevoseen tosi paljon, ja odotan siltä Teivossa hyvää panosta.” (Markku Nieminen)

    11 Shorthanded Tally menestyy heti, kun se menee ravia. Ensimmäinen kaarre on vaikeaa, mutta sen jälkeen ei ole ongelmaa. Se tuntuu oikein vahvalta, ja tuntuisi, että sillä on fysiikkaa tienata hyvä tili radoilta. En voi luvata onnistumista nytkään, mutta en jättäisi tammaa pois peleistä. (Teemu Okkolin)

    Toto76-4 Suomenhevosten Kriterium

    Ruuna lähtee kovaa ja sillä pystyisi halutessaan pitämään jopa Ellin Sisua vähän aikaa ulkopuolella, mutta siinä ei ole järkeä.

    1 Herra Hopo oli heinäkuun alussa kuumeessa ja se vei hevosta vähän taaksepäin. Hevonen on sen jälkeen kehittynyt kovien starttien myötä koko ajan. Karsintajuoksussa ei ollut tarkoituskaan pysyä Ellin Sisun mukana. Herra Hopo tuli hyvin perille ja on ollut karsinnan jälkeen kotona pirteä sekä ravannut hyvin. Ruuna lähtee kovaa ja sillä pystyisi halutessaan pitämään jopa Ellin Sisua vähän aikaa ulkopuolella, mutta siinä ei ole järkeä. Pitää vain koettaa pysyä perässä. Ellin Sisulle ei taida kukaan mahtaa mitään, mutta toton tuntumaan Herra Hopo pystyy. Siltä vedetään finaalissa ensimmäistä kertaa korvat auki. Kokeilin sitä kotona ja ohjiin tuli kyllä painetta lisää. (Aimo Vuorisalo)

    2 Ellin Sisu oli karsintajuoksussa loistava ja jotenkin tuntuu, että hevonen pystyy vain edelleen parantamaan. Vielä Oulu Expressin karsinnassa se oli sairasteluiden jäljiltä väsynyt, mutta finaalissa jo parempi. Kriteriumin karsinnassa kävi jo mielessä, mahtavatko maitohapot iskeä lopussa, mutta Ellin Sisu jaksoi hienosti. Sen kompastuskivi on joskus ollut siinä kohtaa, kun on 300-400 metriä matkaa maaliin. Katselin Teivossa lähtöä tarkasti, eikä siinäkään kohtaa hevosella ollut mitään virhettä. Viime suoritukset ovat olleet varmoja. Keskiviikkona ajettiin reippaasti ja perjantaina mennään vielä hölkkälenkki. Peliprosentit näyttävät olevan yli 90 prosentin lukemissa, joten pelikansan luotto on kova. Luotan totta kai hevoseen itsekin paljon. (Pauli Raivio)

    3 Ypäjä Jallu sai karsinnassa hyvän selkäjuoksun ja tuli riskisti Caijuksesta ohitse, vaikkei eroa ollut paljoa. Ruuna on palautunut startista hyvin. Sitä on lähinnä hierottu ja ajettu nätisti. Perjantaina ajetaan vielä hölkkälenkki. Tähän asti Ypäjä Jallulla on ollut takarivin paikkoja, mutta nyt pääsee paremmin liikkeelle. Oulu Express-karsinnassa se laukkasi lähtöön, kun sekki oli liian löysällä. Siinä se kuitenkin väläytti lähtönopeuttaan. Herra Hopo lähtee myös lujaa ja haluaa varmasti Ellin Sisun taakse. Luulen, että siinä ajetaan alussa pätkän verran reippaasti, jotta paikat saadaan jaettua. Kuolemanpaikkakin saattaa olla tarjolla. Ellin Sisun takaa voisi yrittää seurata mukana mahdollisimman pitkään.

