KOUVOLA. Kymi GP:n kansainväliset vieraat saapuivat turvallisesti pelipaikoille.
Kymi GP -ravien ulkomaalaisvieraiden lentokuljetus laskeutui tällä kertaa Utin sijasta Lappeenrantaan, mistä hevoset kuljetettiin Kouvolaan ja raviradalla järjestettyyn tervetulotilaisuuteen. Matka oli sujunut ilman kommelluksia.
Maailman parhaaksi ruunaksi tituleerattu Aubrion du Gers on Ringostarr Trebin poisjäännin myötä Kymi GP:n suuri ennakkosuosikki. Edellisen kerran se nähtiin Pohjoismaissa viime kesän Oslo GP:ssä. "Yleensä sillä on käyty vain kerran vuodessa Pohjoismaissa ja koetetaan pärjätä tälläkin kertaa. Tiukat kaarteet ei pitäisi olla ongelma ja odotukset ovat korkealla", hoitaja Julie Grenet raportoi.
Kymi GP:n nuorin edustaja, viisivuotias Dijon nähtiin jo kevään Finlandia-ajossa. "Hevonen on rautaisessa kunnossa ja meni Elitloppetin alla Vincennesissä täyden matkan kymppiä. Dijon myös lähtee kovaa", taustajoukot raportoivat.
"Tämä on hevoselle ensimmäinen kerta ulkomailla ja tämäntasoisessa lähdössä. On kova juttu, että naisvalmentajan hevonen pääsi mukaan tällaiseen lähtöön." Yhdeksänvuotiaan ruunan valmentaja on Severine Raimond.
Tervetulotilaisuudessa suomalaisväriä edusti Midnight Hourin omistaja Veijo Kumpulainen, suoraan Pihtiputaalta. "Viime suoritukset ovat menneet alakanttiin, mutta kun hevosesta ei löytynyt mitään vikaa, mukana ollaan", Kumpulainen summasi ennakkotunnelmat.
Micael Broberg tunnetaan optimistina, eikä hän täysin tyrmännyt takarivistä starttaavan Spitcam Jubbin mahdollisuuksia. "Kun hevosella on hyvä päivä, se voi lyödä kenet tahansa. Viimeksi se juoksi yksin taustalla ja kärjessä vedettiin hiljaa, joten sen startin voi unohtaa. Ajoin hevosella viikolla hiitissä 13,5-vauhtia", Broberg raportoi. Bollnäsissä vaikuttava Broberg on Spitcam Jubbin omistaja, valmentaja ja kasvattaja.
Ravinetin vloggarinakin tunnettu Tamara Skutnabb haastatteli kansainväliset vieraat. Pitkällä matkalla kilpailevan Biftonin suhteen taustajoukoilla oli odotuksia. "Hevonen on tottunut juoksemaan pitkiä matkoja ja viiden parhaan joukkoon odotellaan", hoitaja viestitti.
Lauantain ravien seitsemäntenä lähtönä ajettavaan stayer-kisaan tuo ranskalaisväriä myös Vakato, jonka edelliset sijoitukset ovat vaatimattomia. "Yritetään mahdollisimman hyvää sijoitusta. Volttilähdöstä ei olla huolissaan", taustajoukoista viestitettiin.
Kolmivuotislähdössä kilpailevan Falimityn taustajoukot tiesivät jo etukäteen, että vastassa on Suomen ikäluokan kärkinimi Graceful Swamp. "Tavoitellaan sijoituksia sen takana. Falimity on käynyt ennenkin ulkomailla, sillä se on kilpaillut Italiassa", valmentaja Romain Derieux lisäsi.