Lahden 75-karonkka: Aatsi säväytti Suomen ennätyksellä
Suur-Hollola-lauantaina mentiin huipputuloksia huippuolosuhteissa. Suomen ennätyksestä vastasi yllättäen Aatsi, joka meni 2140 metrin ryhmässä ajan 20,8a.1. Aatsi säväytti
Juhani Inkisellä oli loistava päivä, sillä talliin tuli kaksi voittoa. Ensin juhli Suvionni ja 75-kierroksella Aatsi, joka paahtoi johtopaikalta Suomen ennätyksen 20,8ake. Vanha Suomen ennätys oli Costellon nimissä ja kaksi kymmenystä heikompi.
Aatsille voitto oli jo viikon toinen. Ruuna voitti jo tiistaina Teivossa ja nyt se hallitsi ykkösradalta alusta loppuun. Ensimmäinen ja viimeinen puolikas paineltiin 1.19-vauhtia.
Juhani Inkinen Ruovedeltä on Aatsin omistaja ja valmentaja. Jarmo Saarela ohjasti.
2. Piteraq hurjasteli
Päivän kovin tulos mentiin ravien päätteeksi, kun Piteraq paahtoi keulapaikalta tuloksen 11,5ake. Avaus oli peräti 1.07-vauhtinen, mutta Iikka Nurmosen ajama ja Juuso Holttisen valmentama jenkkiruuna jaksoi urheasti ykköseksi. Unique Creation haastoi hyvin, mutta Piteraqin ohi ei ollut asiaa. Onkel Invest Oy omistaa Piteraqin.
3. Consalvon kiri ihastutti
Viisivuotislähtö päättyi Consalvon ylivoimaiseen kiriin. Ikäluokan kärkiravureihin alusta asti kuulunut ori oli kilpaillut tällä kaudella vasta kahdesti eikä totosijoja ollut tullut, mutta nyt menossa oli todelista rähinää.
Juoksukin meni Ari Moilasen ajokin osalta sujuvasti, kun kärjessä ajettiin ylikovaa ja Consalvo sai tasaisemman juoksun kolmannessa parissa ulkona. Kun Consalvo iski loppukaarteessa neljännelle radalle, kisa oli nopeasti taputeltu. Voittoaika 12,4ake tuli tyylillä, jolla olisi voitu kilpailla Suur-Hollola-Ajossakin. Team Consalvos omistaa ja Markku Nieminen valmentaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