    4 Caijus voitti karsinnan äärimmäisen niukasti, mutta sen ravi hukkui lopussa. Rata oli tosi napakka ja Caijus on juoksutyyliltään sellainen, että se lyö jalkaa voimalla maahan. Se otti alakertaan. Puristelin kaviota startin jälkeisenä päivänä ja pikkuisen arkuutta oli kaviossa. Sinne lisättiin nyt tervat ja tappurat. Kovaa ei ole karsinnan ja finaalin välissä ajettu. Tiistaina ajettiin suunnilleen 1.40-vauhtia ja Caijus meni asiallisesti. Totta kai ravin hukkuminen on takaraivossa. Teivon rata oli jo viimeksi loppuraveista pehmeämpi ja varmaan lauantainakin. Caijuksen luulisi parantavan siinä mielessä, että karsintaa edelsi tauko ja kovin kovaa ei oltu ennen sitä ajettu. Ellin Sisu on kova hevonen ja ilman sen epäonnea muut ajavat kakkossijasta. Raviurheilussa on kuitenkin kaikki mahdollista. Jätän taktiikan Moilasen päätettäväksi. Ainakin Turussa Caijus lähti aika rivakasti liikkeelle. Varusteet on muuten entisellään, mutta kaviossa on tosiaan tervojen ja tappuroiden lisäksi erilaiset välipohjat. (Mika Mäkelä)

    5 Uljas Suomalainen taistelee sijoista yhden ylivoimaisen takana. Juoksu ratkaisee muiden sijoitukset, paitsi suosikin. Minullakin on kyvykäs hevonen, ja sijat 3. - 4. ovat ainakin lähellä. Samoilla varusteilla jatketaan. (Tapio Perttunen)

    6 Arvo-Ensio menee samalla varustuksella kuin aiemminkin. Ori on kunnossa ja nouseva hevonen, ja lähden hyvillä mielin finaaliin. Yksi on ylitse muiden, mutta seuraavista sijoista taistellaan. Toki paikka neljän sakissakin olisi jo hyvä suoritus. (Teemu Okkolin)

    7 Ponutella oli karsinnassa hiukan kiinni ja tuntui siltä, että ihan kaikkea ei tarvinnut ottaa hevosesta ulos. Starttiväli ennen karsintoja oli pidempi, kun ei löytynyt mitään järkeviä lähtöjä. Varsinkaan tammahevosta ei pääse viemään sillä tavalla eteenpäin kuin haluaisi, koska lähtöjä on huonosti. Ellin Sisu on eri sarjoissa muihin verrattuna. En yllättyisi, vaikka tamma menisi 1.27-alkuisen tuloksen. (Martti Hämäläinen)

    8 Ypäjä Julmuri ei ollut karsinnassa sellainen kuin olisin toivonut. Se tutkittiin lähdön jälkeen, mutta selvää vikaa hevosesta ei löytynyt. Sillä voi olla kasvukipuja. Olin karsinnan jälkeen jo vähän jättämässä hevosta pois tästä finaalista, mutta ajetaan nyt kuitenkin. Ypäjä Julmuri vaikuttaisi olevan vähän paremmalla mallilla kuin viimeksi. Se pystyy menemään 1.27:n kieppeille. (Ilkka Korpi)

    10 Kumaus tuli karsinnassa hyvin maaliin ja teki uuden hienon ennätyksensä. Se keskittyi aiempaa paremmin juoksemiseen. Heti lähdön jälkeen se oli yhtä touhukas kuin ennenkin, eikä vaikuttanut väsyneeltä. Ilmeisesti voimia jäi siis vieläkin varastoon. Mitään ei ole muutettu ennen finaalia, vaan entisin treenein ja varustein mennään. On hieno juttu päästä mukaan tällaiseen lähtöön. Mielestäni Kumauksella on mahdollisuudet korotetuille rahoille, jos se vain muistaa keskittyä. (Sanna Päivike)

    11 Onni-Lyydia laukkasi viimeksi lyhyesti lähtöön ja jäi aivan perälle, mutta sai lopulta ihan hyvän paikan. Heikari sanoi, että tamma painoi viimeisellä takasuorallakin niin ohjille, että hän oli vähällä kääntää sen reissuun kolmannelle radalle. Hän kuitenkin malttoi mielensä. Onni-Lyydia ohittikin jonkun hevosen lopussa. Tamma on ollut kaksivuotistalvesta saakka täydessä treenissä ja on ravuri. Monet laukat ovat vain tulleet siitä, että hevonen on suunnitellut omiaan ja ylireagoinut sitten, kun kuski on muistutellut sitä. Onni-Lyydia on vähän sellainen arka toheltaja. Minulla on sellainen käsitys, että hevonen pystyy tällä hetkellä 1.27-tulokseen. (Pekka Majoniemi)

