IS: Hallitus valmistelee polttoaineiden hintaan liittyvää uutta tukimallia
Uusi tuki saattaa IS:n tietojen mukaan perustua esimerkiksi tasapalautukseen eli polttoainekuluista riippumattomaan könttäsummakorvaukseen.Valtiovarainministeriö valmistelee IS:n tietojen mukaan muun muassa autoilijoille suunnattua uutta tukea. Tuella kompensoitaisiin nousevia polttoaineiden hintoja kotitalouksille tulo- ja alueperusteisesti. Valmisteluun osallistuvat myös liikenne- ja viestintäministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö.
Tukimallin tarkasta sisällöstä ei ole IS:n mukaan vielä tarkkaa tietoa. Uusi tuki saattaa perustua esimerkiksi tasapalautukseen eli polttoainekuluista riippumattomaan könttäsummakorvaukseen.
Tiettävästi malli on tarkoitus julkistaa jo maaliskuun alussa, ja sen on määrä olla käytettävissä tulevissa kevään hallitusneuvotteluissa.
IS:n tietojen mukaan tukimallissa on mahdollisesti mukana myös elementti, jossa tulotukea voitaisiin maksaa kotitalouksille automaattisesti, jos polttoaineiden markkinahinnat nousisivat äkilliseksi määritellyllä tavalla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








