
Liikenneturva: Nuorten asenteet ovat kunnossa, mutta käytös ei aina seuraa mukana
Monelle nuorelle autoilu ja muu ajelu ovat tärkeä osa vapaa-aikaa. Liikenneturvan selvitys nostaa esiin, miten liikenteessä näkyvät samaan aikaan sekä vahva turvallisuusajattelu että arjen ristiriitaiset tilanteet.
Liikenneturvan kyselyn perusteella valtaosa nuorista noudattaa liikenteessä sääntöjä, kertoo haluavansa toimia liikenteessä turvallisesti ja tunnistaa keskeisimmät riskit. Kuva: Carolina HusuLiikenneturvan tuore selvitys piirtää nuorista kuljettajista kaksijakoisen kuvan. Valtaosa 15–24-vuotiaista suhtautuu liikenneturvallisuuteen vakavasti ja tunnistaa riskit. Samalla moni kertoo toimivansa käytännössä toisin.
Liikenneturvan tutkimuspäällikön Marja Pakarisen mukaan pelkkä tieto riskeistä ei vielä muuta käyttäytymistä.
”Turvallisuusmyönteiset asenteet ovat erinomainen lähtökohta liikenneturvallisuudelle, mutta eivät yksistään riitä. Arjen tilanteissa voivat vaikuttaa monet tekijät, esimerkiksi ryhmätilanne ja matkustajien vaikutus, väsymys tai kiire, tottumukset, liiallinen itsevarmuus tai kokemattomuus”, Pakarinen toteaa.
Ristiriita näkyy erityisesti alkoholin ja nopeuden kohdalla. Nuorista 76 % suhtautuu kielteisesti autoiluun 1–2 alkoholiannoksen jälkeen, mutta 17 % kertoo ajaneensa ainakin kerran jollakin moottoriajoneuvolla alkoholin vaikutuksen alaisena.
Ilmiö korostuu erityisesti kevyemmissä kulkuvälineissä. Sähköpotkulaudalla liikkuvista nuorista lähes puolet kertoo ajaneensa ainakin joskus alkoholin vaikutuksen alaisena. Polkupyöräilijöistä näin kertoo noin kolmannes ja autoilijoista 15 prosenttia.
Asenteet kevenevät, kun ajopeli pienenee: lähes puolet sähköpotkulautoja käyttäneistä kertoo ajaneensa ainakin kerran alkoholin vaikutuksen alaisena. Kuvituskuva. Kuva: Sanne KatainenUseimmat nuoret, 78 % vastaajista, pitävät nopeusrajoitusten noudattamista tärkeänä. Kaksi kolmesta autoilevasta nuoresta kertoo silti ajaneensa viimeisen vuoden aikana vähintään kerran huomattavasti nopeusrajoitusta kovempaa.
Neljä kymmenestä sanoo nauttivansa kovaa ajamisesta, ja osa ajokortillisista nuorista kokee, että on vaikea olla ajamatta ylinopeutta.
Tuloksissa on viitteitä siitä, että riskikäyttäytyminen ja sallivammat asenteet kasautuvat osin samoille nuorille.
Liikenne on monelle nuorelle tärkeä osa vapaa-aikaa. Lähes 40 % kyselyyn vastanneista pitää autoilua, mopoilua tai muuta ajelua tärkeänä vapaa-ajanviettotapana. Nuorisokyselyyn vastanneista 15–24-vuotiaista kahdella kolmesta on henkilöauton ajokortti.
Raportin mukaan nuorten liikennekäyttäytyminen ei synny tyhjiössä. Kaksi kolmesta nuoresta arvioi toimivansa liikenteessä samalla tavalla kuin vanhempansa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





