Hevosopisto sanoi irti vain kolme - uudelleenjärjestelyt tuovat töitä lähes kaikille
70 työntekijää koskeneet yt-neuvotteluiden kokonaisvaikutukset saatiin selviksi maanantaina.
Hevosopiston perinteet varsinkin suomenhevosten jalostuksessa ja sen monikäytön opettamisessa ovat vankat. Siksi yt-neuvotteluita on seurattu hevosväen keskuudessa huolestuneina. Kuva: Joel RosenbergHevosopisto tiedotti maanantaina illalla, että yt-neuvotteluiden tuloksena lakkautetaan 11 työtehtävää. Lisäksi määräaikaisia tehtäviä päättyy kevään kuluessa kuusi.
Uuden strategian mukaan Hevosopiston toiminta suuntautuu toisin, minkä ansiosta avataan 12 uutta työtehtävää.
Varsinaiset irtisanomiset kohdistuivat lopulta vain kolmeen henkilöön. Kaikille irtisanotuille on tarjottu korvaavaa työtä. Osa työsuhteista päättyy eläkejärjestelyillä, Hevosopisto kertoo tiedotteessa.
Näin ollen yt-neuvotteluiden kokonaisvaikutukset jäävät hieman ennakoitua pienemmiksi, kun niiden kerrottiin ensin päättävän kokonaan kuusi vakinaista työsuhdetta.
Kuusi työntekijää on maanantain tiedotteen mukaan jo sijoittunut uusiin tehtäviin, ja työntekijöille on tarjottu mahdollisuutta työllistymistä edistävään uravalmennukseen.
Yt-neuvottelut käynnistyivät syyskuussa. Ne koskivat koko opiston 70 työntekijän henkilökuntaa.
Perusteluna oli uudistaa organisaatio vastaamaan yhtiön strategiaa. Koulutusyhtiö keskittyy jatkossa hevosalan ammatilliseen koulutukseen sekä ylläpitämään valtakunnallista hevosalan valmennuskeskusta, joka keskittyy kansainvälisen tason kilpaurheiluun.
Taustalla on, että ammatillisen koulutuksen liikevaihdosta on lähtenyt 2,2 miljoonaa euroa kahden kuluneen vuoden aikana. Hevosalan koulutus painottuu jatkossa entistä enemmän työpaikoilla oppimiseen (juttu vaatii maksullisen kirjautumisen).
Hevosopiston mukaan rakenteellisia muutoksia jatketaan ensi vuonna vähentämällä hevosten määrää sekä uudistamalla prosesseja. MT uutisoi asiasta lisää keskiviikkona.
Hevosopiston perinteet varsinkin suomenhevosten jalostuksessa ja sen monikäytön opettamisessa ovat vankat. Siksi yt-neuvotteluita on seurattu hevosväen keskuudessa huolestuneina.
Lue lisää:
Sotku selvisi: hevoset pysyvät
Kommentti: Suomenhevosen arvostus tuli ainakin selväksi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

