
Vermon hallitukseen kolme uutta jäsentä – Pertti Koskenniemi palaa raviurheilun näköalapaikalle
Vermon Ravirata Oy:n keskiviikkoinen yhtiökokous täydensi yhtiön hallitusta. Tunnetuin uusista hallituksen jäsenistä on Suomen Hippoksen ja Fintoton entinen toimitusjohtaja Pertti Koskenniemi.
Ravialan kovista tehtävistä tuttu Pertti Koskenniemi on Vermon hallituksen uusi jäsen. Kuva: Ville ToivonenVermon Ravirata Oy:n hallituksessa oli auki normaalia enemmän paikkoja, kun hallituksen jäsenet Jyrki Ojanen ja Pasi Ollikainen erosivat hallituksesta pari viikkoa sitten, ja erovuorossa olleista Jouni Monto ei ollut enää käytettävissä aikapulan takia.
Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Eero Erkkilä, Pertti Koskenniemi ja Suvi Louhelainen. Muut erovuorossa olleet hallituksen jäsenet Matti Karlsson, Harri Peipinen ja Marjo Saastamoinen valittiin jatkokaudelle. Vermon hallituksessa on kaikkiaan 12 jäsentä.
Uusista hallituksen jäsenistä ravikansalle tunnetuin on Pertti Koskenniemi, 52, joka on toiminut mm. Suomen Hippoksen ja Fintoto Oy:n toimitusjohtajana. Nykyisin Koskenniemi on Veikkauksen tytäryhtiö Fennica Gaming Oy:n senior vice president.
Myös Suvi Louhelainen, 41, on työskennellyt aikaisemmin Hippoksessa, mm. tapahtuma- ja markkinointipäällikkönä. Louhelainen on työskennellyt myös Hevosopiston markkinointi- ja viestintäjohtajana ja viimeksi Hevoset Bastionissa -tapahtuman tapahtumajohtajana. Elokuun alussa Louhelainen aloittaa Suomen Keskustan järjestökehittäjänä.
Suvi Louhelainen on Lopen kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja Vermon hallituksen uusi jäsen. Kuva: Kari SalonenKolmas uusi hallituksen jäsen Eero Erkkilä , 35, työskentelee vakuutusyhtiö IF:llä avainasiakaspäällikkönä. Erkkilä on jo useamman vuoden ollut omistajajärjestö ULHO:n aktiivinen toimija. Suomen Hippoksen valtuuskunnassa Erkkilä on Nylands läns Hästavelsförbundin edustajana.
Raviratayhtiön hallitus järjestäytyy erikseen ja valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jyrki Ojanen oli yhtiön varapuheenjohtaja, joten edessä on vähintään uuden varapuheenjohtajan nimeäminen.
Puheenjohtaja Mikko Salminen ei kommentoinut onko hän jatkamassa puheenjohtajana.
”Katsotaan asia sitten, kun se on ajankohtainen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




