Hallitus korjaa autoveroa, uusi alempi taulukko käyttöön heti – syksyllä auton ostaneille ei ole tulossa hyvityksiä
Syyskuussa käyttöön otettu uusi laskentatapa sotki autokaupan.
Hallitus korjaa syyskuussa päästölaskennan muutoksen takia tehtyä autoverouudistusta, joka kiristi etenkin keski- ja suuripäästöisten autojen verotusta.Hallitus antaa pikavauhtia eduskunnalle esityksen, joka korvaa aiemmin syyskuussa käyttöönotetun autoverotaulukon. Uutta alempaa verotasoa aletaan soveltaa heti tästä päivästä alkaen.
EU:ssa astui syyskuun alussa voimaan uusi WLTP-päästömittaustapa. Uusi päästötesti antaa auton hiilidioksidipäästöille 20–30 prosenttia suurempia arvoja kuin aiempi mittausmenetelmä. Autovero muutettiin sen mukaiseksi.
Valtiovarainministeriö lupasi viime keväänä, että muutos toteutetaan neutraalisti, eli ilman suuria muutoksia autoista maksettavaan veroon ja autojen hintoihin.
Toisin kävi. Muutos kiristi erityisesti keski- ja suuripäästöisten autojen verotusta. Samalla se sotki autokaupan, koska tilanne hämmensi ostajia.
Se myös ohjasi hankkimaan suuremmat autot käytettynä ulkomailta. Tämä oli paitsi kansantaloudellisesti, myös päästötavoitteiden kannalta kestämätöntä.
"Uuteen WLTP-päästömittaukseen siirtyminen on aiheuttanut harmaita hiuksia niin kuluttajille, autokaupalle kuin verottajallekin", Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa toteaa tiedotteessa.
"Nyt saavutettu lopputulos on erinomainen. Se takaa, että hallituksen tavoitteet autokannan nopeammasta uudistumisesta ja autoilun verotuksen painopisteen siirrosta hankinnasta käyttöön toteutuvat", Rissa jatkaa.
”Autokauppa kävi muutoksen takia kolme kuukautta alavireisesti. Nyt hallitus toimi kuitenkin rivakasti ja vastuullisesti. Autoveromuutoksen toteutustapa on kuin oppikirjasta: yllättäen ja yön yli”, Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio kehuu.
Uusi verotaulukko on keskimäärin veroneutraali aiempaan nähden. Yksittäisten mallien osalta autovero voi silti NEDC-mittaukseen nähden laskea tai nousta, sillä mittaustapojen väliset erot vaihtelevat mallikohtaisesti
Verohallinto korjaa 3.12. tai sen jälkeen ensirekisteröitävien autojen autoverotuksen uuden verotaulukon mukaiseksi jälkikäteen.
Autoverotuksen muutos koskee vain uusia ensirekisteröitäviä autoja, eikä se vaikuta jo rekisteröityjen ja käytössä olevien autojen autoverotukseen. Syyskuun ja marraskuun välillä käyttöön otettujen autojen verotusta ei siten hyvitetä jälkikäteen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
