Video: Tällaisissa oloissa suomalaiset valmistautuivat ottamaan venäläiset vastaan Salpalinjan bunkkerissa

Bunkkerin toiselta sisäänkäynniltä alkaa kallioon louhittu taisteluhauta, joka johtaa korkean kallion päälle. Tykistökeskityksen jälkeen miehet olisivat siirtyneet sinne asemiin. Kuva: Jarno Mela

Pimeää ja matalaa, on ensimmäinen huomio, kun astuu sisälle Salpalinjan bunkkeriin.

Vihollisen olisi ollut vaikea päästä lähelle saati sisälle, mutta haastavaa on myös bunkkerin todellisuus: kuolemanpelko, kuulon vievä meteli, huono ilma ja ahtaanpaikan kammo .

Tällaisia teräsbetonista valettuja tai kallioon louhittuja kantalinnoitteita oli Salpalinjalla noin 170. Massiivisen konekivääri- ja majoituskorsun teko oli hidasta ja kallista. Yhden rakentamiseen tarvittiin 45 tonnia betoniterästä ja 50 kilon sementtisäkkejä 5 000 kappaletta.

Ruotsin panos oli iso. Tuon ajan rahassa noin 2,5 miljardia markkaa maksaneesta Salpalinjasta länsinaapuri maksoi kymmenesosan, ja lisäksi 900 ruotsalaista huhki siellä talkoilla. Osa heistä oli kaivosmiehiä, jotka työstivät kallion uumeniin suojia.

Olemme menossa yhteen sellaiseen taskulamppujen kanssa.

Suuri majoitusluola lienee ollut tarkoitus vuorata puulla, mutta kesken jäi. Ensin jatkosodan alussa näytti, ettei Salpalinjaa tarvita. Sitten sotaonni kääntyi, ja valmista yritettiin tehdä kiireessä puna-armeijan rynnistäessä 1944.

Nyt täällä asuu lähinnä lepakoita.

Ruotsalaiset vapaaehtoiset tekivät kallion sisään suuren majoitustilan, joka oli tarkoitus verhoilla puulla. Kuva: Jarno Mela

Sisällä oli selvästi varauduttu olemaan pitkiäkin aikoja, sillä ruokahuoltoa varten oli kaivo ja tulisija. Lämpö olisikin tullut tarpeeseen, sillä jopa nyt kesähelteellä olo on kuin maakellarissa. Edes hyttyset eivät tänne tohdi.

Putkisto tuo korvausilmaa sisätiloihin hellaan ja vie savut ulkopuolelle. Vaikea sanoa, kokeiltiinko tulisijaa koskaan käytännössä. Epäilyksiä herättää pitkiä matkoja vaakasuorassa kulkeva hormi.

Bunkkerin hellassa näkyy kaksi putkea, joista sisälle johdettiin lämmintä ilmaa. Ylhäällä kulkevat putket ja makuulaverit ovat uudempaa tekoa. Kuva: Jarno Mela

Hyökkääjä olisi yrittänyt savustaa sisällä olijat ulos keinolla millä hyvänsä.

Pieniä jekkuja suunnittelija oli varannut viholliselle. Bunkkerin katolla olevasta hormista tiputettu käsikranaatti ei olisi suinkaan mennyt sisätiloihin vaan ohjautunut sisäänkäynnin eteen hyökkääjien jalkoihin.

Räjähtävän tervetulotoivotuksen saattoi laittaa myös bunkkerin sisäpuolelta ulko-oven eteen.

Savuhormi johtaa bunkkerin suulle, jossa puolustuksen etuvartio saattoi pitää vielä hetken puoliaan ennen siirtymistä sisälle teräsoven taakse. Kuva: Jarno Mela

Konekiväärin ampuma-aukon luota nousevat tikkaat ylös bunkkerin tähystysluukulle. Sieltä saatettiin antaa tulikomentoja konekivääreille ja panssarintorjunta-aseille. Kiveksi naamioidun tähystyspaikan erottaa aidoista kivistä vasta aivan lähietäisyydeltä.

Viestit kulkivat ylhäältä alhaalle puheputken avulla. Se toimi myös kakofonisessa metelissä.

Konekiväärin ampuma-aukon luota lähtevät portaat ulkopuolelta kiveksi naamioituun tähystyspaikkaan kallion päällä. Kuva: Jarno Mela

Ainakin tässä luolassa oli myös toinen sisäänkäynti, ja niistä molemmat ovat ovelasti kallion syvennyksen takana.

Valvontakomissio, lähinnä neuvostoliittolaiset upseerit, hämmästelivät sodan jälkeen Salpalinjan hyvää suunnittelua ja järeyttä. Sen olemassaolo oli toki tiedossa, mutta he eivät arvanneet rakennustöiden olleen varsin pitkällä.

Tässä vaiheessa ehkä moni heistä ajatteli, että aselepo Suomen kanssa ja keskittyminen Saksan rintamalle oli Stalinilta varsin viisas päätös.