Upottava este
Alun perin Suomessa oli soita melkein joka suunnalla. Ne antoivat maalle nimensäkin. Iät ajat tätä märkää kansallisvarantoa raivattiin käsin pelloiksi ja ojitettiin konevoimalla metsiksi.
Nyt asenteet vaihtuvat. Ojitettuja maita palautetaan vetisiksi, luonnontilaisiksi alueiksi. Taustalla on huoli ilmastosta ja luonnon monimuotoisuudesta, mutta keskusteluun on nyt noussut myös maanpuolustus. Itärajan tuntumassa upottavaksi ennallistettu suo voisi olla samaan aikaan luontoteko ja hyökkääjää hidastava este.
Puolustusvoimain pioneeritarkastaja, eversti Riku Mikkonen kertoo ajatuksen istuvan hyvin sodankäynnin perinteeseen.
”Lähes kaikissa taisteluissa maastoa on pyritty hyödyntämään. Thermopylain solassa taisteltiin ylivoimaa vastaan kapeassa käytävässä. Suomen Salpalinja rakennettiin maaston suojaa ja estearvoa käyttäen.”
Thermopylain taistelu käytiin vuonna 480 ennen ajanlaskun alkua kreikkalaisten ja persialaisten välillä.
Maastonmuodot eivät yksin pysäytä hyökkääjää, mutta ne ohjaavat sen liikkeitä ja antavat puolustajalle mahdollisuuden keskittää voimiaan. Maastoon voidaan rakentaa esteitä, sotilaskielellä sulutteita.
”Sulute on kokonaisuus, joka sisältää miinoitteita, estekaivantoja, murrosteita ja hävitteitä. Monilla alueilla Suomessa maasto jo itsessään rajoittaa kulkua harvoihin väyliin.”
Soiden palauttaminen ajoneuvoille kulkukelvottomiksi vahvistaa tätä vaikutusta. Raskailla panssarivaunulla tai kuorma-autoilla ei edetä upottavassa rämeessä.
”Suot, järvet ja pehmeä maaperä voivat toki jäätyä roudan myötä kantaviksi raskaallekin kalustolle. Se edellyttää kuitenkin pitkää pakkaskautta, mikä ei ole Etelä-Suomessa enää joka talvi itsestään selvää”, Mikkonen huomauttaa.
Mikkonen muistuttaa, että vaikka hyökkäyksen etulinja selviäisikin läpi vaikean maaston, sotajoukon huolto on toinen asia. Ilman polttoainetta, ammustäydennyksiä ja evakuointimahdollisuuksia eteneminen pysähtyy.
Tutkijoiden esiin nostama metsäautoteiden poistaminen tai käytön rajoittaminen tietyillä alueilla tukee samaa tavoitetta: mitä vähemmän kantavia vaihtoehtoja, sitä helpompi puolustusta on kohdentaa.
Kotimaisessa politiikassa ajatus on edennyt jo valmisteluksi sekä yksittäisten poliitikkojen ulostuloiksi. Kansanedustaja ja eduskunnan talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Pauli Aalto-Setälä (kok.) teki hiljattain toimenpidealoitteen itärajaa seurailevan suovyöhykkeen rakentamisesta. Aloite herätti huomiota ulkomailla – myös itärajan takana.
Hanke on otettu työlistalle myös Suomen ministeriöissä. MT:n haastattelussa syyskuussa ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok.) kertoi ihan tosissaan selvitetyn, kuinka soiden ennallistaminen parantaisi puolustusta idän suuntaan.
”Kansallinen turvallisuus ja luonnonsuojelu voivat kulkea käsi kädessä”, Multala sanoi.
Lokakuussa toimintansa aloittaa ympäristö- ja puolustusministeriön yhteinen työryhmä, jossa on mukana edustajia ministeriöistä, Metsähallituksesta, Rajavartiolaitokselta ja Puolustusvoimista. Kokouksia jatketaan kevääseen, tuloksia odotetaan toukokuun loppuun mennessä.
”Etsimme mahdollisuuksia yhdistää soiden ennallistamistyön ja maanpuolustuksen tarpeet”, kertoo työryhmän puheenjohtaja, ylijohtaja Tarja Haaranen ympäristöministeriöstä.
Ensimmäinen ennallistamisen pilottihanke tehtäisiin todennäköisesti valtion mailla.
