Tiesitkö? Englannissa saat autoilla pienessä pöhnässä, Unkarissa yksikin huikka on liikaa
Joissain maissa alkoholia ja ajamista koskeva lainsäädäntö vaihtelee jopa sen mukaan, millainen kuljettaja on kyseessä.
On syytä muistaa, että pienikin veren alkoholipitoisuus huonontaa ajokykyä ja vaikuttaa tarkkaavaisuuteen. Kun tarkkaavaisuus heikkenee, autoilija tekee aiempaa helpommin virhearviointeja liikenteessä. Kuva: Kari SalonenRattijuopumusrajat vaihtelevat Euroopan maissa nollatoleranssista jopa 0,8 promilleen saakka. Suomalaisen kolarikorjaamon Autoklinikan teettämä kyselytutkimus paljastaa, että maakohtaisista eroista huolimatta suurin osa suomalaisista ei tiedä matkaillessaan kohdemaansa promillerajaa.
Meillä Suomessa on käytössä 0,5 promillen rattijuopumusraja. Samaa rajaa käytetään monissa muissakin maissa, mutta ei silti kaikkialla. Esimerkiksi Ruotsissa raja on 0,2 promillea, ja Unkarissa on käytössä jopa nollatoleranssi.
Joissain maissa alkoholia ja ajamista koskeva lainsäädäntö vaihtelee sen mukaan, millainen kuljettaja on kyseessä. Esimerkiksi Latviassa rattijuopumusraja on 0,2 promillea kokemattomille kuljettajille ja 0,5 promillea muille. Maltalla ja paikoin Iso-Britanniassa taas on käytössä Suomea korkeampi 0,8 promillen raja.
Vaikka rajat ovat useissa maissa Suomea matalammat, Autoklinikan teettämän kyselytutkimuksen mukaan yli 70 prosenttia autoilijoista ei kuitenkaan selvitä paikallista rattijuopumusrajaa, kun he matkustavat ulkomailla.
"Rattijuopumusrajat ovat olemassa syystä ja niistä olisi hyvä olla tietoinen myös ulkomaanmatkoilla. Samalla tulisi kuitenkin muistaa, että liikenneturvallisuuden kannalta paras ohjenuora on aina se vanha tuttu: ”jos otat, et aja”", Markus Helkamäki Autoklinikalta sanoo tiedotteessa.
On syytä muistaa, että pienikin veren alkoholipitoisuus huonontaa ajokykyä ja vaikuttaa tarkkaavaisuuteen. Kun tarkkaavaisuus heikkenee, autoilija tekee aiempaa helpommin virhearviointeja liikenteessä.
Autoklinikan tilaaman kyselytutkimuksen toteutti autoiluun ja liikkumiseen erikoistunut markkinatutkimustoimisto Value Clinic Oy. Kyselyyn vastasi yhteensä 1064 mannersuomalaista ja otos kerättiin viikoilla 5-7 internetpohjaisella kyselylomakkeella, johon vastaajat kutsuttiin sähköpostitse.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
