Vuonna 1944 sensuroitu kirja tulee päivänvaloon Kerttu Eurénin lapsenlapsenlapsen Anna Hyrskeen saattelemana. Finanssialalla työskentelevä Hyrske asuu Pariisissa. Kuva: Veikko Somerpuro
Kerttu jätti pikkulapsensa ja muutti Neuvostoliittoon 1932 – hänen elämäntarinaansa sai sodan jälkeen vain kirjaston ”myrkkykaapista”
Kertun tosipohjainen kertomus Neuvostoliiton suomalaisvainoista joutui pannaan 1944. Kirjastoissa vain Hitlerin Taisteluni oli sensuroidumpi kirja.
Kirsti Huurre eli oikealta nimeltään Kerttu Eurén Nukuttalahdessa Sortavalassa miehensä Martin ja tyttärensä Pirjon kanssa. Kuvat on otettu vuonna 1940, kun Sortavala oli menetetty Neuvostoliitolle. Kuva: Hyrskeen perhealbumiKommunismista huumaantunut Kerttu Eurén (1902–1991) muutti Neuvostoliittoon vuonna 1932.
Tuhannet suomalaiset lähtivät Kertun tavoin rakentamaan sosialismia ja etsimään parempaa elämää itärajan takaa. Työläisten paratiisi paljasti pian nuorelle naiselle todelliset kasvonsa, kun läheisiä alkoi kadota.
Historiantutkija Anni Reuter on laskenut, että Josif Stalinin vainoissa kuoli jopa 25 000–30 000 suomalaisperäistä ihmistä. Kertulle kävi paremmin kuin monelle muulle: hän pääsi pois Isä Aurinkoisen diktatuurista.
Kerttu eli Neuvostoliitossa kaikkiaan yhdeksän vuotta. Suomeen päästyään hän kirjoitti kokemuksistaan tosipohjaisen romaanin Sirpin ja moukarin alla.
Kaunistelematon teos itänaapurin arjesta ilmestyi jatkosodan aikana 1942. Eurén kirjoitti kirjan salanimellä Kirsti Huurre ja muutti kirjassa esiintyvien muiden henkilöiden nimet turvallisuussyistä.
”Kirjasta otettiin aikoinaan peräti viisi painosta, eli se oli aikamoinen myyntimenestys”, Kirstin eli Kertun lapsenlapsenlapsi Anna Hyrske kertoo.
Sirpin ja moukarin alla -teos joutui sodan jälkeen Neuvostoliiton valvontakomission kirjasensuurin hampaisiin. Kirjakaupoille ja kustantamoille jaettiin luettelo vahingollisista kirjoista.
Kirjastonhoitajat saivat päättää, mitä niteitä he sensuroivat. Sirpin ja moukarin alla poistettiin kaikkiaan 267 kirjaston valikoimista.
”Sirpin ja moukarin alla oli suomalaisten kirjastojen toiseksi sensuroiduin kirja heti Adolf Hitlerin Minun taisteluni -teoksen jälkeen. Joillakin paikkakunnilla kielletyt kirjat pakattiin pahvilaatikoihin ja vietiin kunnantalon tai poliisilaitoksen vintille”, Hyrske kertoo.
Osa kirjastoista piti kiellettyjä kirjoja lukitussa ”myrkkykaapissa”. Myöhemmin teoksia sai luettavaksi pyytämällä niitä erikseen kirjastonhoitajalta.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuonna 2022 pakotti Hyrskeen tarttumaan toimeen. Hän käänsi isomummonsa romaanin englanniksi, ja nyt kirjasta on julkaistu myös suomeksi uusi painos.
”Teos kertoo siitä, kuinka tärkeää on, että yhteiskunnassa kunnioitetaan sananvapautta, median vapautta ja ihmisoikeuksia. On pelottavaa, miten tutulta 80 vuoden takainen teksti tuntuu nykypäivänä”, Hyrske sanoo.
Kirsti Huurre, toimittanut Anna Hyrske: Sirpin ja moukarin alla – Suomalaisnaisen tositarina 1930-luvun Neuvostoliitosta. 235 sivua, Atena 2025. Kuva: OtavaKaarina-nimellä romaanissa esiintyvä Kerttu ei ollut loikkari. Hän muutti Neuvostoliittoon laillisesti ja matkusti junalla Leningradiin.
”Juna oli minulle elämys. Se oli musta, likainen, täynnä häliseviä matkustajia. Mahorkan käry karvasteli kurkkua ja nosti silmät kyyneliin”, kirjassa kuvaillaan.
On pieni mysteeri, miksi Kerttu lähti Neuvostoliittoon. Ensimmäisellä aviomiehellä oli lihakauppa Helsingin keskustassa, ja isä työllisti vaatetusalan yrityksessä kymmenittäin työntekijöitä.
Neuvostoliitto houkutteli mainoskampanjoilla länsimaisia työläisiä rakentamaan uutta yhteiskuntaa.
”Kansallisarkistosta selviää, että Kerttu oli käynyt esimerkiksi Tammisaaressa punaisten vankileirillä. Hän kuvitteli Neuvostoliiton olevan tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa kaikilla on töitä ja hienot asunnot.”
Kerttu jätti Suomeen vanhempiensa huostaan 7-vuotiaan poikansa. Tämä kirjan ”Poju” oli Anna Hyrskeen isoisä. Kertun aikomus oli hankkia ensin Neuvostoliitosta työpaikka ja asunto, kunnes voisi noutaa Pojun luokseen.
”Äidiksi tultuani olen miettinyt, miten joku voi hylätä oman lapsensa. Jälkikäteen ajateltuna oli ehkä minunkin kannaltani hyvä ratkaisu, että isoisäni sai elää Suomessa”, Hyrske pohtii.
