Vasta 17-vuotiaan rallikuskin ura etenee raketin tavoin: "Vauhdin oikea annostelu paikoin huonokuntoisilla teillä on yksi Neste Rallin avainseikoista"
Flying Finn Future Star valinta toi Sami Pajarille kilpailupaketin Neste MM-ralliin.Vasta 17 vuotias Sami Pajari on lyhyen, mutta raketin lailla etenevän ralliuransa kovimman haasteen edessä. Valinta Flying Finn Future Stariksi antaa täydellisen kilpailupaketin Neste-ralliin, kääntäen samalla rallimaailman huomion nuorukaiseen.
Pajarin autourheilijan ura on osin noudatellut perinteistä kaavaa. Isä harrasti ralliautoilua ja lajiin tuli kasvettua kiinni jo hyvin pienestä pitäen. Ensimmäisen kilpailun hän ajoi 14 vuoden ikäisenä sprintin nuorten luokassa.
Vuosi 2016 meni vielä tunnustellessa, mutta seuraava kausi toi jo neljä voittoa plakkariin.
Viime vuoden alussa tavoitteeksi asetettiin Nuorten Suomenmestaruus. Samalla alkoi valmistautuminen kauteen 2019, jolloin sääntöjen puitteissa olisi mahdollisuus siirtyä yleisen SM-sarjaan.
Kumpikin tavoite täyttyi. Pajari kruunattiin kauden päätteeksi historian ensimmäiseksi Nuorten Suomenmestariksi vakuuttavan sarjan jälkeen. Viidessä osakilpailussa kertyi kolme voittoa ja yksi toinen sija.
Tämän kauden kuvioita rakennettiin taustalla. Tähtäin oli asetettu jo kauemmaksi.
"SM3-luokkaan siirtyminen tuntui viime vuonna vielä osin kaukaiselta haaveelta. Monen sattuman kautta saimme paketin kasaan", Pajari kertaa.
Kalustoksi valikoitui R2-luokan Ford Fiesta. Auto on vuokrattu, mutta Pajarin tiimi osallistuu myös sen ylläpitoon. Isällä on myös tässä merkittävä rooli.
Pajarin mukaan uuteen kauteen lähdettiin hiukan ummikkona, sillä mukaan tulivat nuotitus, pidemmät kilpailut sekä täysverinen kilpa-auto. Toki, nuotitusta ja harjoittelua R2-luokan autolla oli tehty hiukan vuoden 2018 kuluessa.
"Alkuvuodesta tavoite oli, ja oikeastaan vähän kaukaiselta se silloin tuntui, että sijoittuisimme kolmen sakkiin. Moni asia on osunut kohdalleen ja nyt olen pistetaulukon jaetulla toisella sijalla pisteen kärkipaikasta. Ja tottakai, tämmöisessä tilanteessa lähdetään ajamaan siitä mestaruudesta."
Alkukauden kruunasi kesäkuinen Pohjanmaa-rallin SM3-luokan voitto kartturinsa Antti Haapalan kanssa. Menestyksekäs alkukausi toi paikan AKK Sports Oy:n lupaavia kuljettajia kartoittavan ohjelman Flying Finn Future Star -kilpailun finaaliin.
Liikuntakeskus Pajulahdessa käydyssä finaalissa kuljettajia testattiin monipuolisesti niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Lisäksi heiltä mitattiin taitoja ennakkotutustumiseen ja kielitaitoihin liittyen ennen viimeisiä loppuhaastatteluja.
"Olen kyllä hyvin kiitollinen ja innoissani tästä. Testipäivä oli kova ja hyvin monipuolinen. Sain kehuja etenkin nuotittamisesta, jossa oltiin sitten se ratkaiseva askel muiden edellä."
Pajari kertoo, että valinnan myötä arki on tullut kiireisemmäksi. Puhelin soi ja sähköposteja tulee tiuhaan tahtiin. Jopa aivan tuntemattomat ihmiset tulevat jutulle.
Neste Rallissa Pajari pääsee osoittamaan kykynsä M-Sportin Ford Fiestalla JWRC-luokassa.
"Neste Rallissa pitää päästä maaliin, puskaan ei passaa vetää. Mutta hyvä sijoitus olisi tietysti kova juttu. Yksi avainseikoista on eittämättä vauhdin oikea annostelu paikoin huonokuntoisilla teillä."
Valmistautuminen kauden tärkeimpään koitokseen tapahtuu lähes samalla tavalla kuin SM-ralleihinkin.
"Asiat pitää tehdä mahdollisimman hyvin, oli taso mikä tahansa."
Suurimpina haasteina hän näkee olevan kilpailun mitan, joka on noin kolme SM-rallin putkeen. Lisäksi paikoin erittäin huonoon kuntoon menevät tiet ovat uutta, sillä SM-sarjan reitit ovat pääsääntöisesti erittäin hyväkuntoisia.
Myös auto poikkeaa hiukan nykyisestä, sillä siinä on hiukan enemmän tehoa, mutta se painaa jämäkämmän alustan takia enemmän.
Flying Finn Future Star -ohjelma jatkuu Ralli SM 2019 -kauden loppuun saakka, jolloin samalla valintakaavalla nuoria kuljettajia pääsee jälleen kilpailemaan seuraavasta huippupalkinnosta.
Kilpailun toisen osan palkintona on tallipaikka junioreiden MM-sarjaan kaudelle 2020. Näin Sami Pajarin lyhyen aikavälin suunnitelmat ja tavoitteet ovat selvät. Katse on myös jo kauempana.
"Unelmana ja tavoitteena on, että ralliautoilusta saisi itselleen ammatin ja pääsisi urallaan niin pitkälle kuin mahdollista. Ja onhan se määränpää ja huippu tuolla WRC-tasolla."
"Mutta kyllä se, että pääsee edes yrittämään tavoitteiden saavuttamista, niin se vaatii hyvin paljon aikaa ja vaivaa. Pitää olla valmis uhraamaan ja tinkimään monesta muusta asiasta sen takia."
Yhden kortin varaan elämää ei kuitenkaan jätetä. Pajari on toisen vuoden sähkötekniikan opiskelija ja ensi keväänä pitäisi taskussa olla sähkö- ja automaatioasentajan paperit.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

