Tallitotoon uusi sääntö?
Callela Eliza ei ollut luopumassa keulasta lauantain Lämminverikriteriumissa mistään hinnasta.
Tämän takasi se, että muun joukon vahvimpiin kuului tallikaveri, tuleva kriteriumvoittaja Callela Leonard. Mitä kovempaa matkalla mentiin, sitä enemmän sen saattoi ajatella hyötyvän. Juoksupaikaksi mudostui lopulta kolmas sisällä, ja tietenkin Jukka Torvisella oli haaste luovia ruuna sisältä vapaille vesille.
Tällä kertaa asiaan ei kilvanajon kannalta sisältynyt suuremmin moraalisesti arvelluttavia piirteitä, kun sekä hevosten omistaja Rauno Asonen että kasvattaja Hannu Nivola olivat samat.
Kuitenkin ne totopelajaat, jotka laittoivat rahansa lauantaina Callela Elizan varaan, saattavat tuntea olonsa petetyiksi. Siksi esimerkiksi Ranskassa tai USA:ssa saman hevosenomistajan useammat hevoset samassa lähdössä saavat yhden yhteiskertoimen, ja minkä tahansa niistä voitto riittää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