Lenin ja Stalin yhteiskuvassa. Valokuva on otettu Punkalaitumen työväentalolla. Kuva: Kari Salonen”Hän joutui jättämään tehtaan yövuoroviikoilla vajaan vuoden vanhan lapsensa yksin kotiin. Sen on täytynyt olla raastavaa.”
Alussa kaikki sujui ruusuisesti Neuvostoliitossa. Leningradista sai herkullisia leivoksia, ja elokuvateatterin aulassa yleisöä viihdyttivät orkesterit ja shakkipelit.
Pian Kerttu tutustui punakomentaja Kariin. He menivät naimisiin, pääsivät kuukauden lomamatkalle Krimille, ja tytär Pirjo syntyi.
Onni kesti vain hetken, sillä kesällä 1933 alkoivat suomalaisten pidätykset ja teloitukset.
”Kertun Neuvostoliiton ihailu haihtui nopeasti, mutta hän ei voinut enää palata takaisin. Kerttu oli jo luopunut Suomen passista, tullut neuvostokansalaiseksi ja lapsi oli syntymässä”, Hyrske muistuttaa.
Jouluaaton aattoaamuna Kari lähti normaalisti kasarmille. Sen jälkeen hän ei enää koskaan tavannut vaimoaan ja kaksikuista tytärtään.
”En voi sanoa vieläkään, milloin saanen hyväillä rakkaan Pirjoni pikkuisia käsiä ja jalkoja – mutta odottamasta en voi laata. Suutelen teitä ja pyydän, ettette unohda Karia”, mies kirjoitti viimeisessä kortissaan.
Kari teloitetaan myöhemmin, ja Kerttu vastaa yksin perheen elannosta.
”Hän joutui alkuun jättämään tehtaan yövuoroviikoilla vajaan vuoden vanhan lapsensa yksin kotiin. Sen on täytynyt olla raastavaa. Tilanne helpottui, kun Pirjo sai lastenseimestä hoitopaikan”, Hyrske sanoo.
Kerttu alias Kirsti ja hänen poikansa ”Poju”. Poju on Anna Hyrskeen isoisä. Kuva: Hyrskeen perhealbumi”Joillakin paikkakunnilla kielletyt kirjat pakattiin pahvilaatikoihin ja vietiin kunnantalon tai jopa poliisilaitoksen vintille.”
Myös Kertun toinen aviomies, punakomentaja Aarno vangittiin Petroskoissa. Aarnoa varoitettiin ennakolta petturin leskestä.
”Aarno joutui todennäköisesti vankileirille. Sitä ei tiedetä, tuliko hän sieltä koskaan elossa takaisin”, Hyrske sanoo.
Stalinin ”isovihassa” tuhannet suomalaiset kohtasivat matkansa pään 1930-luvun lopulla. NKVD:n miehet hakivat ihmiset yleensä öisin, jotta kuljetukset sujuisivat jouhevasti.
On pieni ihme, että Kerttu välttyi vangitsemisilta. Suunta kääntyy syksyllä 1939, kun suomalaisia tarvitaan tulevan Neuvosto-Suomen virkoihin.
Kolmas puoliso Martti Varpio (peitenimi) rekrytoidaan Neuvostoliiton kansanarmeijaan talvisodan kynnyksellä.
”Ajatus oli, että talvisota kestää vain lyhyen aikaa ja Martti marssii suomalaisten joukkojen mukana valtaamaan Helsingin.”
”Myös Kiova oli tarkoitus vapauttaa muutamassa päivässä, ja esimerkiksi marssisoittokunta oli jo odottamassa”, Hyrske kuvailee yhtäläisyyksiä Ukrainan sotaan.
Josif Stalin ja Kliment Vorošilov vuonna 1935. Kuva: Wikimedia commonsSirpin ja moukarin alla -romaani loppuu yllättäen kuin seinään. On vuosi 1941 ja suomalaiset ovat vallanneet jatkosodassa Auneksen, jossa Kerttu on elänyt perheineen.
Hän kohtaa ystävällisen suomalaisen upseerin, joka lupaa toimittaa omaisille Helsinkiin viestin, että nainen on elossa.
”Ihan käsittämätön sattuma, että tämä nuori sotilas oli käynyt samaa koulua kuin isoisäni Poju”, Anna Hyrske sanoo.
Kerttu pakeni jatkosodan päätyttyä Ruotsiin, jossa hän eli loppuelämänsä. Kertun tytär Pirjo oli jo mennyt Ruotsiin aikaisemmin sotalapsena.
”Kerttu pelkäsi, että hänet luovutetaan Neuvostoliittoon. Hän sai lyhytaikaisen matkustusluvan Suomen länsirannikolle syyskuussa 1944. Sukutarinoiden mukaan hän pääsi Ruotsiin kalastajien veneellä.”
Hyrske tapasi lapsena isomummonsa Kertun muutamia kertoja Ruotsissa, mutta hänen muistikuvansa ovat hataria. Tiettävästi Kerttu eli länsinaapurissa naimattomana ja elätti itsensä ompelijana.
Kertun puoliso Martti jäi asumaan Pohjanmaalle, ja myös tytär Pirjo muutti myöhemmin Suomeen.
”Pirjo vieraili lapsuudenkodissaan kerran sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli romahtanut. Hänellä oli Ruotsin passi, mutta siitä huolimatta rajan ylitys ei sujunut ongelmitta”, Hyrske paljastaa.
Hyrskeen isoisä Poju kuoli 99-vuotiaana. Hän ehti antaa siunauksensa Sirpin ja moukarin alla -kirjan uudelle laitokselle.
Helsingin työväenyhdistyksen matka ilmeisesti Leningradiin 1930-luvulla. Kuva: Työväen Arkisto / FinnaArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
