KL-Kuntahankinnat Oy
Kuntaliiton omistama,
voittoa tavoittelematon valtakunnallinen yhteishankintayhtiö.
Perustettu vuonna 2007,
henkilökuntaa 14.
Toimitusjohtaja Raili Hilakari
oli aikaisemmin Espoon
hankintajohtaja ja strategisen hankintatoiminnan johtaja.
Solminut tavaroista ja
palveluista 54 puitesopimusta koko maan kattavasti. Pääluokat ovat energia, tietotekniikka, muut tavarat ja palvelut sekä
sosiaali- ja terveyspalvelut.
Puitesopimusten arvo vuonna 2015 on 330 miljoonaa euroa.
Valmiita sopimuksia käyttävinä asiakkaina on 1 200 kuntaa,
kuntayhtymää, liikelaitosta ja kuntayhtiöitä sekä seurakuntaa.
Kooltaan noin puolet valtion hankintayhtiöstä Hanselista.
Valtion elintarvikehankinnat vankiloihin ja muihin laitoksiin ovat Hanselin kautta
noin 13 miljoonaa euroa ja
muonat Leijona Cateringin
kautta puolustusvoimille
noin 20 miljoonaa euroa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
