- Kouvola
Santtu Raitala kuninkuuskisan dramaattisesta lopusta: ”Retu juoksi Evartin kropan jökkiin”
Jos Kouvolan Kuninkuusravien aikaisemmat vaiheet olivat dramaattiset, kuninkuuskilpailun päätösmatka ylitti draamassa kaiken aikaisemman. Parvelan Retun ylivoiman takana Evartti ja Vixeli kolaroivat hurjasti juuri ennen maalia.Maratonmatkan kupletin juoni oli sama kuin vuotta aikaisemmin Forssassa. Evartti oli voittanut kaksi ensimmäistä osamatkaa ja johti kokonaiskilpailua. Parvelan Retun mahdollisuus oli lyödä Evartti kolmen kilometrin maratonilla niin selvästi, että ero riittäisi kokonaiskilpailun kääntämiseen.
Viime vuonna Parvelan Retu ei tempussaan onnistunut, vaikka painelikin pitkän matkan uuden Suomen ennätyksen. Nyt temppu kuitenkin onnistui, vaikka Retu laukkasi mailin osamatkalla ja oli ennen päätösmatkaa kolmantena 2,3 sekuntia Evarttia jäljessä.
Maalisuoralla eroa oli jo niin paljon, että tilanne oli ratkennut Parvelan Retun ja Hannu Torvisen eduksi.
Kisan draama ei kuitenkaan päättynyt Parvelan Retun tullessa maaliin – oikeastaan silloin se vasta alkoi. Vähän ennen maalia Evartin vauhti hiipui niin, että oriin vauhti tyssäsi käytännössä kävelyksi. Kolmantena maalisuoralla ollut Vixeli tuli Evartin tavoin sisärataa pitkin, ja kun Evartin vauhti tyssäsi tyystin, Vixeli törmäsi Evartin kärryihin jääden niihin jalastaan kiinni.
Kaksikko jäi kiinni toisiinsa, eikä kumpikaan selvinnyt maaliin. Jalastaan kiinni ollutta Vixeliä irrotettiin kärryistä hyvän tovin, mutta lopulta kaikki tilanteen osapuolet selvisivät paikalta omin jaloin ja ilman erityisen vakavia fyysisiä vammoja.
Evartin ohjastaja Santtu Raitala oli tilanteen jälkeen selvästi järkyttynyt ja keräili ajatuksiaan hyvän tovin ennen kuin antoi kommentteja.
”Järkytys on enemmän henkistä sorttia, mutta vähän fyysistäkin, kun iso ori tuli voimalla kyytiin”, Raitala aloitti. Tuoreeltaan kisan jälkeen Raitala aikoi vielä ajaa ravien päätöslähdössä, mutta Vappuäijälle tuli lopulta ohjastajanvaihdos.
Evartin täydellinen kangistuminen oli Raitalan mukaan pelkästään fyysinen.
”Evartin kroppa vaan meni ihan jänkkiin ehkä 150 metriä ennen maalia. Hevonen yritti antaa kaiken, mitä sillä oli annettavaa, mutta jalat vaan rupesivat suoristumaan”, Raitala kuvaili.
”Jokainen itse juossut ihminen varmasti tietää sen hetken, jolloin maitohapot vaan ovat liikaa. Vaikka pää yrittää siirtää jalkoja, hapot vaan ottavat yliotteen. Kun puhutaan tällaisesta tosi rehellisestä hevosesta, hapot tulevat tosi voimakkaasti, kun se on jo siihen mennessä tehnyt niin paljon töitä happoja vastaan.”
Yhdessä tilannetta purkaessaan Santtu Raitala ja Vixelin ohjastaja Tapio Perttunen totesivat, että törmäys ei ollut varsinaisesti kenenkään syytä.
”Tietysti minun olisi pitänyt väistää, kun tultiin takaa ja ajettiin päälle, mutta ei sitäkään osaa odottaa, että toiselta on vauhti kokonaan pois”, Perttunen kuvaili. ”Tilanne tulee niin äkkiä, ja juuri vilkaisin taaksepäin, että missä muut ovat. Ei siinä kerkiä reagoimaan, ei jännittämään tai oikein edes pelästymään.”
”Ei tämä ollut mikään maailmanloppu, kun kaikki tultiin omilla jaloilla pois. Kaikkea sattuu ja huonomminkin olisi voinut käydä.”
Santtu Raitala totesi ravikuninkuuden karanneen Evartilta jo ennen kuin sen kroppa meni lopulliseen jumiin.
”Loppusuoran alussa tiesi, että Retu on karannut meiltä liikaa”, Raitala summasi.
Evartti on aikaisemminkin urallaan muutaman kerran hiljentänyt voimakkaasti juuri ennen maalia tai heti maalin jälkeen, mutta nyt nähdyn kaltaisilta onnettomuuksilta on aiemmin vältytty.
”Kaiken tämän keskellä täytyy muistaa korostaa ravikuninkaan suorituksen hienoutta. Retu teki valtavan hienon juoksun ja veti viimeisen kierroksen niin kovaa, että Evartin maitohapot iskivät nyt ennen maalia. Retu juoksi Evartin kropan jökkiin.”
Artikkelin aiheet - Osaston luetuimmat