Metsähallituksella on jo vuosien kokemus ennallistamisesta valtion mailla.
”Yksityisten maanomistajien kohdalla lähtökohtana olisivat vapaaehtoiset suojeluohjelmat.”
Soiden ennallistaminen yksityismailla on jo osa hallituksen Helmi-ohjelmaa, jonka tavoitteena on palauttaa vuoteen 2030 mennessä 59 300 hehtaaria soita. Suomessa soita on yhteensä noin 9 miljoonaa hehtaaria, joista yli puolet on ojitettu metsätalouden ja viljelyn käyttöön.
Haarasen mukaan ministeriöiden yhteistyö luontoasioissa ei ole uutta. Puolustusvoimat on aiemminkin huomioinut monimuotoisuuden harjoitusalueillaan, ja jotkin luontotyypit ovat jopa hyötyneet varusmiesten aiheuttamasta maaston kulutuksesta ja kulotuksesta.
Luontoarvojen mukana vahvistuvat soiden virkistyskäyttö ja kansakunnan henkinen kriisinkestävyys, Haaranen muistuttaa. Myös työtä riittää, mikäli Itä-Suomen maansiirtoyrittäjät valjastetaan kaivinkoneineen nevoille.
Kustannusten jakautuminen tosin on vielä avoinna.
“Sen arviointi on yksi työryhmän tehtävistä”, Haaranen toteaa.
Kuluja konkretisoi Metsähallituksen kohteissaan käyttämä arvioluku: ojien tukkiminen maksaa noin 800 euroa hehtaarilta.
Ojien tukkimisen kustannusten tyypillinen vaihteluväli on 500–1000 euroa.
Käytännön työ on jopa yksinkertaisempaa kuin kuvittelisi. Metsäyhtiö Tornator oyj:n luonnonhoidon asiantuntija Rauli Perkiö kuvaa, kuinka ennallistaminen etenee kahdessa jaksossa.
Ojituksen jälkeen syntynyt, vettä maasta haihduttava puusto on hakattava ennen kaivuutyötä. Pienehkö puumäärä suolla ei haittaa palautumista. Tavoite on palauttaa suo puustonkin osalta sellaiseksi, kuin se ennen ojittamista oli.
”Puut kaadetaan tarpeen mukaan talvella. Seuraavana syksynä kaivinkone tukkii maastoon aiemmin kaivetut ojat. Tähän riittää yleensä yksi kone ja kokenut kuljettaja.”
“Toki suunnittelutyö vie aikansa, kun on päätettävä, millaista lopputulosta halutaan ja millä menetelmillä.”
Kustannukset ovat Perkiön mukaan maltilliset. Joissakin kohteissa kaadettujen puiden myyntitulo voi jopa kattaa ison osan kustannuksista.
Ojien tukkimiseen käytetään ensisijaisesti niiden kaivamisesta jääneitä maamassoja. Uutta maata ei suolle kuljeteta – muuten kulut uhkaavat karata käsistä. Yksittäisiin suuriin laskuojiin on saatettu koota puunrungoista patoja maamassojen tueksi.
Palautumisprosessi voi kestää paikasta ja veden määrästä riippuen vuoden tai jopa kaksi vuosikymmentä. Ennallistaminen ei tee suosta vetisempää kuin se ennen ojitusta oli. Jos alue ei aiemminkaan ollut märkä, ojien tukkiminen ei muuta sitä järveksi.
Kaltevilla soilla vettyminen alkaa luonnollisesti matalammasta päästä. Maastossa näkyy myös historia: entisen suon erottaa tasalatvaisista ja hitaasti kasvaneista puista, jotka pyritään säästämään.
Ilmastovaikutukset näkyvät vuosikymmenien aikajänteellä, kun ojitettujen turvemaiden päästöt pienenevät. Hyödyt maanpuolustukselle voivat olla pikaisempia, jos vesi valtaa maaston nopeasti.
Lopulta kyse on kokonaisuudesta. Ennallistettu suo ei ole ehdoton turvamuuri, vaan osa järjestelmällistä sulutusta. Kun luonnoneste sidotaan tieverkon hallintaan, vihollisen kulku hidastuu, reitit vähenevät ja puolustaja saa valita taistelukentän.
- Osaston luetuimmat
