
Tappioton lahjakkuus suursuosikkina
Talviviikon avaava Magic Monday on tällä kertaa vuorossa Teivossa ja Oulussa. Jälkimmäisessä pakkanen paukkuu parinkympin lukemissa, minkä myötä myös poisjääntejä on normaalia enemmän. Teivon lähdöistä löytyy kierroksen suursuosikki, uransa lupaavasti aloittanut Didi Hoss.
Pakkanen paukkuu, mutta vielä sen verran sopivissa lukemissa, ettei raveja ole tarvinnut perua. Viikon Magic Monday -radoilla Teivossa ja Äimärautiolla ajetaan illalla kilpaa rapsakassa pakkasessa. Höyryävät kilpahevoset talvisessa kilvanajossa, mikäs sen hienompaa seurattavaa!
Oulun lähtöihin on enemmän poisjääntejä ja esimerkiksi T65-kierroksen avauskohde muutti kovasti luonnettaan, kun kolme pelihevosta jäi pois kisapäivän aamuna.
Kierros kulminoituu Teivossa ajettavaan kakkoskohteeseen, jossa kolmella voitolla uransa aloittanut Didi Hoss on ”kaikkien” varma.
Päivän pankki
Didi Hoss (T65-2): Raamikas aloittelija on tehnyt vaikutuksen paitsi lähtöjen seuraajiin, myös ohjastaja Mika Forssiin. Hän puhui tammasta poikkeuksellisin sanankääntein jo uran toisen startin jälkeen, ja odottaa hevoselta hyvää tulevaisuutta. Isokokoinen menijä on hoitanut kaikki kolme starttiaan puolivaloilla ja hienolla tyylillä. Teivon lähtö ei ole edellisiä merkittävästi kovempi tehtävä, vaikka monella on enemmän rutiinia. Didi Hossin voitto on hyvin todennäköinen, mutta 80 prosentin peliosuus on sentään vähän yläkantissa. Vaikka kyseessä on lahjakkuus, rutinoitumattomalla hevosella on aina myös epäonnistumisriskinsä.
Didi Hossia varmisteleville ensimmäiset merkit ovat toissa kerralla keulasta ylivoimavoittoon painellut 4 Laptop Alley ja tauon jälkeen hyvin aloittanut 12 About Time. Ensin mainittu tosin oli viime startissaan ponnettomampi kuin voittokisassa.
Didi Hoss lähtee Teivossa ensimmäistä kertaa urallaan autolähdön eturivistä. Myös juostava 2600 metrin matka on uusi juttu, mutta nämä tuskin muodostuvat kompastuskiveksi. Kuva: Anu LeppänenSuosikit piippuhyllyn paikoilla
Peräti kolme T65-kierroksen suosikkia lähtee autolähdössä takarivin uloimmalta paikalta numerolla 12. Talvella Teivossa rata 12 ei ole niin synkkä arpa kuin kesällä Mikkelissä, ja alkukaahotukset kostautuvat talvikeleillä helpommin.
Teivossa starttaava 12 Vihellys (T65-4) on käyttökelpoinen ideavarma, jos lähtee varmistelemaan Didi Hossia. Vihellys aloitti tauon jälkeen perjantaina Killerillä niin lupaavasti, että oriin ei oikeastaan tarvitse edes parantaa tuosta kisasta. Kaiken järjen mukaan startti kuitenkin avasi paikkoja. Vihellys väijyi Killerillä johtaneen Kitan takana ja paiskasi 23,0-vauhtisessa lopetuksessa iloisesti ohitse. Haastajista mainitaan 2 Eeti, joka hävisi Killerin-lähdössä selvästi, mutta parantaa koko ajan otteitaan ja on nyt Vihellystä paremmissa asemissa.
12 Quido Di Quattro (T65-6) on vahva menijä, jolla voi tehdä hyvissä ajoin omia ratkaisuja. 12 Also Starringia (T65-1) puolestaan helpottaa parinkin hyvän vastustajan poisjäännit.
Päivän ideahevoset:
Sivori Effe (T65-5): Koko ajan asiallisia sijoituksia kerännyt ruuna voisi napata kirkkaimman onnistumisen lähdössä, joka on poisjääntien myötä varsin sopiva tehtävä. Sivori Effe kiri viimeksi T76-lähdössä taustalta ihan pirteästi, ja kun tämän illan lähtö kutistui kahdeksan hevosen kisaksi, takarivi ei niin haittaa. 4 Smooth Criminal on toki ansaitusti suosikki, sillä se pääsee keulaan. 10 Saul debytoi viimeksi Antti Ojanperältä ja olemus oli muuten lupaava, mutta kaarrejuoksu oli jälleen hankalaa.
T.M. Chagall (T65-6): Jaksava menijä on jäämässä suotta muiden pelihevosten varjoon. Viime kerran T76-lähdössä ruuna ei päässyt kirimään sujuvasti ja voimia jäi varastoon. Muuten se on tehnyt vahvaa jälkeä talven starteissaan, ja voitti esimerkiksi Vermossa ennen joulua T65-lähdön vahvasti johtavan rinnalta. Alustavassa noin viiden prosentin peliosuudessa on nousun varaa.
Kuvassa kotimaisemissaan treenaava Sivori Effe jahtaa Oulussa ensimmäistä voittoaan sitten syyskuun 2016. Kuva: Ville ToivonenRavinetin vihjesysteemi:
12,9,10 (5,7)
7,4,12 (10,2)
8,11,12 (6,9)
12 Vihellys (3,2)
4,11,10 (12,5)
12,2,5,6,9,10 (4,7)
486 yhdistelmää – 48,60 euroa
LINKKI vihjesysteemiin Veikkauksen sivuilla (riviä voi muokata mieleisekseen)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



