Niko Jokela palasi valmentajaksi osittain sattumalta – sunnuntain MT Hevoset -ohjelma esittelee uransa parhaan kauden ajaneen menestysmiehen nykykuviot
Niko Jokela on aina tunnettu taitavana hevosmiehenä, mutta hänen valmennusuransa oli pitkän aikaa jäissä.
Juha Jokinen haastattelee Niko Jokelaa sunnuntaina ilmestyvässä MT Hevoset -jaksossa. Kuva: Jukka HeiskalaUrallaan lähes 2000 voittoa ajanut Niko Jokela on tänä vuonna palannut kartalle myös ravivalmentajan roolissa. Jokela pyörittää nykyisin omaa talliaan Seinäjoen raviradalla yhdessä puolisonsa Riikka Seppäsen kanssa. Tärkeänä lenkkinä on myös Riikan sisko Mirkka Rissanen, joka on tallin osakas ja käy myös auttamassa tallin arjessa.
Ammattimittakaavan ravivalmentamisessa Niko Jokelalla oli välillä lähes viidentoista vuoden tauko.
"Kengityshommia ja kaikkia oli, mutta tämä tuli vähän puolivahingossa", Jokela kertoo sunnuntaina julkaistavassa MT Hevoset -ohjelmassa.
"Ruvettiin harrastamaan joidenkin omien hevosten kanssa, ja kun tästä tallista lähti edellinen vuokralainen, päädyttiin ostamaan tämä itsellemme. Siitä se vähän karkasi. Alkuun oli tarkoitus pitää täysihoitohevosia ja sellaisia, mutta kysyntää rupesi olemaan, ja tämä on nyt täynnä meidän treenihevosia."
Juha Jokisen haastattelussa Niko Jokela kertoo vajaan tunnin verran muun muassa tallin hevosista, valmennusmetodeistaan, taustastaan ja esimerkiksi siitä, kuinka kilvanajo on hänen aktiivivuosinaan kehittynyt.
MT Hevoset -ohjelma on varattu tilaajille. Sen pääsevät katsomaan MT Hevoset -paketin tai koko MT:n digipaketin tilaajat.
Ohje MT Hevoset -paketin hankintaan (tilauksen mitta 1–12 kuukautta, 12 kk tilaukseen saa kaupanpäälle MT Ravinetin tuoreen vuosikuvaston)
Ohje digitunnuksen käyttöön ottoon heille, joilla jo on MT:n tilaus.
MT:n asiakaspalvelu auttaa verkkopalvelun tunnusten kanssa arkisin kello 8–21, jos niiden luonti ei onnistu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



