
Ruskettuiko tuijasi? Mahdollisia syitä on ainakin kaksi – tässä vaiheessa on syytä luopua toivosta
Tänä vuonna moni on joutunut todistamaan pihamaansa tuijien kuivumista ja näivettymistä.
Kuluva syksy vaikuttaa etenevän viimevuotiseen tapaan, joten tuijat voivat taas joutua koetukselle. Kuva: Carolina HusuTänä vuonna moni on joutunut todistamaan pihamaansa tuijien kuivumista ja näivettymistä. Suurimpana syynä ilmiöön oli porilaisen piharakennusyrittäjä Juha Varnilan mukaan viime lokakuun äkillinen sään kylmeneminen. Kasvit eivät olleet ehtineet varautua talven tuloon, kun lämmin sää kylmeni todella nopeasti.
Tilannetta pahensi kuiva kevät. ”Vihreä latvus lähti kasvuun, mutta juuristo ei saanut vettä.”
Tällaisessa tilanteessa puu tai pensas haihduttaa itsensä kuoliaaksi, ellei sitä suojella auringolta. ”Tuijia tulisi suojata kevätauringolta 2–3 vuoden ajan istutuksen jälkeen.”
Varnila kertoo istuttaneensa omaankin pihaansa ison määrän tuijia. Hän on kastellut niitä uutterasti, ettei niille kävisi kalpaten. Jos tuija on kuivunut talven aikana, Varnila neuvoo kastelemaan sitä juhannukseen asti. Jos siihen mennessä ei ole ilmennyt toipumisen merkkejä, toivon voi heittää.
Tuija on yhä suosittu, vaikka osa puutarhaomistajista on täysin kyllästynyt siihen.
”Tuijan hyvä puoli on, että se on ainavihanta ja talvellakin vihreä. Se tuuhea ja kasvaa nopeasti. Toki sitä pitää leikata, jos laittaa aidaksi”, Varnila pohtii.
Teiden varsille hän ei tuijia suosittele. Jos tiellä liikkuu koiria, se voi koitua herkästi tuijan kohtaloksi, sillä koirat jättävät hajujälkensä yleensä samojen puiden ja pensaiden juurille. ”Tuijat eivät kestä hyvin koirien virtsaa. Lehtipensaat sietävät sitä paremmin.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






