
Koneviesti: Saksan suurin vaihtokonekauppias myy käytettyjä maatalouskoneita 28 eri maahan
Bernard Krone GmbH on Saksan suurin John Deere -jälleenmyyjä ja niin ikään maan suurin vaihtokonekauppias. Liki puolet käytetyistä koneista päätyy ulkomaille.
6000-, 7000- ja 8000-sarjalaiset John Deere -traktorit eivät ehdi vanheta varastossa. Myös huonokuntoisimmillekin koneille löytyy yleensä maksava asiakas. Kuva: Pertti Jalonen
Käytetyt koneet ovat katon alla kylmässä hallissa, uudet ulkoilmassa kuin myös perusmuokkauskoneet, joissa ei ole kosteudelle altistuvaa elektroniikkaa. Kuva: Pertti JalonenKronella on eri puolilla Saksaa kolme Agropark-konekeskusta: pääkonttoripaikkakunnalla maan länsiosassa Spellessä, Hampurin lähellä Alt-Möllnissä ja Leipzigin liepeillä Zorbaussa.
Käytettyjen traktoreiden, puimureiden, ajosilppureiden ja muiden maataloustyökoneiden valikoima on keskitetty näihin kolmeen keskukseen.
Likikään kaikkien myytyjen koneiden pääteasema ei ole Saksa, vaan jokin maa Euroopassa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa tai Aasiassa. Iso valikoima on vetovoimatekijä.
Diplomi-Insinööri Gerd Mersmann johtaa kaikkia Agroparkeja. ”Viime vuonna käytettyjä koneita toimitettiin kaikkiaan 28 eri maahan. Viennin osuus on 40–45 prosenttia. Myymme vuosittain noin 1 500 konetta, joista 550 on traktoreita. Liikevaihto on suunnilleen 25 miljoonaa euroa.”
”Myyntivaraston arvo on 7–8 miljoonaa euroa. Kerrallaan konekeskusten varastossa on noin 400 koneen valikoima, joista 80–100 on traktoreita, 15–20 puimureita ja ajosilppureita. Loput ovat muita työkoneita.”
Koneet eivät ole vain uusien John Deere -koneiden myynnin myötä tulleita vaihtokoneita, vaan niitä ostetaan aktiivisesti markkinoilta. ”Emme millään saisi näin suurta valikoimaa omilta toimialueiltamme, vaan ostamme koneita aktiivisesti kaikkialta Saksasta.”
Erityisesti haetaan hyväkuntoisia käytettyjä John Deere- ja Claas-puimureita ja 6000-, 7000- ja 8000-sarjan John Deere -traktoreita, joihin suurin kysyntäkin kohdistuu.
Gerd Mersmannin mukaan käytettyjen koneiden kauppa perustuu ehdottomaan avoimuuteen ja luottamukseen. ”Paras asiakas ei ole se, jonka saa maksamaan koneesta hyvän hinnan, vaan se, joka palaa tekemään uudet kaupat. Jos pettää asiakkaan luottamuksen, on tehnyt kaksi kauppaa: ensimmäisen ja viimeisen.”
Käytettyjen koneiden volyymi on niin suuri, ettei niitä kunnosteta etukäteen. Jokainen kone kuitenkin käy läpi 100 kohdan tarkistuslistan, jonka perusteella sen korjaustarve ja -kustannukset määritellään. Mersmannin mukaan tarkistuslistakin olisi turha, jos tiedot pimitettäisiin asiakkaalta.
Lue koko juttu:
Koneviesti: Käytettyjen maatalouskoneiden kauppaa Saksassa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
