Taivaaseen ei pääse meriiteillä tai hyvillä teoilla

Jumalan valtakuntaan ei pääse meriiteillä, hyvillä teoilla eikä toisten yläpuolelle asettumisella. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Menneinä vuosikymmeninä käytettiin termiä ”pahaa elämää” kun joku ihminen tai ihmisryhmä teki elämässään normista poikkeavia elämänvalintoja.

Pahana elämänä pidettiin juopottelua, rahasta pelaamista, avioliiton ulkopuolisia suhteita, mutta jopa metelöintiä ja epäsäännöllistä päivärytmiä tai erilaista ulkonäköä.

Käsitys pahasta elämästä oli kaiken sen vastakohta, minkälainen katsottiin kunnollisen kristityn olevan: siis ahkera, tunnollinen, hiljainen, säännöllinen ja säädyllinen.

Kunnollisuuden vaatimus aiheutti, ja aiheuttaa vieläkin monille valtavirrasta poikkeavalle ihmiselle häpeää. Menneisyyden standardeja hyvästä elämästä on lähes mahdotonta täyttää, jos elämän varrelle on osunut monenlaisia vaikeuksia.

Tai jos sattuu omaamaan neuroepätyypillisiä piirteitä, jos on erilainen kulttuuritausta perhe tai ammatti.

Vuorotyöläisen on vaikea elää säännöllistä elämää, masentuneen on vaikea olla ahkera ja jos on asunnoton, on vaikea saada asioitaan järjestykseen, vaikka kuinka yrittäisi.

Jokaisessa yhteiskunnassa on jonkinlaiset odotukset ja normit kansalaisille ja se on hyvä asia. Normit tuovat yhteenkuulumisen tunnetta ja ovat osa kulttuuria.

Onneksi kuitenkin suomalainen yhteiskunta on kehittynyt takavuosia ymmärtäväisemmäksi. Tieteellinen tutkimus osoittaa, että monet olosuhteet eivät ole ihmisen omaa valintaa, moraalittomuutta tai laiskuutta.

Toisaalta yhteiskuntamme muuttuu yhä kylmemmäksi, kun päätöksenteko siirtyy pois paikalliselta tasolta. Inhimillisyys valitettavasti vähenee, kun byrokratia lisääntyy vaikkapa sote-alueilla.

Nähtäväksi jää millainen yhteiskuntamme on vaikkapa kymmenen vuoden päästä. Me ihmiset kun tarvitsemme toinen toisiamme ihan samalla tavalla kuin aina ennenkin.

Uskon että kristinuskolla olisi paljon annettavaa juuri tänä maailmanaikana. Sanoma armosta, joka ei ole riippuvainen yhteiskunnallisesta asemasta tai kunnollisuudesta, on erityisen koskettava tässä ajassa.

Kun läheiset tai yhteiskunta jättävät yksin, Jumala ei hylkää. Jeesus otti avosylin vastaan kurjimmankin kerjäläisen, epäonnistuneen tai huonoja valintoja tehneen.

Parempiosaisille se on yhä edelleen muistutuksena siitä, että Jumalan valtakuntaan ei pääse meriiteillä, hyvillä teoilla eikä toisten yläpuolelle asettumisella. Sen sijaan Jumalan valtakunta on avoinna armon kerjäläisille, niille joilla ei ole mitään annettavaa, niille jotka tulevat tyhjin käsin.

Jos yhteiskunnan käsitys hyvästä ja pahasta elämästä onkin monella tapaa muuttunut, onko näin myös kristinuskon piirissä? Toivoisin että käsityksemme ihmiselämässä muuttuisi vähitellen kokonaisvaltaisemmaksi.

Jumalan luomistyö meissä pääsee kukoistukseen kun uskallamme olla oma itsemme riippumatta yhteiskunnan vaatimuksista.

Luoja tahtoo, että löydät itsesi, sen mikä tuo sinulle iloa. Samoin Luoja tahtoo, että polullasi kohtaat muita ihmisiä ja jaat elämääsi heidän kanssaan.

Oman itsensä löytäminen ja näiden löytöjen jakaminen onkin yksi Luojan ihmeistä.