
Katso kuvat: Hei kirmaa varsa reima!
MT:n ja Ravinetin kolmas varsakuvien viikko tuo esiin lisää sitä vauhdin hurmaa, johon jo vajaan viikon ikäisetkin varsat pystyvät.
Energisellä tammavarsalla ei ollut vielä alkuviikolla nimeä. Pekka Piiraisen tamma Carmella Corleone on emä ja isä RC Royalty. Varsa syntyi Jyväskylän Vesankaan 22.4. Kuva: Lukijan kuva / Jesse PiirainenMT ja Ravinetti haluavat jakaa uskoa hevoskasvatukseen tammanomistajien kanssa. Siksi julkaisemme koosteen kevään pirteistä varsoista kerran viikossa.
Kuvan kanssa tarvitaan seuraavat tiedot: tamman nimi (kutsuma- ja koko nimi), varsan nimi sekä isäori. Ilmoita myös hevosen omistajan tiedot: nimi, puhelinnumero ja paikkakunta. Erikseen tarvitaan myös kuvaajan nimi.
Jos haluat sähköpostiin kertoa lyhyesti jotain varsasta tai sen syntymästä, niitä voidaan lisätä juttua piristämään. Vanhempien ja suvun meriiteillä ei nyt ole merkitystä. Pääasia on kuvilla eikä tekstiä välttämättä tarvita, kunhan ohjeissa annetut perustiedot on kerrottu.
Kuvat lähetetään sähköpostitse: kaijaleena.runsten@mt.fi.
Kuvat julkaistaan sunnuntaina illansuussa ja perjantaina lähetetyt kuvat ehtivät mukaan viikon koosteeseen.
Välimäen tilalle Hattulaan syttyi tiistaina 28.4. vähän ennen aamutallia Tulisydän. Emänsä Taftin Lainan esikoinen on Costellosta. Kuva: Lukijan kuva / Katja Kannisto
Twilight Vixi varsoi 23.4. Venniksi kutsuttavan tammavarsan, jonka isä on Quite Easy. Kasvattajia ovat Rast Oy ja Hanna-Maija Saikkonen Kirkkonummelta. Kuva: Lukijan kuva / Anne Karosvuo
Johanna Sairasen ja Vesa Mäkisen talliin Pornaisiin syntyi 25.4. tämä pirteä tamma, jonka emä on Burnhill’s Angel ja isä All Laid Out. Kuva: Lukijan kuva / Vesa Mäkinen
Emä Chamma Chamma antaa Rakun eli Ragnarin jo vähän touhuta omiaankin. Lietolaisen Bit Better Stablen kasvatti on Knows Nothingista. Kuva: Lukijan kuva / Pertti IsotaloArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




