
Rengasalaa vaivaa krooninen saatavuuspula – kohonneet hinnat ovat pakottaneet hakemaan lisäaikaa renkaalle korjauksilla
Kokkolalainen SKT-rengas perustettiin palvelemaan maataloutta ja urakointia. Viime keväästä lähtien tarjontaa on suunnattu myös laajemmalle asiakaskunnalle.Kokkola
Tapani Orjalan (vas.) vetovastuulla ovat asennustyöt ja urakointi. Henkilö- ja kuorma-autojen myynnistä ja asennuksesta huolehtii Risto Pohto, ja toimitusjohtaja Ilkka Orjala vastaa maatalous- ja työkonerenkaista ja vanteista. Kuva: Hanna PerkkiöRengasliikkeessä odotetaan parhaillaan ensilumien ja päiväpakkasten myötä käynnistyvää talvirengassesonkia. Vaikka maailmantilanteen epävarmuus on ulottunut myös rengaskauppaan ja saatavuus on ollut otsikoissa, myytävää on tähän saakka riittänyt.
"Ajankohtainen tilanne näkyy nyt niin, että moni hankkii talvi- ja kesärenkaat samalla kertaa”, SKT-renkaan rengasmyyjä Risto Pohto toteaa.
SKT-rengas on Kokkolan Heinolassa toimiva rengasliike, joka on erikoistunut traktoreiden ja raskaiden työkoneiden renkaisiin. Yrittäjäserkukset Ilkka ja Tapani Orjala ovat itsekin taustaltaan viljelijöitä ja urakoitsijoita.
Viime keväänä valmistuneessa laajennuksessa yritykseen saatiin lisää asennus- ja varastotilaa. Uusien tilojen ansiosta yritys on voinut laajentaa tarjontaa myös henkilö- ja kuorma-autojen renkaisiin.
"Menemme yhä maatalouden ja raskaiden koneiden ehdoilla, mutta nyt on mahdollista tarjota kattavampaa palvelua vanhoille asiakkaille ja saada myös uutta asiakaskuntaa”, Tapani Orjala sanoo.
SKT-renkaan palvelujen käyttäjinä ovat pääasiassa olleet viljelijöiden ja urakoitsijoiden lisäksi koneliikkeet, ja toimituksia tehdään myös julkiselle sektorille ja teollisuuteen. Monille asiakkaille tärkeää on nopea palvelu, ja tuotteita pitääkin löytyä varastosta.
"Asiakkaan näkökulmasta nyt kannattaa tehdä kauppaa hyvissä ajoin, jotta voi varmistaa saatavuuden.” Ilkka Orjala
Jo korona-aikana alkaneet tavarantoimitusten vaikeudet ovat yhä ajankohtaisia. Tilanne koskee koko rengasalaa, ja sen vuoksi SKT-renkaassa on pyritty ennakoimaan tulevaa ja pitämään varastoa isompana kuin aiemmin olisi ollut järkevää. Tässä tilanteessa se on kuitenkin keino turvata toimitukset asiakkaille.
"Asiakkaan näkökulmasta nyt kannattaa tehdä kauppaa hyvissä ajoin, jotta voi varmistaa saatavuuden”, Ilkka Orjala toteaa.
Haastetta tuo myös hintakehitys. Kun materiaali- ja kuljetuskulut nousevat, se näkyy renkaiden ja vanteiden hinnoissa. Renkaisiin teetetäänkin nyt korjauksia aiempaa enemmän, sillä pienissä vikatapauksissa korjaamalla voidaan saada lisäaikaa renkaalle.
SKT-rengas on viime keväästä saakka myynyt myös henkilöautojen ja muun kevyemmän kaluston renkaita. Rengasmyyjä Risto Pohto toteaa, että pian alkava talvirengaskausi tietää kiireitä myös asennuspuolella. Kuva: Hanna PerkkiöSKT-renkaan juuret ovat lohtajalaisella maatilalla. Sukupolvenvaihdoksen jälkeen Ilkka ja Tapani Orjala jatkoivat isiensä jalanjäljissä viljatilaa. Vuonna 2010 tilan kylkeen perustettiin urakointiyritys, Sapparin Konetyö. Renkaiden myynti ja asennus tuli mukaan vuonna 2016.
"Kaikki lähti siitä, että tarvittiin renkaita omaan kalustoon. Muutaman yhteensattuman kautta aloimme toimittaa niitä myös muille”, serkukset kertovat.
Yritys erikoistui aluksi traktorin renkaisiin ja vanteisiin sekä muiden työkoneiden renkaisiin. Jo varhaisessa vaiheessa liike muutti Lohtajalta Kokkolan keskustan kupeeseen.
"Tässä on ympärillä paljon koneliikkeitä, joten asiakkaiden on helppoa tulla tänne. Meillä on myös vahvaa yhteistyötä konekauppiaiden kanssa, mikä tuo markkinaosuutta”, Ilkka Orjala toteaa.
Tänä päivänä SKT-renkaalla on toimituksia ympäri Suomea, ja yritys työllistää myös kaksi ulkopuolista työntekijää. Ilkka Orjala toteaa, että kasvun perustana on ollut yrittäjien oma koneurakointi- ja maataloustausta, jonka myöstä kalusto oli tuttua ja tietotaitoa kerrytettynä.
"Meille on tärkeää myös luottamus asiakkaiden suunnalta. Nimi on tullut urakoitsijoiden kautta tutuksi varsinkin lähialueella, ja asiakaskuntaa oli jo valmiiksikin olemassa”, Tapani Orjala sanoo.
"Jo tähän paikkaan muutettaessa oli ajatus siitä, että tullaan kasvamaan ja työllistämään. Tulevaisuuden suunnitelmien suhteen juuri nyt on sellainen aika, että täytyy pitää silmät auki. Tarkoitus on kuitenkin edelleen kehittää yritystä”, Ilkka Orjala lisää.
SKT-rengas
Myy, asentaa ja toimittaa traktorin renkaita ja vanteita sekä muiden työkoneiden ja kevyemmän kaluston renkaita
Perustettu vuonna 2016 Sapparin Konetyö Oy:n aputoiminimeksi
Myynti- ja asennuspisteet Lohtajalla ja Kokkolassa, toimintaa koko Suomen alueella
BKT-renkaiden virallinen edustus
Toimitusjohtajana Ilkka Orjala
Työllistää yhteensä neljä henkilöä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





