Tapsan Tahti jätti raviradat taakseen neljä vuotta sitten. Siniverinen ori on keskittynyt sen jälkeen tammojen kanssa heilasteluun ja vapaaherran elämään. 19-vuotias Tapsan Tahti vietti kuluneen astutuskauden Noormarkussa Rehulan tilalla. Syksyn tullen ori muutti tuntuvan siivun verran pohjoiseen päin Matti Jarvan maatilalle, joka sijaitsee Siikalatvalla, entisen Piippolan kunnan alueella.
Maansiirtoalalla elämäntyönsä tehnyt Jarva on viettänyt hevosten parissa kunnioitettavat 70 vuotta. Hevoset ovat olleet ”Piippolan vaarin” työkumppaneita ja arjen kavereita. Ravitaustaa hänellä ei ole.
”5-6-vuotiaana kossina piti päästä touhuamaan hevosilla. Jo alle kymmenenvuotiaana karhitsin peltoja hevosen kanssa”, Jarva muistelee.
”1980-luvulla oli hetki hevosetonta aikaa. Minulla oli silloin hyvä ruuna, se oli oikein mahdottoman etevä metsähommissa. Opetin sen niihin askareisiin jo ruunan ollessa kolmevuotias. Sitten sille tuli terveydellisiä ongelmia, ja se piti lopettaa. Päätös otti koville, ja jouduin vähän myöhemmin itse sairauslomalle, kun jalka kipsattiin. Silloin tuntui, että ei auta, pakko tässä on hevosta taas etsiä, jotta saa edes joulukuusen haettua metsästä. Siitä se elo hevosen kanssa taas alkoi.”
Jarva kierteli maakunnissa sopivaa työkumppania hakemassa. Nivalasta tärppäsi, ja sieltä löytyi tamma nimeltään Osma. Sen varsasta Osman-Vapusta syntyi Jarvan elämän hevonen, Yrkkö.
”Miten sattuikin minulle niin hyvä hevonen. Yrkkö oli nöyrä ja verraton vetohevonen. Ori piti lopettaa viime kesänä. Ikää sillä oli silloin 11 päivää vajaat 29 vuotta”, Jarva lausuu.
”Yrkkö oli minun luottohevoseni. Ori ei koskaan jättänyt miestä metsään sillä tavalla, että olisi kuormaa pitänyt purkaa, aina sai vain lisätä lastia. Kyllä vastaavaa kaveria on vaikea löytää.”
Jarva harmittelee, että Yrkölle ei jäänyt jälkeläisiä.
”Olisi pitänyt älytä astuttaa orilla aikoinaan. Siitä hommasta alettiin puhua vasta, kun ori oli parikymppinen. Siinä iässä on jo liikut vähissä. Hevonen vanhenee siinä missä ihminenkin. Yrkkö oli vielä erikoista sukuakin”, Jarva sanoo.
Vankalla työn sankarilla Yrköllä oli oma rillumarei-hetkensäkin.
”Erään kerran laitumen sähkölanka oli laskeutunut maahan, ja metsälaitumen rajalla ollut Yrkkö näki tilaisuutensa koittaneen. Se lähti naapurin hevosia puhuttelemaan. Siellä se riehui, kun menin paikalle. Toimitin orille, että näin ei käyttäydytä, ja vein sen omaan talliin takaisin. Sen koommin Yrkkö ei lähtenyt ilman lupaa laitumelta. Samalla laitumella käyskentelee myös Tapsan Tahti.”
Jarva kertoo hankkineensa Tapsan Tahdin reilut kaksi kuukautta sitten. Hän kuvailee, että siinä ostaja ja hevonen kohtasivat toisensa. Tulokas on Museotien isännälle mieleen.
”Olen ihmetellyt, että miten se on noin rauhallinen käsitellä pihapiirissä. Kun ori tuli tänne, niin parina päivänä se näytti ravielämää. Sillä oli päällä hirveä vauhti, kun se kiersi laidunta niin kuin ravirataa konsanaan. Sitten se asettui, mutta kun naapurin lehmiä tuli tuohon toiselle puolen laidunta, niin se taas virkistyi. Mullejakin siinä oli, ja ori nosti niille jalkaansa, löi sen maahan ja hirnahteli kovasti. Se näytti mulleille, että nyt on isäntä talossa”, Jarva nauraa.
Monitoimihevonen Tapsan Tahti pääsi vetämään rekeä viime viikolla, kun työhevosharrastajat pyysivät kalenteriaan varten orista otoksia.
”Tapsan Tahti laitettiin pajureen eteen ja käytiin ajelulla. Silloin oli vielä sula maa. Sitten ori harjattiin ja loimitettiin, ja se oli päivän laitumella ennen kuin otin sen talliin. Se oli silloinkin vielä miehen kanssa yhtä mieltä elämästä. Jos Tapsan Tahti vain jatkaa tuolla tiellä, niin kyllä orille on tarkoitus opettaa metsähommiakin”, Jarva suunnittelee.
