
Veikka, 8, lähtee linturetkelle vaikka ennen koulupäivää – kilpailuhenkinen lintuharrastaja on havainnut tänä vuonna jo 178 lintulajia
8-vuotias Veikka Meski on ollut pienestä pitäen mukana vanhempiensa linturetkillä, ja pojasta on kehkeytynyt taitava lintulajien tunnistaja.
Veikka Meski seurasi lintujen muuttoa Hailuodossa Pohjois-Pohjanmaalla toukokuun lopulla. Kuva: Rami MarjamäkiLintuharrastaja Veikka Meskillä on takana kiireinen alkuvuosi. Toukokuun viimeiseen viikkoon mennessä hän oli kerännyt havainnot 178 lintulajista.
Joku voisi kysyä, mitä erikoista siinä on. No esimerkiksi se, että harva osaa edes nimetä 178:aa lintulajia, saati tunnistaa niitä. Toiseksi se, että Veikalla on ikää kahdeksan vuotta.
Veikka Meski pitää lintulajeista ajantasaista listaa kännykässään ja kirjaa havainnot myöhemmin myös vihkoon. Lista on vaikuttava.
"Mandariinisorsa, kiljuhanhi, kanahaukka, sepelrastas, jalohaikara, valkoselkätikka, harmaapäätikka, huuhkaja, punapäänarsku, haarahaukka... Jatkanko vielä?" Veikka luettelee kotonaan Muhoksella.
Linnut ovat Meskien perheen yteinen harrastus. Isä Jouni Meski, äiti Saana Meski ja 8-vuotias Veikka Meski tarkkailevat siivekkäitä Hailuodon Kirkkosalmen lintutornilla. Kuva: Rami MarjamäkiVeikka on kerryttänyt havaintojaan tänä vuonna ympäri Pohjois-Pohjanmaata ja Kainuuta. Koska hän ei pääse auton rattiin vielä vuosikymmeneen, hän tarvitsee pidempien matkojen kulkemiseen toistaiseksi vanhempiensa apua.
Lintujen tarkkailu tosin onnistuu myös omalla pihalla. Tänä keväänä Birdlife Suomen perinteinen toukokuun alun Tornien taisto korvattiin Pihojen taistolla. Meskien lintuja harrastava perhe keräsi pihallaan päivän aikana havainnot 76 lintulajista.
"Suurin osa on omia havaintoja, mutta isi auttaa tunnistamaan vaikeita lajeja", Veikka tarkentaa.
Veikan vanhemmat Saana ja Jouni Meski ovat olleet innokkaita lintuharrastajia jo vuosikymmenet.
Veikkakin saatiin harrastuksen pariin jo varhain, sillä poika oli jo kolmevuotiaana mukana muun muassa seuraamassa sarvipöllöjen poikasten rengastamista.
Veikka Meski tarkkailemaan lintuja paitsi kaukoputken ja kiikarien, myös kameran läpi. Tämän sinirinnan Veikka kuvasi kotipihallaan Muhoksella. Kuva: Veikka MeskiKoronan vuoksi perheellä on ollut entistä enemmän aikaa käydä yhteisillä linturetkillä. Lintujen tarkkailu tarjoaa elämyksiä sekä vanhemmille että lapselle.
Helatorstain pitkänä viikonloppuna perheen mökkirannassa Hailuodossa Veikka havaitsi lintujen muuttoa seuratessaan kyhmyhaahkan.
"Se on tosi hyvä laji, en ollut itsekään nähnyt kyseistä lajia koskaan ennen Pohjois-Pohjanmaalla. Veikalle se oli tosisponde, eli itse löydetty laji", Jouni Meski kertoo.
Toisinaan perhe lähtee myös bongaamaan, eli katsomaan jotain tiettyä lintulajia, jonka toinen lintuharrastaja on kertonut olevan tietyssä paikassa.
Esimerkiksi viimeisen kouluviikon maanantaina äiti ja poika kävivät bongaamassa Muhoksella kattohaikaran ennen kouluun lähtöä.
Perhe oli suunnitellut kesäksi lintupitoista matkaa Pohjois-Norjan Varanginvuonolle. Korona sai Meskit kuitenkin muuttamaan suunnitelmaa, ja lintuja on tarkoitus lähteä tarkkailemaan Suomen Lappiin.
Veikka meski tunnistaa useimmat lintulajit itse, mutta isältä voi aina kysyä apua vaikeiden lajien kohdalla. Kuva: Rami MarjamäkiVeikka harrastaa lintujen lisäksi jalkapalloa ja jääkiekkoa, mutta aikataulutetut harrastukset ovat olleet koronan takia tauolla.
"Lintuharrastus on ollut tänä keväänä erityisen tärkeää, sillä siihen saa kilpailuhenkisyyttä laskemalla lintulajeja", Jouni Meski kertoo.
Koulussa lintutietämyksestä on hyötyä ympäristöopin tunnilla. Lintuharrastajien parissa alakouluikäinen on kuitenkin harvinaisuus.
"Yksi kaveri tulee kyllä nykyään välillä mukaan", Veikka Meski kertoo.
"Veikka innosti hänet lintujen pariin. Mukavaa, että Veikalla on omanikäistäkin seuraa lintureissuilla", Saana Meski lisää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
