Norjan hallituksen päätös: ravipelit pysyvät omassa yhtiössään
Koronatauon kurimuksessa norjalainen raviväki sai suunnitteilla olevien verohelpotusten lisäksi toisenkin hyvän uutisen.Ravinetti uutisoi joulun alla valtiovallan suunnittelevan Norjassa peliyhtiöiden yhdistämistä ja raviväen vastustavan ajatusta.
Norja Suomen jalanjäljillä – peliyhtiöt yhteen 2021?
Oslo Economics selvitti mahdollisen yhdistymisen vaikutuksia ja näki siinä taloudellisia hyötyjä. Tänään hallitukselta tuli kuitenkin päätös, jonka mukaan peliyhtiöt jatkavat itsenäisinä entiseen tapaan.
”Hevostalous on tärkeä elinkeino monille ympäri maata, ja hevosalan yhteisöt ovat ilmaisseet vahvan halun säilyttää oma, hevospelaamiselle omistautunut peliyhtiö. Me uskomme, että nykyinen malli soveltuu hyvin vastuullisen pelaamisen politiikkaan ja on samalla hevosurheilun parhaaksi”, maatalousministeri Olaug Bollestad perusteli päätöstä.
Kulttuuriministeri Abdi Rajah huomautti, että valtio haluaa lisätä ravipelien ja -pelaamisen valvontaa. Käytännössä tämä tarkoittanee päiväkohtaisia tappiorajoja, joiden pelätään leikkaavan ravipelin vaihtoja tuntuvasti.
Linkki igamingbusiness.comin englanninkieliseen uutiseen aiheesta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



