
MT 100 vuotta sitten: Pappi poltti päreensä, kun postineiti peräsi lisätodisteita
Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti 10.4.1926 muun muassa perusteellisen valtakirjan askarrelleesta papista.Pappi ja postineiti.
Erään Turun arkkihiippakunnan seurakunnan v. t. kirkkoherra, jolta paikkakunnan postitoimiston hoitaja vaati kahden henkilön todistusta yksityisen arvolähetyksen ulosottoa varten annettuun valtakirjaan, hankki valtakirjaan ei vain kahden, vaan useiden henkilöiden todistukset, pannen siihen myös oman sinettinsä ja vielä lisäksi seurakunnan kirkon sinetin ja leiman.
Postihallitus, jolle postitoimiston hoitaja lähetti tämän ennen puutteellisen, mutta nyt näin perinpohjaisesti valmistetun valtakirjan, katsoi v. t. kirkkoherran menettelyn osoittavan ilmeistä halveksumista postiaseman hoitajaa kohtaan ja virkasinetin väärinkäyttämistä ja lähetti asian Turun tuomiokapitulille asianmukaista toimenpidettä varten.
Tuomiokapituli onkin nyttemmin muistuttanut asianomaista pappia siitä, ettei virkasinettiä tai leimaa saa käyttää yksityisissä asioissa, vaan ainoastaan virallisissa asiakirjoissa.
Rehun puute. Eräitä kuljetusmaksualennuksia.
Sen johdosta, että rehun puute on erinäisissä osissa maata tänä keväänä ilmennyt erittäin vaikeana, on kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö rehutavaran kuljetuksen helpottamiseksi niille paikkakunnille, jossa tällainen puute erikoisesti vallitsee, katsonut tarpeelliseksi myöntää tulevan toukok. 10 päivään saakka voimassa olevan 30 prosentin alennuksen.
[Alennusta saa] niiden koko vaununlastein kuljetettavain heinien ja olkien kuljetusmaksuista, jotka mainittuun päivään saakka muilta rataosilta lähetetään Haapamäen–Pieksämäen rataosalla sekä Kontiomäen–Kotkan rataosalla ynnä tämän itäpuolella olevilla rataosilla sijaitseville asemille kuin myöskin Oulun pohjoispuolella sijaitseville asemille.
[Ehtona on], että kuljetusmatka on vähintään 200 kilometriä tai että maksu lasketaan vähintään mainitulta välimatkalta. Samalla on ministeriö kehoittanut rautatiehallitusta edelleenkin huolehtimaan siitä, että puheenaolevana aikana lähetettäviä rehulähetyksiä varten kiireellisesti luovutetaan tarvittavat vaunut.
Peltojyrät kehotettiin MT:n sadan vuoden takaisessa mainoksessa ostamaan ajoissa. Kuva: KansallisarkistoSuomen konekirjoitusmestaruuskilpailuihin
jotka Suomen Kuvalehti t.k. 25 p:nä Helsingissä järjestää, on jo ensimmäiset ilmoittautumiset tehty.
Paitsi aikaisemmin mainittuja kolmea ensi palkintoa (arvoltaan 4,000, 2,000 ja 1,000 mk.) [nykyrahassa 1 600, 800 ja 400 euroa] on O.Y. Systema lahjoittanut 5,950 markan [2 400 eurom] Remington 92- kirjoituskoneen palkinnoksi sille, joka kirjoittaa varmimmin.
On toivottava, että maaseutulaisetkin parhaat konekirjoittajat ja -jattaret saapuvat joukolla kilpailemaan näistä arvokkaista palkinnoista.
Hirvenhiihtäjät olivat
liikkeessä Nurmeksen Kuohatin piirissä palmusunnuntaina. Ne ampuivat naarashirveä lonkkaan Kolkonjärven ja Vellivaaran välillä.
Metsänvartijat lopettivat hirven, joka vielä koetti kävellä. Hirvi olisi vasikoinut tänä keväänä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








