MT Ravinetti: Ranch Kelly lopetti huipulle – keskittyy nyt varsaan
Mäntyharjun supertamma keräsi radoilta yli puoli miljoonaa ja valloitti sisukkaissa kamppailuissa ravikansan ihastuksen.
Ranch Kelly saa nyt keskittyä kotilaitumella siitostamman tärkeään uraan. Kuva: Ravinetti / Anne LuttinenParin viime vuoden seuratuin suomalaisravuri Ranch Kelly saa nyt keskittyä tulevaan varsaan. Tamma kantaa Maharajahista.
Hevosen valmentaja Anne Luttinen kertoo Ravinetille, että tamman kilpaura on päätetty lopettaa. Kaavailussa oli vielä osallistua Forssan tammavaltikkaan puolentoista viikon kuluttua.
Luttinen ja Kellyä ohjastanut Hannu Torvinen tekivät päätöksen alkuviikolla.
"Ei haluttu lähteä epävarmassa vireessä mahdollisesti vain hyvästelemään kilparatoja", valmentaja ja osaomistaja perustelee.
Ranch kelly sai näin ansaitusti lopettaa huipulta. Sen viimeiseksi kilpailuksi jäi sisukas taistelu Suur-Hollolan finaalissa heinäkuun alussa. Se hävisi voittaneelle Hachiko de Weluvelle vain niukasti, ja loppusuora tultiin rinta rinnan 07,5-vauhtia.
11-vuotias tamma oli tunnettu nimen omaan kovana taistelijana. Sen Ranskan kiertuetta seurasi viime talvena todennäköisesti koko suomalainen raviurheilua harrastava yleisö.
Kelly keräsi radoilta yhteensä 561 604 euroa. Sen omistaa Kelly's Team Mäntyharjulta ja kasvattaja on Katri Rantala Asikkalasta.
Ravinetin uutisessa Anne Luttinen kertoo Kellyn kuulumisia tarkemmin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

