Mehevä uunilohi valmistuu vaivattomasti samalla pellillä kasvisten kanssa
Reseptissämme pellillä kypsennetään ensin maustettuja perunoita ja bataattia, ja kun ne ovat lähes kypsiä, lisätään pannulle lohipalat.
Uunilohi saa uuden muodon perunan ja bataatin rinnalla. Kaprikset ja valkosipulivoi kruunaavat maun. Kuva: Sanne KatainenUunilohi sekä sen muunnokset ovat suomalaisten lempiruokia.
Maistuva ruoka viimeistellään valkosipulivoilla ja kapriksilla, jotka tuovat ruokaan suolaa ja happoa. Herkullista.
Lohipelti
4 annosta
- Ainekset
- 600 g perunoita
- 1 (300 g) bataatti
- 2 rkl rypsiöljyä
- 1 tl timjamia
- ½ tl suolaa
- 600 g lohifileetä, paksumpaa päätä
- 50 g valkosipulivoita
- 1 prk (35 g) kapriksia
- (lehtipersiljaa)
Valmistusohje
Kuori perunat ja bataatti sekä paloittele ne suupaloiksi. Mittaa kulhoon öljy ja mausteet. Lisää kasvikset ja pyöräytä sekaisin. Levitä palat uunipellille leivinpaperin päälle. Kypsennä 225-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Käännä pari kertaa kypsennyksen aikana.
Leikkaa lohifilee 4 osaan. Ota pelti uunista ja työnnä kasvikset pellin toiseen päähän. Nosta lohipalat pellille leivinpaperin päälle. Jaa lohien päälle valkosipulivoita. Ripottele kaprikset kalojen ja kasvisten päälle.
Jatka kypsennystä vielä 10 minuuttia, tai kunnes kalat ovat kypsiä. Viimeistele halutessasi lehtipersiljalla.
Vinkki: Voit käyttää myös vaaleaa kalaa, esimerkiksi ahvenfileitä tai kuhapaloja.
Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myös Facebookissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

