Villiamin voitto ehdolla vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi
Vuoden Urheilugaala järjestetään tammikuun 18. Hartwall Areenalla. Jo nyt asian tiimoilta on kuitenkin raviurheilulle hyviä uutisia: ori Villiamin Ruotsin Kriteriumin voitto ME-ajalla on ehdolla vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi 2017.
Hetken teki ikimuistoiseksi ennen kaikkea se, että Villiamin valmentaja Timo Nurmos saavutti tuon kaiken omalla kasvatillaan, jonka emän Gold Striken varsoilla oli ollut suurta epäonnea ennen kolmannen varsan menestyksiä. Gold Strike oli huippuhevonen itsekin. Ja suomalaisen "suo kuokka ja Jussi" -tarinan lisämausteena oli myös, että superori oli saanut nimensä Nurmoksen sodassa kuolleelta isoisältä. Näillä aineksilla todella pokerinaamaisena tunnettu Solvallan valmentaja ei pystynyt voittajaseremoinioissa kerrankin peittämään tunteitaan, vaan antoi kommentit ääni väristen ja nieleskellen. Ja kuuluihan Suomipoikien joukkueeseen tietysti ohjastajalegenda Jorma Kontiokin.
Nyt Nurmoksen, Villiamin ja Kontion työ saa tunnustusta koko urheilevassa Suomessa, kun se on yksi 20 ehdokkaasta vuoden sykähdyttävimmäksi. Voittaja ratkeaa gaalan juhlallisuuksissa tammikuussa yleisöäänestyksen perusteella, joten voidaan toivoa, että raviurheilun ystävät käyvät ahkerasti "uurnilla". Ja tietenkin, että mahdollisimman moni urheiluihminen yli lajirajojen ymmärtää tuon hetken maagisuuden - joka tapauksessa ravit saivat tässä mainion näyteikkunan urheilukansakunnan kaapin päällä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

