Joka kolmas pyörälläloukkaantunutajoi humalassa
Alkoholi on syynä polkupyöräonnettomuuksiin useammin kuin on tiedetty.
Tutkimuksen mukaan kolmannes Pohjois-Kymen sairaalan päivystykseen tulleista pyöräilijöistä oli humalassa kahden vuoden seurantajaksolla.
Tulos yllätti tutkijat.
”Tietoa ei virallisista tilastoista saa, eikä asiasta ollut juuri mitään muuta käsitystä kuin vain mututuntumaa”, liikenneturvallisuustutkija, diplomi-insinööri Noora Airaksinen sanoo.
Vuonna 2008 ilmestynyt tulos innosti tutkijat tarkastelemaan ilmiötä laajemmin.
Selvisi, että humalaiset pyöräilijät törttöilevät ennen kaikkea itsekseen eivätkä kolaroi niinkään muiden kanssa.
Lähes 90 prosenttia alkoholia nauttineista puhalsi yli 1,2 promillen lukemat.
Airaksinen kertoo, että juopuneiden potilaiden joukossa näkyi kahdenlaisia tarinoita.
”Oli sellaisia, jotka olivat esimerkiksi baarimatkalla ja pyöräilivät satunnaisesti humalassa. Toinen ryhmä olivat alkoholiongelmaiset, jotka pyöräilevät humalassa siksi, että he ovat lähes aina humalassa”, hän summaa havaintojaan.
Päähän kohdistuneet vammat olivat humalaisilla kaksi kertaa niin yleisiä kuin selvillä.
”Se juontaa juurensa pitkälti siitä, ettei kypärää ole.”
Tiettävästi kukaan humalassa pyöräilleistä ei käyttänyt kypärää. Airaksisen mukaan tutkimuksissa on todettu, että kypärä suojaa päätä erittäin tehokkaasti.
”Vammoista päävammojen osuus oli 15 prosenttia, jos oli kypärä. Kypärättömillä osuus oli 43 prosenttia.”
Alkoholin juominen ei vaikuttanut vahinkojen vakavuuteen. Yhden loukkaantumisen hoito maksaa noin 3 500 euroa, kun vaikeita päävammoja ei lasketa mukaan.
Aikaisemmassa tutkimuksessa Airaksinen arvioi, että polkupyörätapaturmat aiheuttavat Suomessa vuosittain 18 miljoonan euron kustannukset hoitoineen ja työkyvyttömyyksineen.
Pyöräillessä loukkaannutaan niin usein, että kustannukset nousevat isommaksi kuin mopo- ja moottoripyöräonnettomuuksissa yhteensä.
Airaksinen epäilee, etteivät suomalaiset ajattele humalassa pyöräilyn riskejä.
”Toki varmaan ymmärretään, että hirveässä humalassa ei kannata ajaa – sen nyt jokainen tajuaa”, hän pohtii. ”Mutta jos pienessä sievässä.”
Tutkijan mukaan valtaosa pyöräilyonnettomuuksista ei näy virallisissa tilastoissa.
Koska pyöräilijä loukkaa yleensä vain itsensä, poliisia ei ole aina tarpeen kutsua paikalle ja virallinen tieto jää saamatta.
”Humalassa pyöräileville sattuu paljon onnettomuuksia, mutta niistä ei tiedetä juuri mitään.”
Tilastojen perusteella keskimäärin 900 pyöräilijää loukkaantuu ja 23 kuolee vuosittain.
Liikenneturvan mukaan todellisuudessa loukkaantuneita on arviolta jopa 30 000.
EMILIA LAVONEN
Päivystyksessä hoidetuista tankojuopoista suurin osa oli miehiä.
Tiettävästi kukaan
ei käyttänyt kypärää.
Eniten vammoja sattui
viikonloppuöinä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
