Suomalaiset roikkuvat edellä ajavan puskurissa – voit tarkistaa turvavälisi helpolla nyrkkisäännöllä
Autoilijoista 83 prosenttia kokee, että takana ajava on roikkunut perässä vaarallisen lähellä.
Esimerkiksi Unkarissa voi tarkistaa turvavälinsä tiemerkinnöistä: jos ennen seuraavaa autoa näkyy kaksi maalattua nuolta, turvaväli on riittävä. Kuva: Eija MansikkamäkiAutoilijoista 83 prosenttia kokee, että takana ajava on roikkunut perässä vaarallisen lähellä. Usein näin on kokenut 37 ja joskus 46 prosenttia vastaajista, ilmenee Liikenneturvan kyselystä.
Sen sijaan vain 21 prosenttia tunnistaa itse ajaneensa liian lähellä edellä ajavaa.
”Tämä on varsin yleinen harhakuva: se mitä itse tekee, ei ole vaarallista, mutta muiden tekemänä siitä tulee vaarallista” sanoo Liikenneturvan koulutusohjaaja Minna Jokinen.
”Ihminen kuvittelee olevansa monessa asiassa taitavampi kuin muut.”
Jotta ajaminen olisi turvallista myös liukkaalla kelillä, on tärkeää osata ennakoida sekä pitää oikea tilannenopeus ja riittävä turvaväli muihin tiellä liikkujiin. Liukkaalla jarrutusmatka pitenee ja kuljettajan virheliikkeet korostuvat, Liikenneturva muistuttaa.
Turvaväli tulee pitää, vaikka joku roikkuisi perässä, sillä jos edessä ajavakin on liian lähellä, peräänajon ja ketjukolarin vaara kasvaa. Tieliikennelain mukaan turvavälin on oltava sellainen, että peräänajon vaaraa ei ole.
Joissakin maissa ajorataan on maalattu merkit, joiden avulla voi tarkistaa turvavälinsä. Siihen myös helppo nyrkkisääntö: kesäaikaan maantiellä turvavälin on oltava metreinä ainakin saman verran kuin vauhti.
”Eli jos ajaa 80 kilometriä tunnissa, turvavälin on oltava 80 metriä tai vähintään neljä sekuntia. Taajamassa sopiva turvaväli on vähintään puolet ajonopeudesta, eli 40 kilometrin tuntinopeudessa ainakin 20 metriä. Talvikelillä turvavälin pitää olla tuplasti pidempi ja jäisellä kelillä vieläkin enemmän”, Jokinen neuvoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