    12 Tähtiheili menee varmasti karsintajuoksusta paljon eteenpäin, koska se palasi silloin tauolta. Oli oma moka, ettei tullut ajettua aiemmin kilpaa ennen näitä isompia lähtöjä. Kyttäilin yhtä lähtöä, mutta hevosella olikin enemmän rahaa kuin muistin. Tähtiheilin pitäisi parantaa finaaliin ja kyetä noin 1.28-tulokseen. Eihän se tietenkään Ellin Sisulle pärjää ja muita tarvitaan peleissä aiemmin kuin tämä. (Seppo Suuronen)

    Toto76-5 Erilo-juoksu

    Jorma Naumanen ohjastaa Virijoria.

    4 Rapin Aatos laukkasi viimeksi reippaassa lopetuksessa, mutta ei hevosessa varmaan ollut ihmeempää vikaa. Tämä ei ole mikään mailin hevonen, mutta onneksi sillä on pitkästä aikaa hyvä lähtöpaikka. Aatoskin osaa lähteä puolireippaasti liikkeelle, jos sillä vähän riskillä lähtee. Hullumies taitaa kuitenkin olla ylitse muiden. (Jouni Miettinen)

    5 Virijori on ollut tasaisen hyvä oikeastaan koko vuoden. Ahvenanmaalla Virijori olisi voinut vaikka voittaa PM-kisan, jos kiriväylät olisivat auenneet. Hevonen on hyvässä tikissä ja yritetään päästä viitosradalta lähelle Hullumiestä. Sen ohi ei tietenkään ole asiaa, mutta toivottavasti pääsemme tuntumaan  asemiin. Silloin odotan hevosta kolmen sakkiin. Startti on lähellä, joten tällä viikolla hevonen on ollut vähän helpommalla. Sadekeli ei ole toiveissa, sillä Virijori on vähän hiihtäjä takapään liikkeiltään. (Jorma Naumanen)

    6 Veeran Turo suoriutui Forssassa 4100 metrin matkasta ihan hyvin, mutta viimeisellä sadalla metrillä loppuivat vähän sekä voimat että tahto. Lopputulokseen se ei kuitenkaan merkittävästi vaikuttanut. Ori on ollut pitkään hyvässä kunnossa ja on edelleen, mutta tänä vuonna se on järjestäen laukannut eturivistä lähtöön, kun on ollut niin täpinöissään. Siksi paikka ei ole edukseen. Vastassa on lisäksi kovia hevosia. Lähtisin siitä, että viimeiset rahasijat on parasta, mitä voimme tästä lähdöstä saada. (Tuomo Ojanperä)

    10 Camri on tehnyt rahallisesti uransa parhaan kauden. Muutama startti ajetaan vielä ennen rokotusta ja katsotaan päättyykö kausi sitten siihen. Hevonen tuntui perjantain treeneissä oikein hyvältä, joten positiivisin odotuksin lähdetään Teivoon. Takarivi tarkoittaa sitä, että vähän olemme toisten armoilla mutta toisaalta Camri on tehnyt muutamia tulisia kirejä selkäjuoksun jälkeen, jos juoksu onnistuu hyvin. Toivottavasti Camri pääsee pujahtamaan takaa heti hyvään paikkaan ja lähelle Hullumiestä. Kärkisijakin on mahdollinen, jos kaikki sattuu kohdalleen. (Jorma Konnu)

    Toto76-6 Hopeadivisioona

    2 Global Option on ollut koko ajan hyvässä kunnossa. Tampereella se olisi voittanut ylivoimaisesti, jos olisi saanut tilaa. Porissa rata oli loistavassa kunnossa ja ilman lähtölaukkaa Global Option olisi pystynyt menemään rataennätyksen. Forssassa ruuna teki perusesityksen ja siihen on pyritty, että se parantaisi edelleen. Olen valmistautunut, että Tampereella ajetaan täysi matka 1.12 läpi. Tämä on niin kova lähtö, että 1.12-tulos pitääkin tehdä. Keulapaikkaa ei tältä kukaan saa. Ainakin etukengät otetaan pois, mahdollisesti kaikki kengät. Se ratkeaa paikan päällä sen mukaan, missä kunnossa rata on. (Erkki-Pekka Mäkinen)

