Vixus jää pois Killeriltä - kyseessä ei kuitenkaan vakavampi syy
”Poisjättämisessä on kyseessä lähinnä varotoimenpide. Toivottavasti pääsemme starttin parin kolmen viikon sisään”, kertoo Vixuksen valmentaja Terho Rautiainen.
Katja Melkon aiemmin valmentama Vixus kilpaili usein Jorma Kontion ohjastamana kuninkuusraveja myöten. Kuva: Terhi Piispa-HelistenTerho Rautiaisen tätä nykyä valmentama vuoden 2017 kriteriumvoittajan Vixuksen olisi pitänyt palata tänä iltana lähes puolentoista vuoden tauolta Killerin iltaravien kahdeksannessa lähdössä. Ori joutuu kuitenkin jäämään kotitalliin. Kyseessä on Terho Rautiaisen mukaan varotoimenpide. ”Lähtiessäni ajamaan oriilla kotona alkuviikosta, ei se ollut ensiaskelilla normaalin tuntuinen. Käytimme sen eilen klinikalla, ja aiemmat jalkavaivat eivät olleet uusiutuneet onneksi.”
Terho Rautiainen suhtautuu luottavaisesti Vixuksen radoille paluuseen. ”Tämä oli lähinnä sellainen varotoimenpide. Tavoitteena on päästä kilpailemaan parin kolmen viikon sisään.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


