
Kuljetusyrittäjät vaativat parempaa talvihoitoa – “Tien kunto ei saa pettää edes vaikeilla keleillä”
Suistumiset, seisokit ja kiertoreitit maksavat ammattiliikenteelle liikaa.Yllättävät liukkaat, sumu ja pöllyävä lumi ovat tavanomaisia ilmiöitä talvikeleillä. Kuljetusyrittäjät ovat huolissaan siitä, ettei kelimuutoksia ennakoida riittävästi teiden hoidossa.
”Viime talvena liikenne seisoi kokonaisen yön pohjoisessa pääkallokelillä. Tämän vuoden marraskuussa oli nelostie Kärsämäellä tunteja suljettuna usean raskaan ajoneuvon suistuttua erittäin liukkaalta tieltä”, muistuttaa SKALin puheenjohtaja Jari Välikangas.
Tienpitoa vaikeuttaa ilmastonmuutos, joka lisää ääri-ilmiöitä ja vaihtelua. Teiden talvihoitoa on siksi kehitettävä ennakoivampaan suuntaan ja laatutasoa valvottava aiempaa tarkemmin.
Välikankaan mukaan ammattiliikenteelle suistumiset, seisokit ja kiertoreitit maksavat liikaa niin inhimillisestä kuin eurojenkin näkökulmasta. Siksi tienhoidon ennakointi on saatava toimivammaksi.
Ennakointi on tärkeää etenkin haastavimmissa oloissa, kuten yöllä ja aamulla syntyvissä äkkiliukkaissa.
”Jos mitään ei kuulu, asiat ovat hyvin, mutta nyt kuuluu taas liikaa.”
Teiden puutteellinen talvihoito aiheuttaa ongelmia liikenteen turvallisuudelle, toimivuudelle ja aikatauluille.
”Talvihoidon haasteissa on osittain kyse rahoituksesta, mutta myös puutteista hoidon toimenpiteissä ja valvonnan prosesseissa.”
”Laatu ei saisi pettää haastavillakaan keleillä. Jos mitään ei kuulu, asiat ovat hyvin, mutta nyt kuuluu taas liikaa”, sanoo Välikangas.
Maanteiden talvihoidossa esimerkiksi liukkauden torjunnan menetelmät vaihtelevat lämpötilan, kosteuden ja lumentulon mukaan. Ilmastonmuutoksen tuomat nopeat säävaihtelut ovat vaikeuttaneet onnistumista entisestään.
Digitalisaatio helpottaa keliseurantaa, mutta se ei vähennä paikan päällä tehtävän havainnoinnin ja tienkäyttäjien palautteeseen reagoimisen tärkeyttä.
”Saamme valitettavasti toistuvasti palautetta jäsenyrittäjiltä liian haastavista tieolosuhteista. Samalla kerrotaan, että tienkäyttäjän linjaan soittaminen ei auta mitään”, harmittelee Välikangas.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