    5 Amaretto Scoop oli viime startissaan vähän nihkeä, ja sen veriarvot olivatkin startin jälkeen alamaissa. Heinäkuu meni hevosta parannellessa, ja sen jälkeen vähän treenattiin lisää. Hevonen on tuntunut normaalilta, ja yleensä se on ollut tauolta aika valmis. Kävin sen kanssa Jokimaalla, missä ajoin sillä täyden matkan 15,5 läpi, joten sen pitäisi olla valmis kilpailemaan. Lähtö on kovahko, ja tuossa pitää olla aikalailla herkimmillään, jos meinaa pärjätä. Vastassa on hyviä kuten Global Option, Bory ja Wishing Boy, mutta jos ei siihen varmaa keksi, niin sitten kannattaa pyörittää tätäkin mukana peleissä. (Jyrki Tammimetsä)

    7 Wishing Boy juoksi Lappeessa kultadivarissa, koska se karsittiin hopeadivisioonasta. Sillä oli koelähtöön joutumisen vaara, joten hevosella ajettiin tosi varovasti. Hevonen oli kuitenkin järkyttävän hyvä ja tuli tosi kovaa maaliin. Se tuntui sopivan Seppo Markkulan käteen erinomaisesti, mutta on edelleen alussa oikein epävarma ja matkallakin jonkin verran sitä. Jos rata sallii, siltä otetaan lauantaina takakengät pois, mikä auttaa sitä ihan jonkin verran. Paikka on hankala, ja täytyy toivoa, että tuolta saa jonkinlaisen paikan. Wishing Boy on oikein rehti menemään, ja se voittaa kohta väkisinkin jossakin. (Kaisa Toivonen)

    11 Ipod jäi viimeksi kuolemanpaikalle. Hevonen olisi varsin hyvässä kunnossa, mutta viimeinen tsemppi puuttuu. Mielestäni se pystyisi vähän menestymään tällaisessakin lähdössä, jos haluaisi taistella ihan täysillä. Varusteiden vaihtaminen voi ehkä auttaa, samoin valmennuksen keventäminen. Tällä viikolla ajetaan varmaan vähän kevyemmin. Huonolta paikalta on kuitenkin ajettava vain nätisti. Ipod jatkaa ilman etukenkiä. (Tommi Kylliäinen)

    Kaisa Toivonen uskoo kuvassakin olevan Wishing Boyn voittavan pian jossakin.

    Toto76-7 Lämminveristen Kriterium

    Henkisesti olen myös varautunut pamauttamaan kavereista ohi maalisuoralla, joten voittokaan ei yllättäisi.

    1 Callela Elizalla on mennyt kaikki hyvin karsintojen jälkeen. Tulin juuri (perjantai-iltapäivänä) ajamasta sillä, ja olin tosi tyytyväinen hevoseen ja sen olemukseen. Etukäteen masentuneina ei siis tarvitse lähteä. Eliza lähtee hyvin, mutta ei ole ihan sellainen raketti kuin joku muu. Ykkösradalta saadaan joka tapauksessa hyvä juoksu, ja sellainen tietysti tarvitaan, jos tällaisessa lähdössä haluaa pärjätä. Pidän Callela Elizaa meidän kaksikostamme luokaltaan parempana hevosena, ja se voi pärjätä useamman tyyppisellä juoksulla kuin Callela Leonard. Jos Mas Archieta ei laita varmaksi, niin Callela Eliza kuuluu joka lapulle. Balanssi ratkeaa vasta huomenna paikan päällä, mutta suuri vaara on, että ajetaan kaikki kengät jalassa, kun tällä on pienet kaviot. Siihen homma ei kuitenkaan kaadu, vaikka ajettaisiinkin kengät jalassa. (Markku Nieminen)

