Langanpätkän väri kahvikupin alla määritti tulevaa vuotta – uudenvuodenyönä on luettu enteitä ja paukuteltu

Melu ja pauke uudenvuodenaattona on satoja vuosia vanhaa kansanperinnettä. Kuva: VM arkisto

Tinanvalanta on ikivanha ennustuskeino, jota harrastetaan edelleen uudenvuodenaattona useissa Euroopan maissa – ympäristösyistä nykyään lyijyttömällä tinalla.

Hevosenkengän muotoisten tinojen korvikkeena voi halutessaan käyttää mehiläisvahaa tai sokeria. Kaikkien polttavankuumien materiaalien kanssa pitää varoa palovammoja, joten valaminen ei sovi lasten puuhaksi.

Suomen säätyläispiireihin tinanvalanta omaksuttiin Keski-Euroopasta jo 1700-luvulla. Läntisen Suomen talonpoikaiskoteihin tapa siirtyi 1800-luvulla ja Itä-Suomeen 1900-luvun alussa.

Tinanvalanta on seuraleikki, jossa tärkeässä roolissa on sulatettujen möhkäleiden sujuvasupliikkinen ja tilannetajuinen tulkitsija. Ennen kutakin valantaa päätetään, kenelle läsnäolijalle valetaan. Pohjanmaalla ensimmäinen tina oli tapana valaa haltijalle tai ”maanvaarille”.

Syntynyttä pienoisveistosta voi tarkastella suoraan tai katsella seinältä sen varjokuvaa. Ennustukset liittyivät yleisimmin vaurastumiseen, terveydentilaan tai perheonneen.

Useimmat myöhäiskeski-ikäiset muistavat ulkoa ainakin sen, että ryhelmät tarkoittavat rahaa ja että jos sula tina särkyy muruiksi kylmään veteen tai lumeen kaadettaessa, myös onni on vaarassa särkyä.

Ennen vanhaan tinat ennustivat synkeästi myös kuolemaa tai sairauksia. Jos jollekulle tuli kirstu tai risti, hän menehtyisi seuraavana vuonna. Kätkyt tiesi lapsen syntymää, laivan varjokuva onnea, rattaat matkaa ja sormus tai kruunu häitä.

Yleinen seuraleikki uudenvuodenaattona eli Sylvesterin päivänä oli myös pikkuesineiden piilottaminen nurin käännettyjen kahvikuppien alle. Kukin vuorollaan poistui paikalta, ja kuppien järjestys sekoitettiin uudelleen. Palaaja käänsi niistä yhden ja sain näin itselleen ennustuksen.

Musta langanpätkä tiesi surua, punainen lanka hauskuutta, keltainen lanka huoruutta, kolikko rikkautta, sormus kihloja, avain emännäksi pääsemistä.

Ilta taisi olla pilalla sillä, joka sai kuusenhavun, sillä se merkitsi hautajaisia.

Lukuisia uskomuksia on eri puolilla Suomea liittynyt myös uudenvuoden saunomiseen tai kirkkoreissuun, tulevan sulhasen näkemiseen aattoiltana peilissä tai yöllä unessa sekä siihen, näkeekö uudenvuodenaamuna ensimmäiseksi miehen, naisen, kissan vai harakan.

Tienristeyksessä, kaivolla tai katolla kuunneltiin ääniä, jotta tiedettäisiin, mistä suunnasta puoliso löytyisi tai satoa saataisiin.

Vuoden ensimmäisenä päivänä tuli nousta aikaisin, jotta pysyisi koko vuoden virkeänä. Sillä, joka nukkuisi pitkään, koko vuosi menisi väsyneissä merkeissä. Tällä uskomuksella saatiin talonväki ruotuun mahdollisesti pitkään venyneen ilonpidon jälkeen.

Kirjoihin kerätystä kansanperinteestä huokuu myös ilkikurinen huumori, jolla on ehkä vedätetty taloon saapunutta kerääjää oikein kunnolla.

Ähtäristä on kirjattu ylös, että ”kun sylvesterinpäivänä ajaa partansa, niin sitten ei tarvitse enää ajaa koko sinä vuonna”. Jalasjärveläiset nokittivat: ”Kun sylvesterinpäivänä kenkänsä voitelee, niin ei niitä tarvitse enää koko vuonna voidella.”

Ilotulituksista eivät kaikki ihmiset eivätkä varsinkaan eläimet pidä, mutta melu ja pauke uudenvuodenaattona on hyvin vanhaa perua.

Taipalsaarella ammuttiin uudenvuodenyönä kello kahden aikaan pahoja henkiä, etteivät ne alkavana vuonna vaivaisi. Lapväärtissä tiedettiin, että jos aattoehtoona ennen vuodenvaihdetta ammutaan kovasti, tulee uudesta vuodesta onnellinen.

Kiinassa sähikäisten edeltäjiä tehtiin jo Han-dynastian aikana polttamalla bambua. Bambun syrjäytti 600-luvulla ruuti, jonka Marco Polo toi Eurooppaan 1200-luvulla. Italiassa keksittiin laittaa metallihiukkasia ruudin sekaan, mikä synnytti palaviin raketteihin eri värejä.

Suomessa ilotulituksia järjestettiin ensimmäisen kerran jo 1800-luvun alussa, ja kaupunkien järjestämät ilotulitukset yleistyivät 1900-luvulla.

Vaikka yleinen mielipide on kääntynyt vuodenvaihteen päiväkausia kestävää paukuttelua vastaan, suuret ilotulitukset keräävät edelleen runsaasti katsojia ihailemaan taivaan säihkyvää valomerta.