Vaikka Jarva ei seuraakaan raviurheilua, Tapsan Tahdin kaupan mukana tulleet dokumentit paljastivat hänelle sen, minkälaisesta ratojen mestarista on kyse: startteja 224 kappaletta ja voittosumma himpun verran päälle 200 000 euroa. Legendaarisen Tapio Perttusen kasvattaman Tapsan Tahdin geeniperimä on majesteetillinen. Sen isoveli Saran Salama on kolminkertainen ravikuningas ja yksi kaikkien aikojen parhaista suomenhevosista. Emä Vipon sisko Hipo kruunattiin puolestaan kuningattareksi.
Tapsan Tahti ei koe Yrkön kohtaloa, sillä orilla on jo 25 varsaa. Aikeissa on, että jälkeläislauma tulee vielä lisääntymään. Jarva pohtii, että siitoskäyttöä mietitään keväällä tarkemmin, mutta ainakin lähellä asuva Tapio Keskitalo on jo suunnitellut kolmelle ravuritammalleen Tapsan Tahtia partneriksi.
”Sanoin Tapiolle, että pannaan tammat kantaviksi, niin saadaan verestä rotua tälle perälle. Tapsan Tahti on kaikin puolin reippaassa kunnossa. Sitä olen tässä vähän funtsannut, että pitääkö laitumeen laittaa toinenkin lanka, jos tammoja alkaa täällä kulkea.”
Hevoset ovat Jarvan elämän ratto. Hän kehuu niiden viisautta ja uskollisuutta. Varsinkin kotimainen alkuperäisrotu on Jarvan mieleen. Hänen mukaansa suomenhevonen oppii tuntemaan kotitienoonsa ja ihmisensä. Lähestyvä itsenäisyyspäivä herkistää Jarvan.
”Sotahevosia kun päästettiin rintamalta kotiin ja ne laskettiin perillä asemalaiturille, niin ne pyrkivät juoksupotkaa kotia kohti. Muistivat vielä reitin, vaikka kuskia ei olisi ollut kyydissä suuntaa näyttämässä. Kertovat, että täältäkin yhden mökin ukolta oli hevonen otettu armeijan tarkoituksiin. Kun hevonen oli sitten tehtävänsä suorittanut ja se palautettiin kotiin, ukko meni sitä Vihannin asemalta hakemaan”, Jarva aloittaa.
”Se hevonen oli nälkiintynyt ja laiha, ja ukko murehti, ettei tuosta ole enää eläjäksi. Hevonen pisti päänsä miehen kainaloon ja viestitti, että äläpä hättäile. Ukkohan heltyi, ja hän lähti taluttamaan laihaa hevostaan kotia kohti. Tuossa kylänraitilla ukko laski ohjat hevosen kaulalle ja sanoi sille, että menehän nyt kotiisi. Tänne perukoille hevonen tiesi kaikkien vuosien jälkeen tulla, ja se seisahtui kotitallinsa eteen. Ukko ruokki ja hoiti hevosen hyvään kuntoon, ja hän ajeli sillä vielä monta vuotta.”
Jarva on tottunut ruumiilliseen työhön. Yrittäjänä hän sanoo tehneensä 16-tuntista päivää, ja nyt eläkkeelläkin tilan puhdetöissä venähtää valveillaoloajasta hyvä tovi.
”Sitä tallin siivousta ja hevosen kanssa puuhailua se on, ja heinähommiakin saa tehdä. Kun talo lämpenee puulla, niin halkoa tarvitaan. Eikö siinä ole jo nimikettä tämänikäiselle tarpeeksi. Pyöräkuormaaja on ollut pihassa vuodesta 1972 lähtien eli sen 50-vuotistaitelijajuhlat ovat käsillä”, Jarva juttelee.
Hän on järkkymättä sitä mieltä, että ruumiillinen työ pitää ihmisen – ja myös hevosen - kunnon kohdallaan ja mielen virkeänä. Jarvan mukaan seikka pitäisi ottaa huomioon myös kaidalta polulta hairahtuneiden ja siten syrjäytymisvaarassa olevien henkilöiden kohdalla. Jarvaa sapettaa lähellä sijaitsevan Pelson vanhan vankilan lakkauttaminen.
”Puhutaanpa nämä vankila-asiat samalla selviksi. Sehän on niin, että työnteko on ollut vangeillekin terapiaa. Nykyään tehdään vain näitä täyshoitoloita. Niissä elämä on vangille yhtä kännykän näpläämistä, ja he turhautuvat. Ruumiillinen työ pitää ajatukset muualla. Pelsossakin oli ennen karjaa, hevosia ja lampaita, ja vangit pääsivät mukaan oikeaan elämään. Sitten tällainen paikka lopetetaan”, Jarva jyrähtää ja lisää, ettei joutenolo ole kenellekään hyväksi.
Myös maaseudun autioituminen surettaa Jarvaa. Ilmiö, joka koskettaa raviurheiluakin, kun maan laitamien pienet tallit hiljenevät hirnunnasta ja harrastajat lopettavat.
”Monet maatilat ovat lähteneet sodan jälkeen liikkeelle nollasta, mutta nyt loppu tulee. Kaikkien kannattaisi lukea paikallisen Juhani Hattulan teos Kylmän tilan raivaajat, niin oppisivat, miten kova tie on kuljettu ja miten kurja tämä nykykehitys on”, Jarva opastaa.