    2 Mas Archiella on kaikki kunnossa. Hevonen on virkeän oloinen, eikä karsintojen jälkeen ainakaan ole tullut mitään takapakkia, mikä on tietysti tärkeintä. Hevonen oli karsinnassa mielestäni parempi kuin Oulussa, ja ehkä se voisi olla taas pikkuisen parempi. Se oli välillä aika helpolla, kun ei koko ajan voi päästelläkään. Luotto hevoseen on ihan hyvä. Mitä vaan voi tietysti tapahtua, mutta toivotaan ja uskotaan että kaikki menee hyvin. Voittaminen ei ainakaan tule olemaan helppoa. Niemisellä on vastassa kaksi hyvää hevosta, ja niillähän voi vaikka vähän taktikoidakin keskenään, kun on sama omistajakin. Mas Archie lähtee hyvin, mutta ei sillä ole mikään pakko päästä keulaan. Jos jää kuolemanpaikalle, sitten pitää ajaa siitä. Ainakin etukengät otetaan pois, ja voi olla, että otetaan takaakin. Oslossa ajettiin ilman kenkiä, eikä se ainakaan huonontanut hevosta. (Pekka Mäkelä)

    3 Callela Leonard on usein lymyillyt porukassa, mutta se lähtee niin lujaa, ettei moni sitä arvaakaan. Leonardillakin on kaikki mennyt hyvin karsintojen jälkeen, ja juoksun onnistuessa odotan sitäkin kärkitaistoon. Se on mielestäni seuraava rasti Mas Archien ja Callela Elizan jälkeen. (Markku Nieminen)

    4 Benjamin Evo oli karsinnassa sellainen kuin odotinkin. Se olisi ollut ilman laukkaa ainakin lähempänä voittajaa. Benjamin Evo painaa kurvissa sisäänpäin ja Mika (Forss) vähän hätäili nostaessaan hevosen toiselle radalle. En tiedä, mistä sisäänpäin painaminen johtuu. Aion lisätä sille finaaliin sisäpuolelle laput, jotta se ei kyttäisi radan profiilia. Tämän viikon harjoituksissa laput olivat käytössä ja niiden myötä hevonen toimi paremmin. Toivoisin, että Benjamin Evo ei lähtisi 2600 metrillä alkurynnistykseen mukaan. Vahvalla hevosella ehtii kyllä lopussakin. Toivon mukaan kärjessä ajetaan kovaa ja kauan, jolloin meidänkin hevosella on mahdollisuudet olla totosijoilla. (Heikki Korhonen)

    5 Arctic Lover oli karsintajuoksussa ihan hyvä, olin siihen puolityytyväinen. Elokuun yhdessä startissa (17.8.) oriilla oli maha sekaisin, eikä se halunnut sinä päivänä mennä mihinkään. Tämä on kauden isoin lähtö ja yritetään tietysti virittää hevoset mahdollisimman hyväksi. Lauantaina sitten nähdään, miten onnistutaan. Arctic Loverille lisätään ensimmäistä kertaa vetolaput. Aion ladata alussa kovat piippuun ja ainakin yrittää kärkipaikalle. Karsinnassa en uskaltanut ihan täysillä laskea ensimmäisillä askeleilla, koska ori oli hiukan epävarman tuntuinen. Ensimmäisessä kaarteessa vauhti olikin sitten jo kovaa. Jos pääsen keulapaikalle, en ala sitä paikkaa antamaan pois. Luulen kuitenkin, että Callela Leonard lähtee niin lujaa, että saa keulat. (Hannu-Pekka Korpi)

    6 Fleetwood Web jäi viimeksi kuolemanpaikalle ja tsemppasi siitä hyvin loppuun saakka. Se tiedettiinkin etukäteen, että matka sopii tälle hevoselle. Fleetwood Web ei ehdi vauhdeillaan ihan nopeimpien mukaan alussa, mutta toivottavasti se pääsisi pudottamaan jonkinlaiseen paikkaan. Sille todennäköisesti ei tule varustemuutoksia. Ori käy ravipaikalla vähän kuumana ja yritetään vain pitää se rauhallisena. Meidän tallimme hevoset ovat tietysti yllättäjäkastia, mutta en järkyttyisi, vaikka jompikumpi niistä olisi kolmen parhaan joukossa. (Hannu-Pekka Korpi)

