Hippolis lakkautetaan – ”Hevosalan rahoitus on tiukentunut merkittävästi toimintaympäristön muutosten vuoksi”
Hevosalan järjestöt kehittävät nyt verkostojen toimintaa vastaamaan ajan tarpeisiin.Hevosalan osaamiskeskus Hippolis lopettaa toimintansa tämän vuoden lopussa.
”Hevosalan rahoitus on tiukentunut merkittävästi toimintaympäristön muutosten vuoksi. Tämä pakottaa alan toimijat priorisoimaan resurssit entistä tarkemmin. Taloudelliset haasteet ovat tehneet Hippoliksen toiminnan jatkamisen mahdottomaksi nykymuodossaan. Toiminta on ollut tappiollista useampia vuosia peräkkäin, ja oma pääoma on tappiollinen”, kommentoi Hippolis ry:n hallituksen puheenjohtaja Heli Kivimäki-Manner sähköpostitse.
Hän kertoo, että rahoituslähteitä ovat olleet viime aikoina muun muassa vuosittaiset jäsenmaksut sekä yhdistyksen hallinnoimat ja toteuttamat hankkeet, joita on rahoittanut Nesslingin säätiö sekä Euroopan maaseuturahasto. Näistä koostuneet summat ovat kuitenkin viime vuosina olleet alle 40 000 euroa vuodessa.
Kivimäki-Manner toteaa, että päällekkäistä työtä ei kannata niukoilla resursseilla tehdä ja nyt resurssit on kohdistettava toimintaan, joka tuottaa eniten arvoa. Tarkoitus on, että kuluvan vuoden aikana hevosalan järjestöt kehittävät yhteistyössä verkostojen toimintaa ja hanketoiminnan edellytyksiä vastaamaan nykyisiä tarpeita.
”Hippoliksen työntekijät ovat tehneet vuosien varrella arvokasta työtä suurella sydämellä hevosalan hyväksi ja siitä suuret kiitokset heille!”
Hippolis on toimintansa aikana toteuttanut itsenäisesti ja yhteistyössä kolmisenkymmentä hevosalaan liittyvää kehityshanketta tapahtumineen ja kampanjoineen. Se on myös koordinoinut muun muassa Mahdollisuuksien hevonen -yhteistyöverkoston toimintaa. Mahdollisuuksien hevonen -yhteistyöverkosto on julkaissut vuosittain Hevostalous lukuina -tietopaketin, jonka laatimista on Kivimäki-Mannerin mukaan tarkoitus jatkaa.
Lisäksi Hippolis on tuonut julki hevosjärjestöjen viestiä eri vaalien alla. Se on ollut mukana järjestämässä Hevosvaltiopäiviä yhteistyössä Eduskunnan Hevosystäväinseuran kanssa viimeksi vuonna 2022 ja julkaissut Hevosalan hanketoiminnan kehittämisohjelmat vuosille 2007–2013 ja 2014–2020 sekä ottanut kantaa lukuisiin lainvalmisteluihin koskien esimerkiksi eläinten kuljetusta, tallien tilamääräyksiä, maankäyttöasioita ja eläinsuojelua.
”Hippoliksen työntekijät ovat tehneet vuosien varrella arvokasta työtä suurella sydämellä hevosalan hyväksi ja siitä suuret kiitokset heille!” Kivimäki-Manner lopettaa.
Yhdistyksen perustivat vuonna 2008 Suomen Hippos, Suomen Ratsastajainliitto, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT, ProAgria Maaseutukeskusten liitto ry, Hevosopisto Oy, Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymä HAMK ja Ypäjän kunta. Nykyiset organisaatiojäsenet ovat Hevosopisto, MTK, Suomen Hippos, Suomen Ratsastajainliitto ja Ypäjän kunta.
Juttua on muokattu 17.6. 2025 kello 11.30. Täsmennetty Hevosvaltiopäivien järjestelyjä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