    8 Questionmark Me on vahvassa vireessä, enkä ihan unohtaisi sitä kaikista peleistä. Se jatkaa samalla varustuksella eli kengittä, jenkkikärryillä, vetolapuilla ja avattavilla korvatupoilla. Viimeksi ajettiin avattavilla korvatupoilla ensimmäistä kertaa ja se toimi hyvin, vaikka toinen korva jäi kiinni. Totta kai tuolta paikalta tarvitaan megatuurit, mutta meillä on kehittyvä hevonen, joka pystyy hyvään suoritukseen. (Olli Koivunen)

    9 Bean Coktail oli viimeksi auton takana yli-innokas, kun kaverit käskivät ympärillä omiaan. Sen jälkeen hevonen oli hyvä, vaikka toki juoksunkulku sujui jatkossa kannaltamme suosiollisesti. Otin finaaliin takarivin, kun eturivissä on monta nopeaa avaajaa. Tuosta pääsemme sisäradoille ja lähelle kärkeä, ja sellaisella juoksulla odotan omaani totoon. Henkisesti olen myös varautunut pamauttamaan kavereista ohi maalisuoralla, joten voittokaan ei yllättäisi. Bean Coktail jatkaa samanlaisella balanssilla kuin karsinnassa, eli sillä on ultrakevyet alumiinikengät. (Tuomas Korvenoja)

    10 Freelancer on aina tiedetty hyväksi ja se on kehittynyt, mutta finaaliin pääseminen oli silti melkoinen pommi. Hevonen on palautunut karsinnasta hyvin ja perjantaina ajettiin vielä muutama reippaampi veto. Kaiken pitäisi olla kunnossa. Yksi tallin hevosista on ollut kipeänä, mutta Freelancerille on tehty infrapunahoitoa, suolahuonetta ja annettu valkosipulia. Kaikki on tehty, ettei sille vaan iskisi pöpöä. Finaaliin ei uskalla muuttaa mitään. Karsintajuoksuun kevennettiin kengitystä. Sillä oli aiemmin hokkeja jalassa ja kevyemmällä balanssilla se oli paljon paremman tuntuinen. (Anja Tamminen)

    11 Cinderella Hoss joutui vetämään kolmannen radan letkaa ja koko viimeinen kierros tultiin aika kovaa, joten tamma joutui spurttaamaan tosissaan. Viimeisessä kurvissa sen ote hiukan herpaantui ja se alkoi vängätä ulospäin. Jouduin hiukan korjaamaan sitä, ja siinä menetettiin vähän otetta. Tamma kuitenkin tsemppasi hienosti. On hieno saavutus tammahevoselle päästä mukaan Kriterium-finaaliin. Viimeistelyt on ajettu kevyesti, kun siinä tuli pari kovaa starttia lähekkäin. Kenkien riisumista ei vielä suunnitella, koska siitä ei ole niin isoa hyötyä. (Juhani Tapani)

    12 MAS Alien tuntuu olevan nousukunnossa ja menneen karsintajuoksusta vielä eteenpäin. Ajoin sillä keskiviikkona vetoja ja hevonen tuntui oikein pörhäkältä. Paikka on tietenkin vaikea, mutta hevonen on hyvässä kunnossa. Jos juoksunkulussa on tuuria, sillä on mahdollisuudet kuuden joukkoon. Korkeammalle nouseminen vaatisi sitten jo muutamien epäonnea. Enemmän minä tältä odotan kuin viime syksyn Villinmiehen Tammakilvan voittajalta silloin. MAS Alienilla ajetaan ilman kenkiä, jenkkikärryillä ja vetolapuilla. Keskiviikon treeneissä kokeilin vetolappuja, jotka ovat olleet aiemmin käytössä vain Lappeen pitkällä matkalla. Kävi Kriteriumissa miten tahansa, on kova juttu neljän hevosen amatöörivalmentajalle olla kahtena vuonna peräkkäin mukana suurkilpailufinaalissa. (Jyrki Jauhiainen)